Monthly Archives

October 2015

Yleistä

Perjantain parhaat

Huomenta perjantaihin! Tänään saatte typistetyn version parhaita, koska työkiireet, veneen tyhjennys, viemäreihin liittyneet kohonneet verenpaineet ja mitä näitä nyt on.

Viikon paras ateria kotimaan kamaralla oli Asennebrunssi. Noora K. vieraili kahden viehättävän Tuulian emännöimällä brunssilla, jossa parasta oli se, että tarjolla oli juuri sellaisia ruokia, joita Noora K. aina haaveilee syövänsä, mutta on liian laiska valmistamaan itse. Vihersmoothiet, chiahillot, gluteenittomat letut, ou jee. Skumppakin oli vegaanista. Tässä siis samalla myös viikon knoppi: joihinkin viineihin käytetään kananmunaa kirkastamaan tai jotain. Oli kivaa tutustua muutamiin uusista bloginaapureista.

Viikon paras kukka on joulukukka. Laura oli oikeassa arvellessaan jouluangstailusta ei ole pitkä matka hurahtamiseen. Näin tosiaankin kävi ja Noora K:n kotia koristavat nyt amaryllis ja viherhavu.

Noora H. pääsee mukaan joulugeimeihin aivan kohta, kun aloitamme perjantaiaamun maistelemalla Starbucksin joulukahveja ja huomenna nostatetaan kierroksia seuraaavassa sesonkiin sopivassa tilaisuudessa. Siitä lisää myöhemmin, nyt on taas kiire, kiire, kiire.

Matkustaminen Noora H:sta Yleistä

Vinkkejä Tukholmaan

Noora H.

Kommenttiboksissa kyseltiin eilen Tukholma-vinkkien perään, joten täältä pesee. Nämä paikat toimivat erityisen hyvin tällä reissulla, sillä kaikissa alla olevissa paikoissa näkyi myös muita yksin aikaa viettäviä, eikä minulle tullut lainkaan kiusallinen olo.

Aamupalaa: Kaffeverket, Snickarbacken.
Aloitin lauantaina aamuni Kaffeverketissa, joka oli oikeastaan ainut paikka, jonka olin googlannut etukäteen. Lentoni laskeutui Tukholmaan kahdeksalta, ja jätettyäni laukun hotellille suuntasin aamupalalle. Reitti hotellilta kahvilaan kulki syksyisen Humlegårdenin läpi (eksymisellä saattaa olla asian kanssa jotain tekemistä) ja aamukävely oli loistava aloitus päivälle. Kaffeverketissa tilasin aamiaiseksi hyveitä ja paheita, eli chia-vanukasta ja vähän vähemmän tervellisiä hunaja- ja tuorejuustoleipiä. Kahvilassa oli superystävällinen palvelu ja kahvia sai santsata. Ja miljöö, no se oli ihana, kuten Tukholmassa lähes joka paikassa.

Viiniä: Créme, Nybrogatan
Lauantaina söin lounasta Mariatorgetin kulmilla Söderissa. Ihastun joka kerta Mariatorgetin alueeseen enemmän ja enemmän, siellä asuisin, jos muuttaisin Tukholmaan. Lounaspaikka ei ollut kovin kummoinen, joten siitä en vinkkaa, mutta lauantai-illan viinipaikka Östermalmin puolella oli sitäkin hurmaavampi. Juuri uusittu Créme toimii myös ravintolana, mutta itse join vain lasin viiniä ja vakoilin samalla ohikulkevia östermalmilaisia. Ellet ja Wiredit jäivät lukematta, kun tarkkailtavaa riitti kadullakin.

Hampurilaisia: Vigårda, Mood.
Ennen reissua olin eniten huolissani siitä, miten illalliset yksin mahtavat sujua. Vaikka foodie olenkin, päätin suosiolla jättää väliin fine dining -paikat tai tunnelmalliset kortteliravintolat, jonne keräännytään isolla ystäväporukalla. Erinomaiseksi vaihtoehdoksi osoittautui Vigårda-hampurilaisravintola Mood-ostoskeskuksen alakerrassa. Yleensä kierrän ostoskeskusten ravintolat kaukaa, mutta pimeän tullen Moodin kivijalassa sijaitsevaa Vigårdaa ei olisi ostoskeskusravintolaksi tunnistanut. Tunnelma oli välillä jopa riehakas. Ja mikä parasta, en ollut ainoa yksin syövä ja sainkin juttuseuraa illallisen ajaksi. Hampurilaiset eivät ole mitään tajunnanräjäyttäviä, mutta hanaolut on sitäkin parempaa.

Vintage-putiikkeja: Hornsgatan
Parhaat Vintage-putiikit löytyvät Hornsgatanilta. Samalla kadulla ovat Filippa K:n Second Hand -kauppa ja Judits Second Hand sekä Juditsin miesten puoti. Tällä kertaa en ostanut mitään, mutta aarteita oli silti hauska ihailla, etenkin Juditsissa valikoima on laitettu todella kivasti esille. Jos jatkat Hornsgatania aivan kadun loppuun, tulet eräänlaiseen keskustaan, josta löytyy muun muassa Peter-räppärin hampurilaispaikka Käk ja dumplingseja tarjoileva Beijing8. Molemmat kivannäköisiä lounaspaikkoja, jotka aion testata seuraavalla kerralla.

Muita vinkkejä Tukholmassa yksin reissaavalle: 

  • Käy museoissa. Moderna Museetin ja Fotografiskan tietävät varmaan kaikki, mutta tällä hetkellä esimerkiksi Liljevalchsin museossa on tulevaisuuden muodista kertova näyttely.
  • Juokse tai urheile. Tukholmassa on loistavat lenkkimaastot. Tästä juttua myöhemmin.
  • Fika, fika, fika. Ruotsi, kahvittelun luvattu maa. Itse nappasin kahvit yleensä mukaan ja join ne kävellessä. Lauantaina ja sunnuntaina tuli 30 000 askelta kun kiertelin lattemukini kanssa ympäri kaupunkia.
  • Jos et jaksa lähteä yksin illalliselle, vältä hotellikuolema Netflixilla, lehdillä ja karkeilla. Hyvä leffa pyörimään, sängylle noutoruokapiknik, kasvonaamion levitys ja karkit käden ulottuville. Onko mitään parempaa?
Matkustaminen Noora H:sta Yleistä

Nooras resa

Noora H.

Mitä oppii, kun lähtee ensimmäistä kertaa yksin matkalle? Aika paljon. Eikä siihen tarvita kuukauden reppureissua Aasiaan, joillekin riittää ihan vain viikonloppu Tukholmassa.

Oppii esimerkiksi sen, että hotellista ei yksin matkustaessa kannata säästää. Kivaa hotellia ja puhtaita, pehmeitä lakanoita arvostaa ihan eri tavalla kun sänkyyn pitää kömpiä yksin. Tosin pehmeätkään lakanat eivät lohduta, jos hotellin alakerrassa sijaitsee kaupungin kuumin yökerho. En tiennyt, että basson jytke voi kirjaimellisesti heiluttaa sänkyä.

Näkee paremmin muut yksin olevat. Asia, johon ei seurassa kiinnitä huomiota.

Voi myös oppia olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Jos joskus seurassa hävettää kuvata kahvikuppeja tai kaivaa kameraa esiin keskellä katua, niin yksin matkustaessa se häpeä hävisi jonnekin. En välittänyt pätkääkään siitä, mitä muut mahdollisesti ajattelivat, kun kuvasin aamupalaani kolmesta eri kulmasta.

Sitä saattaa löytää tulevaisuuden kotikatunsa- ja kulmansa. Miksei henkinen kotimaa voisi joskus olla ihan oikea kotimaa?

Oppii ottamaan aamupalalle molemmat sanomalehdet, kun on kerrankin aikaa lukea.

Ehtii kiertämään kaikki ne pölyiset kirpputorit ja vintage-puodit, joihin matkaseuralaiset joutuu yleensä raahaamaan puoliväkisin. Yksin matkustaessa saattaa myös käydä niin, että suunnitellusta matkabudjetista jääkin reissun jälkeen rahaa yli.

Matkan jälkeen saattaa pelätä vähän vähemmän pimeää. Mutta vain vähän.

Oppii sen, että on todella huono ajatus kävellä surullisen valokuvanäyttelyn jälkeen yksin hotellille. Etenkin, jos reitti kulkee pimeän ja tuulisen satama-alueen läpi. Kurjaa fiilistä on ihan turha lisätä ehdoin tahdoin.

Iloitsee siitä, kun tajuaa, että on raahannut kirjaa ja kolmea lehteä ihan turhaan repussa. Sitähän voi oikeasti istua vain katselemassa ihmisiä ja juoda samalla lasin viiniä. Ja jopa viihtyä. Härregud.

Saattaa käydä niin, että yrittää ottaa selfiekepillä blogikuvia ja tajuaa tovin jälkeen, että verhot ovat auki ja vastapäisen huoneen asukkaat naureskelevat parvekkeella.

Voi olla, että joinain iltoina ravintolaskeneen tutustuminen tarkoittaa paikallisen pikaruokapaikan menun tutkimista.

Ja saattaa käydä niin, että reissusta tulee silti yksi parhaimmista.