Matkustaminen Noora H:sta Yleistä

Nooras resa

Noora H.

Mitä oppii, kun lähtee ensimmäistä kertaa yksin matkalle? Aika paljon. Eikä siihen tarvita kuukauden reppureissua Aasiaan, joillekin riittää ihan vain viikonloppu Tukholmassa.

Oppii esimerkiksi sen, että hotellista ei yksin matkustaessa kannata säästää. Kivaa hotellia ja puhtaita, pehmeitä lakanoita arvostaa ihan eri tavalla kun sänkyyn pitää kömpiä yksin. Tosin pehmeätkään lakanat eivät lohduta, jos hotellin alakerrassa sijaitsee kaupungin kuumin yökerho. En tiennyt, että basson jytke voi kirjaimellisesti heiluttaa sänkyä.

Näkee paremmin muut yksin olevat. Asia, johon ei seurassa kiinnitä huomiota.

Voi myös oppia olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Jos joskus seurassa hävettää kuvata kahvikuppeja tai kaivaa kameraa esiin keskellä katua, niin yksin matkustaessa se häpeä hävisi jonnekin. En välittänyt pätkääkään siitä, mitä muut mahdollisesti ajattelivat, kun kuvasin aamupalaani kolmesta eri kulmasta.

Sitä saattaa löytää tulevaisuuden kotikatunsa- ja kulmansa. Miksei henkinen kotimaa voisi joskus olla ihan oikea kotimaa?

Oppii ottamaan aamupalalle molemmat sanomalehdet, kun on kerrankin aikaa lukea.

Ehtii kiertämään kaikki ne pölyiset kirpputorit ja vintage-puodit, joihin matkaseuralaiset joutuu yleensä raahaamaan puoliväkisin. Yksin matkustaessa saattaa myös käydä niin, että suunnitellusta matkabudjetista jääkin reissun jälkeen rahaa yli.

Matkan jälkeen saattaa pelätä vähän vähemmän pimeää. Mutta vain vähän.

Oppii sen, että on todella huono ajatus kävellä surullisen valokuvanäyttelyn jälkeen yksin hotellille. Etenkin, jos reitti kulkee pimeän ja tuulisen satama-alueen läpi. Kurjaa fiilistä on ihan turha lisätä ehdoin tahdoin.

Iloitsee siitä, kun tajuaa, että on raahannut kirjaa ja kolmea lehteä ihan turhaan repussa. Sitähän voi oikeasti istua vain katselemassa ihmisiä ja juoda samalla lasin viiniä. Ja jopa viihtyä. Härregud.

Saattaa käydä niin, että yrittää ottaa selfiekepillä blogikuvia ja tajuaa tovin jälkeen, että verhot ovat auki ja vastapäisen huoneen asukkaat naureskelevat parvekkeella.

Voi olla, että joinain iltoina ravintolaskeneen tutustuminen tarkoittaa paikallisen pikaruokapaikan menun tutkimista.

Ja saattaa käydä niin, että reissusta tulee silti yksi parhaimmista.

Vinkkejä Tukholmaan
Matkasuunnitelmia eli Washingtonin parhaan brunssin metsästys

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply
    Minna
    10/28/2015 at 07:39

    Sun reissusi kuulostaa AIVAN MAHTAVALTA!! Tämän postauksen jälkeen mäkin haluan yksin reissuun ja nimenomaan Tukholmaan!

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:27

      Se oli! Suosittelen. Tietysti se lasten kanssa on vähän hankalampaa, kun ei voi tuosta noin vain pakata laukkuja. Mutta eiköhän sullekin tule mahdollisuus. 🙂

  • Reply
    Blue Peony
    10/28/2015 at 09:25

    Kuulostaa ihan täydelliseltä. Olen tehnyt monta reissua yksin ja täytyy tunnustaa, että niitä reissuja on ihan ikävä joskus, kun nykyisin lapsi lähtee aina mukaan. Toki lapsenkin kanssa on ihanaa matkustaa, mutta kaipaan sitä, että saan kuljeskella yksin ja keskittyä vain näkemään, kokemaan ja olemaan ihan omassa seurassani. Siksi työmatkat, joilla jää muutama tunti omaa aikaa (yleensä Tukholmassa) ovat ihan mahtavia. Katselin muuten juuri, että joulukuun lopussa Tukholmaan saisi halpoja lentoja…

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:31

      Täytyy myöntää, että olen myyty, yksin reissaaminen on tosi hauskaa. Teen ehdottomasti ensi vuonnakin reissun yksin, ehkä jopa vähän pidemmän. Olen ollut aiemmin työreissuilla niin, että olen ollut pari päivää kohteessa myös yksin, mutta ei se ole kuitenkaan ihan sama asia. Toki käy paremman puutteessa, mutta yksin lomailu oli hauska kokemus. Toivottavasti pääsisit yksin reissuun, vaikkakin vain lyhyelle matkalle. 🙂

  • Reply
    H
    10/28/2015 at 10:33

    Mulle kanssa tollainen reissu!!😍 Kuulostaa ihanalta!👍

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:32

      Suosittelen lämpimästi. Jos vain on mahdollisuus, niin varaa lyhyt matka yksin. Veikkaan, että tämä voisi olla toimiva konsepti myös kotimaan matkailuun.

  • Reply
    Anna
    10/28/2015 at 10:37

    Aivan mieletön reissu sulla on ollut. Arvaa kuka alkoi katsella matkoja Tukholmaan…

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:32

      Haha, matkakuume on tarttuvaa sorttia. 😉

  • Reply
    Iida
    10/28/2015 at 10:56

    Minun täytyy nyt nolona tunnustaa, että en ole ikinä käynyt Tukholmassa. Enkä Tallinnassa. Molemmat ovat kuvien perusteella niin kauniita kaupunkeja, että oikein harmittaa, että en ole kummassakaan vielä vieraillut. Ja kun olen ihan varmasti enemmän henkisesti ruotsalainen kuin suomalainen, heh. Täytyy kyllä ottaa itseä niskasta kiinni ensi vuonna ja käydä valloittamassa ainakin toinen kaupunki!

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:35

      Aloita Tukholmasta. Se on yksi suosikeistani enkä kyllästy siihen ikinä. Tukholma on pysynyt monta vuotta top 5 -listallani Barcelonan, New Yorkin, Singaporen ja Tokion kanssa. Pärjää mainiosti siis myös suurkaupungeille. 🙂

  • Reply
    Sini
    10/28/2015 at 10:57

    Voi, uskaltaisko sitä yksin lähteä? Olen haaveillut Tukholma-reissusta, mutta ystävä, jonka haluaisin mukaan, ei nyt saa millään itselleen vapaata. Jospa sitten lähtisinkin yksin. Sinun matkasi kuullostaa aivan ihanalta 🙂

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:36

      Uskaltaa! Huomenna saat blogista vinkkejä, miten esimerkiksi illallisista selviää yksin. 🙂

  • Reply
    Kati
    10/28/2015 at 11:55

    Kuulostaa hyvältä reissulta! Itsekin olin vasta ensimmäistä kertaa Tukholmassa yötä, ennen ainaolen vain käynyt laivamatkoilla siellä. En ole vielä yksin uskaltautunut reissuun, yksin syöminen tuntuu jotenkin erityisen ahdistavalta. Voisitteko kaimasi kanssa tehdä joskus postaukset tulevaisuuden unelmienne matkoista ja myös jo tehdyistä, parhaista matkoista? 🙂

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:38

      Minäkin mietin vähän tuota yksin syömistä, mutta ei se loppujen lopuksi ollut yhtään outoa. Kun ottaa varmuudeksi kirjan mukaan odotusaikoja varten, siitä selviää varmasti.

      Ja kiitos postaustoiveesta, pistetään korvan taakse. 🙂

  • Reply
    RP
    10/28/2015 at 14:07

    Hei! Sinun innoittamana olen ajatellut piristää itseäni harmaan syksyn keskellä ja lähteä itsekseni Tukholmaan, kun sopivaa seuraa ei ole. Jos Tukholmassa on aikaa yksi päivä, niin mitkä olisivat parhaimmat vinkit, mitä kannattaa käydä katsomassa ja missä syödä?

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:39

      Mahtavaa, jos olen innostanut sinuakin reissaamaan yksin. Kurkkaa huomenna blogiin, silloin tulossa lisää vinkkejä. 🙂

  • Reply
    Anna
    10/28/2015 at 14:41

    Yksin reissaamisessa on jotain maagista. Se kaikki päätäntävalta, joka on vain itsellä. Suorastaan ihmeellistä. Mullekin tulee kyllä väkisin välillä vähän haikea olo, kun on jossain siistissä paikassa, eikä kukaan ole sitä jakamassa, mutta kyllä silti siitä nauttii.

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:44

      No niinpä, se oli mieletön kokemus. 🙂 Ja hei, keksin tuohon ongelmaasi ratkaisun: ota kuva ja lähetä se whatsappissa kavereille tai kotijoukoille. Vaikka reissasin yksin, niin lounaan yhteydessä analysoin sujuvasti lattepappojen puistotyylejä ja Jens Lapiduksen haastatteluja kaimani kanssa. Pari viestiä auttoi kummasti, vaikka eihän se ihan sama asia ole. Eikä tietysti toimi ihan yhtä hyvin esimerkiksi romanttisilla paratiisirannoilla. 😉

  • Reply
    Pieta
    10/28/2015 at 14:48

    Kuulostaa mahtavalta! Ja hei, tosi kiva tietää, että on muitakin pimeänpelkoisia aikuisia… Vasta viime viikolla miehelleni selvisi, että minä ihan vähäsen pelkään pimeää, tai ehkä vähän enemmänkin.

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:46

      Haha, et ole yksin. 😀 Pelkään pimeää melko paljon, kiusallinen pelko, etenkin jos asuu Suomessa ja harrastaa lenkkeilyä. Puolet lähistön lenkkimaastoista on täysin poissuljettuja syyskuun jälkeen, kun lenkille lähtiessä on jo pimeää.

  • Reply
    Hanna
    10/28/2015 at 16:45

    Kuulostaa hyvälle ja kuvat ovat hurmaavia!

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:47

      Kiitos. 🙂 Ihanaa oli!

  • Reply
    Ellie
    10/28/2015 at 17:06

    Hei! Tukholma on aina hyvä idea 😉 Kuvat ovat mahtavia! Ajattelitko vielä jakaa reissukohteesi: mistä saa noin ihanaa aamupalaa ja oliko fabriguen leivät maistamisen arvoisia? 🙂

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:49

      Aamupala on hotelli Bernsin, jossa yövyin, mutta hotelliin pääsevät aamupalalle myös ulkopuoliset. Aamupala taisi kustantaa parikymppiä. Bernsin legendaarinen brunssi saattaa olla kalliimpi? Fabriquen leipiä en maistanut, mutta pullia olen syönyt ja ne ovat hyviä. Parhaan kardemummapullan söin kuitenkin lentoaseman Johan & Nyströmilla, joka oli melko yllättävää. 😀

  • Reply
    Mia
    10/28/2015 at 20:48

    Reissusi kuulosti tosi mukavalta!! Yksin reissaaminen on näin aikuisena kyllä tosi ihanaa. Tekee hyvää saada olla ajatuksissaan ja mennä oman fiiliksen mukaan.

    Ensi viikolla teen yhden lapsen kanssa muutaman päivän Tukholman reissun. Fotografiska olisi tarkoitus katsoa. Oliko siellä just joku surullinen näyttely?
    Pärjäsitkö muuten ilman kruunuja ts pelkällä maksukortilla?
    Arlanda-junan liput sai jo kätevästi ostettua verkkokaupasta.
    Muita vinkkejä? Hallwylska museota mietin.

    • Reply
      Noora H.
      10/28/2015 at 21:55

      Joo, Fotografiskassa oli pakolaislapsista kertova näyttely, jonne en menisi pienen lapsen kanssa. Näyttely on rakennettu pimeään huoneeseen ja taustalla soi surullisia biisejä. Näyttely oli koskettava ja ehdottomasti käymisen arvoinen, mutta lapselle ehkä liian rankka. Pienen voi olla hankala ymmärtää, miksi ikätoveri joutuu nukkumaan metsässä ilman peittoa tai mitään suojaa. 🙁 MUTTA tämä osa näyttelystä on helppo kiertää ja muut näyttelyt sopivat lapsellekin.

      En nostanut kruunuja yhtään, minulla oli muutamia kolikoita mukana, mutta olisin pärjännyt kokonaan ilman niitäkin. Hallwyska on tosi hauska museo ja toimii varmasti lapsillekin, itse tykkäsin siitä kovasti, kun siellä useita vuosia sitten kävin. Lisää vinkkejä luvassa huomisen postauksessa. 🙂

    Leave a Reply