Matkustaminen Noora K:sta

Erilaisia matkavinkkejä

Noora K.

Kun matkakuume on pahimmillaan, ei auta kuin puhua matkoista. Ja jotta tähän matkapostaukseen tulisi vähän muutakin sisältöä kuin se, kuinka pahasti olen hajoamassa tähän tautiin ja kuinka sairaan kaukana tammikuu tuntuu vielä olevan, päätin jakaa vähän erilaisia matkavinkkejä kuin mitä yleensä on tapana. Juttujani ammoisista ajoista lähtien lukeneet saattavat ehkä muistaakin osan näistä, mutta muut saavat toivottavasti näistä jotain uuttakin irti. Härifrån tvättas.

Lentokoneessa Katso turvademo. Lehteä ehdit lukea myöhemminkin. Tosipaikan tullen muistissa olevat turvaohjeet voivat pelastaa henkesi. Tutkitusti hätätilanteissa pärjäävät ne ihmiset, jotka ovat etukäteen valmistautuneet siihen, että jotain voi mennä pieleen ja jotka ovat tehneet toimintasuunnitelman. Demon katsominen on yhdenlainen henkisen valmiustilan pystyttäminen. Konetyypeissä on keskenään eroja. Happimaskit ja pelastusliivit saattavat olla hyvinkin erilaisia. Lisäksi istut todennäköisesti aina vähän eri kohdassa konetta, joten lähimmät varauloskäynnitkin voivat olla tosi vaihtelevia. Tsekkaa ne sekä edestä että takaa ja laske, montako penkkiriviä niille on. Jos kone on täynnä savua, joudut kopeloimaan tiesi ulos. Jos ei koskaan mieti toimintasuunnitelmia hätätilanteen varalle, on paljon suurempi todennäköisyys esimerkiksi lamaantua sellaisen sattuessa kohdalle.

Älä mene vessaan paljain jaloin tai sukkasillasi. Neste lattialla ei välttämättä ole vettä. Kyllä, jengi käyttäytyy välillä tosi ällöttävästi.

Kohteessa Kun saavut hotelliin, tsekkaa taas, missä lähimmät varauloskäynnit ovat. Kokeile, että ne myös aukeavat. Laske, kuinka monta ovea exitille on. Nyt tiedät jo syyn. Säilytä hotellihuoneen avainta yöpöydällä tai sellaisessa paikassa, josta saat sen nopeasti mukaasi. Taskulamppu on myös mainio peli. Palohälytyksen tullen voit joutua myös palaamaan huoneeseesi, jos olot käytävässä ovat sellaiset, ettei sinne voi mennä. Silloin on tosi mukavaa, että on se avain mukana. Sitä, palaako oven takana, voi yrittää selvittää kokeilemalla, tuntuvatko ovi ja ovenkahva kuumilta. Kokeile kämmenen selkäpuolella. Jos kokeilet kämmenpuolella ja saat palovamman, kätesi on helposti poissa pelistä.

Pakkaaminen Älä lähde matkaan pelkillä varvastossuilla, jos matkustat talviaikaan. Katso, että sinulla on koneessa mukana kunnon kengät ja lämmintä vaatetta. Kuka muistaa Finnmatkojen jonnekin huitsin Siperiaan tekemän välilaskun Thaimaasta palaavalla lennolla? Niinpä.

Tulitikkuja ja stendareita saa viedä koneeseen ainoastaan on person, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että niiden on oltava taskussa. Älä ainakaan pakkaa niitä ruumaan menevään matkatavaraan.

Älä pakkaa käsimatkatavaraasi järjettömän painavaksi ja jos sittenkin pakkaat, älä siinä tapauksessa tunge sitä hattuhyllyyn. Niillä on rajallinen kapasiteetti painoa ajatellen ja varsinkin maastoon suuntautuvassa pakkolaskussa hyllyt tulevat melkein poikkeuksetta alas. Et varmaan halua saada niskaasi kymmeniä kiloja kamaa. Jos laukkusi on niin painava, ettet itse jaksa nostaa sitä hattuhyllylle, sen paikka ei todellakaan ole siellä.

Pakollinen disclaimer: Kirjoittajalta saattoi purkautua jonkinlainen määrä patoutumia tämän tekstin myötä. Lupaan, että seuraavat matkavinkit liittyvät sitten taas brunsseihin, ostoksiin, nähtävyyksiin ja muuhun mukavaan.

Joulunaloitusbrunssi
Himinöinti, osa 1

You Might Also Like

30 Comments

  • Reply
    Maikkis
    11/04/2015 at 08:42

    Ihan mielettömän hyviä neuvoja! Iso kiitos!

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 20:53

      Kiva kun kelpasi. 🙂 Eipä kestä!

  • Reply
    Helmi K.
    11/04/2015 at 08:54

    Erittäin asiallisia matkavinkkejä, joita ei tule herkästi ajatelleeksikaan. Kiitos!

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 20:54

      Näinhän se tahtoo olla, että täntapaiset jättää mieluummmin miettimättä. Eipä kestä! 🙂

  • Reply
    Marika
    11/04/2015 at 09:04

    Hyviä neuvoja ja moni asia sellaisia, joita itsekin olen tullut miettineeksi, sekä kanssamatkustajissa että itsessäni! Kiitos taas ja huisia viikkoa!
    -Marika

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 20:54

      Ihan mahtava, että tää sai näin hyvän vastaanoton. 🙂 Mä ajattelin ensin, että mahtaakohan ketään kiinnostaa… Sinne myös!

  • Reply
    Fili78
    11/04/2015 at 10:24

    Hyviä tipsejä, näistä voi myös ottaa kännykällä kuvat ja katsoa ne mikäli… Niin. Mikäli kone ei ole täynnä savua, tiedät missä puhelin ja tiedät että se hotellin käytävä ei ole tulessa… Eikä sun niskassa ole kymmeniä kiloja muiden matkatavaroita.
    No mutta tästälähtien, aina safety first! ☺️

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 20:55

      Jep jep. Joidenkin asioiden on hyvä olla lihasmuistissa. 🙂

  • Reply
    Nina L
    11/04/2015 at 10:32

    Oikein mallikkaat neuvot! Näitä poikkeustapauksia on hyvä miettiä etukäteen. Olen herännyt hotellissa ulvovaan palohälytykseen. Tarkistin käytävän tilanteen, ei savua eikä tulta. Palasin huoneeseeni laittamaan jotain päälleni yöasun lisäksi (talvi ja paikkana Norja). Taisin tempaista jalkaan kenkät ja nappasin takin mukanaan. Kokoontumispaikalla ala-aulassa oli väkeä erittäin vähillä vaatteilla, paljainjaloin ulkona tulee minuuteissa hätä. Kannattaa huomioida myös että hissiä ei saa käyttää palohälytyksen sattuessa!

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 20:56

      SEhän siinä juuri on, että jos ei ole yhtään etukäteen valmistautunut mahdollisiin ihmeellisyyksiin, niin on äkkiä tosipaikan tullen ihan pulassa.

      Ja näin on, pitää tietää, missä portaat ovat.

  • Reply
    Lumo
    11/04/2015 at 10:45

    Välillä hämmästelen kuinka selvästi painavan näköisiä käsimatkatavaroita matkustajat yrittävät pungertaa hattuhyllylle. Ja harva seuraa turvademoa. Olen onnistunut lukemattomat kerrat pääsemään exit-paikalle kirjautumalla lennolle juuri kun lähtöselvitys netissä aukeaa. joka kerta tutkin miten se ovi taas avattiinkaan – ja seuraan sen demon.

    Olen ollut hotellissa kolme kertaa kun palohälytys on yllä lauennut. Joka kerta väärä hälytys, mutta kyllä pieni paniikki tulee kun herää hälyttimen ulvahdukseen ja yrittää kahmia jotain päälleen.

    Yhden jutun vielä lisäisin; käsimatkatavaraan pakkaan usein alusvaatteet, sukat ja t-paidan, sitä varalta ettei se laukku tulekaan päivän tai pariin. Ihan normaalikokoisillakin voi olla vaikeuksia vaikkapa Aasiassa löytää kokoisiaan alusvaatteita.

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 20:58

      Samaa olen minäkin äimistellyt, kun jengi on puskenut jotain ruumisarkun kokoisia laukkuja hyllylle. Niiden paikka on ruumassa!

      Jep, kyllä siinä kun herää hälytykseen, joutuu hetken miettimään, että mitäs nyt. Voin kertoa, että sama pätee, kun herää maanjäristykseen. 😀

      Toi on ihan totta. Varsinkin Aasiassa voi olla hankala, jos ei ole kauhean isossa kaupungissa. Isoissa cityissä Uniqlo aina pelastaa. 🙂

  • Reply
    Tickler
    11/04/2015 at 10:48

    Kiitos muistutuksista! Tuo penkkien ja ovien laskeminen oli ihan kymppivinkki.
    Opasajoilta on jäänyt tapa kulkea hotellissa (ja laivalla) reitti huoneesta vähintään varauloskäynnille läpi, että tietää edes suunnan, minne lähteä.

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 20:58

      Eipä kestä! 🙂 Hyvä, jos tulee jotain uutta.

  • Reply
    Noora R
    11/04/2015 at 10:59

    Olisi kiva jos voisit kirjoittaa jotain lentopelosta ja sen turhuudesta/tyhmyydestä. Itse lennän paljon ja usein mutta silti joka ikinen pieni pomppu ja ääni saa minut pakokauhun valtaan. Dublin – San Francisco lento oli niin kamala kun 10 tuntia putkeen hoin itselleni “nytmäkuolennytmäkuolennytmäkuolen”. Onneks pari lasillista viiniä vähän rentouttaa ja pystyn keskittymään elokuvaan/musiikkiin mutta en ole vuosikausiin pystynyt lentämään ihan täysin selvin päin. Olisi mielenkiintoista kuulla ex -cabin crewlta että miten näihin asioihin pitäisi suhtautua ja näihin suhtaudtaan.

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 21:02

      Mä voisin vähän puntaroida tätä aihetta ja palata siihen ehkä myöhemmin. Mutta tähän hätään sanon, että pelkääminen ei ole tyhmää. Moni meistä pelkää jotain. Itse kammoan hammaslääkäriä, vaikka järjellä tiedän, ettei siellä mitään kamalaa tapahdu. Ruotsinlaivakin vähän hirvittää. Aika monella lienee kyse hallinnantunteen menettämisestä ja jos sen saa palautettua, pelkokin helpottaa. Kannattaa ainakin lukea (jos et ole jo sitä tehnyt) Paula Kinnusen Lentopelko hallintaan. Sitä on ainakin käytetty Finnairin lentopelkokursseilla.

      Kannattaa myös sanoa heti henkilökunnalle, jos pelottaa. Heidän työhönsä kuuluu jeesata ihmisiä. Mulla oli itsellä tapana aina käydä säännöllisin väliajoin juttelemassa ja mahdollisuuksien mukaan kierrättää ympäri konetta katsomassa, minkälaisia turvavälineitä siellä on ja kertoa, mihin kaikkeen on valmistauduttu. Tsmeppiä! Hienoa, jos uskallat kuitenkin kaikesta huolimatta reissata.

  • Reply
    Meri
    11/04/2015 at 11:23

    Toi sukkasillaan vessaan on kyllä niin yök, ettei totta. Ilmojen Robin Hoodeja tuntuu olevan paljon, joilla ei tähtäystarkkuus aivan toimi sinne pönttöön… Mä oon sun neuvosta jo kauan aikaa sitten oon aina laskenut tunnollisesti penkkirivit exitille ja nyt huomaan papattavani sitä myös lapselle! Joskus mies ämpyröi ja väittää, ettei tarvi laskea, jos on ihan perimmäisenä, hah! Ja oon käyttänyt myös sun esimerkkiä valmistautumisesta hätätilanteisiin ihan muissa jutuissa, kun oon kouluttanut, mutta se toimii aina!

    Mä haluan matkalle, mutta onneksi muutaman viikon päästä häämöttävä Tukholma vähän auttaa tuskassa.

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 21:03

      Se on niin yrk yrk yrk! Ja hyvä, niin sitä pitää. 😀

      Niin mäkin!

  • Reply
    Anna
    11/04/2015 at 13:26

    Hyviä vinkkejä, kiitos! Toivottavasti ei koskaan tarvita, mutta sitä tärkeämpi ne on silloin hallita.

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 21:04

      Toivottavasti ei tosiaan, mutta jos kuitenkin, niin kannattaa tietää, mitä tekee.

  • Reply
    Laura
    11/04/2015 at 13:32

    Olipas hyvä muistin virkistys! Olen nämä aiemminkin vanhasta blogistasi lukenut, mutta tulivat hyvään saumaan. Tammikuussa on edessä ensimmäinen reissu New Yorkiin. Näiden lisäksi saatan selailla vanhoja NYC-postauksianne. 🙂

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 21:04

      Hei mahtavaa, toivottavasti NYC-postauksista on iloa! Ihanaa ja turvallista matkaa! 🙂

  • Reply
    Pieta
    11/04/2015 at 16:05

    Kiitos vinkeistä! Ihan heti eivät tule käyttöön mutta ehkä muistuvat mieleen taas sitten, kun matkailu tulee ajankohtaiseksi.

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 21:05

      Jes, laita jemmaan korvan taakse. 🙂

  • Reply
    Tuittu-piä
    11/04/2015 at 18:31

    Erittäin hyvä postaus, pätee myös laivalla (mysky+hyttikammo…). Matkatavaroiden pakkaaminen (ruumaan ja käsitavaroihin) olisi ex-ammattilaisen näkökulmasta kiinnostavaa luettavaa, samoin ne kadonneet tavarat: miten toimia ilman raivoa.

    • Reply
      Noora K.
      11/04/2015 at 21:07

      Mä luulen, että mä oon tainnut joskus pakkaamisesta postatakin, jos en täällä niin vanhan blogin puolella. 🙂

      Kadonneisiin tavaroihin ja raivoon en oikein osaa sanoa muuta kuin että onhan se ihan peestä, jos niin käy, mutta harvoin se raivoaminen auttaa. Elämässä sattuu kaikenlaista ja usein ratkaisu löytyy just silloin, kun malttaa vähän vetää henkeä.

  • Reply
    Anis
    11/05/2015 at 15:44

    Loistopostaus! Hah, käsi ylös kuka oli juuri sillä Finnmatkojen lennolla Thaikkulasta Suomeen, joka laskeutui Siperiaan ;D No, olipahan unohtumaton lopetus häämatkallemme, nukkua siellä terminaalin lattialla lusikassa yhteisen huovan alla :). Nyt kun pian taas suuntaamme Finnmatkojen mukana Thaimaahan, ja pieni lapsi on messissä, niin todellakin pakkaan käsimatkatavaroihin mukaan lapselle riittävästi ruokaa ja vaippoja n 2 vuorokauden tarpeisiin, vähän ylimääräisiä USA:n dollareita mukaan vaikkei Jenkkeihin matkustetakaan tällä kertaa (ei ne eurot kaikkialla käy…) ja tietty ne lämpimät vaatteet kaikille, peruslääkkeistä etc puhumattakaan. You never know 🙂

  • Reply
    Anna
    11/05/2015 at 19:12

    Vaikka myönnän vähän olevan huithapeli näissä jutuissa, niin silti myös tiedostan, että ovat tosi arvokkaita vinkkejä. Mielenkiintoinen postaus. Mä olen joskus (myös Norjassa, kuten jo joku muukin kommentoija :D) ottanut äkkilähdöt keskellä yötä ulos palohälytyksen vuoksi. Silloin oli kyllä riittävästi vaatetta, mutta aika pienellä miettimisellä oltaisiin otettu mukaan esim. autonavain, joka jäi nyt huoneeseen. Siellä autossa olisi varmaan ollut vähän lämpimämpi odottaa se tunti, joka kului ulkona, kuin helmikuisella Drammenin hotellinpihalla seisten. Ja liian isoja käsimatkatavaroita vihaan minäkin, vaikka lennän vain matkustajana – opetelkaa ihmiset pakkaamaan tai maksakaa laukku ruumaan!

  • Reply
    Sanna
    11/13/2015 at 12:16

    Hei! Hyviä vinkkejä ja voi ei mitä NYC-kuvia. En ehkä kestä sillä ensimmäinen matka on tulossa (vasta) syksyllä. Taatusti palaan moneen otteeseen sun vinkkeihin 🙂

    Mukavaa viikonloppua!

    • Reply
      Noora K.
      11/15/2015 at 19:23

      Kiitti Sanna, kiva että näistä oli hyötyä. 🙂

    Leave a Reply