Noora K:sta Vaatteet ja asusteet

Valkoisten t-paitojen arvoitus

Noora K.

Valkoinen t-paita kuuluu vaatekaappini peruskiviin. Niitä pitää olla niin paljon, ettei niitä tarvitse koko ajan olla pyykkäämässä ja niiden pitää olla laadukkaita. Olen kokeillut aika montaa merkkiä ja julistan nyt väliraportin (ja arvoituksen).

Jostain ihmeellisestä syystä nimittäin valkoisiin t-paitoihini ilmestyy reikiä. Sellaisia pienenpieniä aluksi ja sitten ne laajenevat niin, että paidat kelpaavat enää räteiksi. Tämän kohtalon ovat kokeneet T by Alexander Wang, Acne ja Boomerang. COSin paita on toistaiseksi ehjä, mutta siinä taas kaulus rullautui ärsyttävästi jo ekassa pesussa. Reikiä tulee paitoihin riippumatta siitä, roikkuvatko ne henkarilla vai ovatko ne viikattuna kaapissa. Tämä koskee vain valkoisia t-paitoja, joten mistään koijutusta ei ole kyse. Mitä ihmettä?

Reiät eivät näy kauhean hyvin kuvassa, mutta siinä ne ovat. Reikiä tulee ihan kaikkialle, Acnessa on kainaloissa ja rintamuksessa, Wangissa taas lähellä helmaa. Boomerangissa keskellä vatsaa. Todellakin, mitä ihmettä?

Ostin nyt ensihätään Calvin Klein Jeansin t-paidan seuraavaksi kokeiluun. Kerron sitten, miten kävi. Ja jenkkireissulta hamstraan jättipinon J.Crew’n t-paitoja. Ne eivät ole nimittäin koskaan menneet miksikään.

Osaako kukaan ratkaista arvoitusta?

Jouluiset ruoka- ja viinisuunnitelmat
Mun 2015

You Might Also Like

56 Comments

  • Reply
    Amelie
    12/15/2015 at 07:52

    Veikkaan pesukonetta ja samassa rummussa pyöriviä muita vaatteita? Jos joku vetoketju, rintsikat tms repii?

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:20

      Jep. Aika moni on suositellut pesupussia, mäkin taidan hommata sellaisen. 🙂

  • Reply
    Blue Peony
    12/15/2015 at 08:35

    Minä huomasin jokunen vuosi sitten, että pesukoneen rumpu, joka on sisältä kuin raastinrauta, teki trikoovaatteisiin pieniä reikiä. Siirryin pesemään ne pesupussissa ja reikiintyminen loppui!

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:21

      Tuota pesupussia on nyt niin moni suositellut, että taidan alkaa minäkin tehdä noin. 🙂

  • Reply
    Reetta V.
    12/15/2015 at 08:52

    Hei täällä ihan sama juttu! Veikkaan kans tuota pesukonetta, mutta myös sitä, että kaikkein näteimmät valkoiset t-paidat on aina ihan hitsin ohuita eli eivät vaan kestä.

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:22

      Ihan totta tuo. Ärsyttävää!

  • Reply
    HT
    12/15/2015 at 09:01

    Tätä oli pohdittu myös Iltalehdessä
    http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015120820798024_an.shtml

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:22

      Ajankohtainen aihe, siis. 😀

  • Reply
    LH
    12/15/2015 at 09:15

    Olen huomannut saman ongelman ja vain valkoisten t-paitojen kanssa.

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:22

      Joo, tätä mä en tajua! Miksi vain valkoiset?

  • Reply
    Kati
    12/15/2015 at 09:15

    Samoilla linjoilla Amelien kanssa. Lisäksi rummun “reiät” voivat myös aiheuttaa reikiä. Jos materiaali on melko ohutta niin helposti tulee pieniä reikiä. Tätä voi ehkäistä pesemällä pesupussissa. Jos pieniä reikiä on selvästi käänteiden läheisyydessä (helma, hihansuut esim.) niin syynä voi olla, että ommeltaessa näitä päärmeitä, käytössä on ollut liian iso neula, jolloin se on jo ompelu vaiheessa rikkonut kankaan.

    Löysin vasta tämän blogin ja täytyy kyllä sanoa, että kyllähän ihastuin:)

    • Reply
      Blue Peony
      12/15/2015 at 09:29

      Tuo on muuten ihan totta, että ohuesta materiaaleista ommeltaessa näkee joskua paljaalla silmälläkin, että on käytetty liian suurta neulaa. Joskus olen kaupassa vaikkapa T-paitoja tutkiessani huomannut jo valmiiksi pari pientä reikää tai sellaisen alkua päärmeessä :-(.

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:23

      Kivaa Kati, oikein paljon tervetuloa tänne! 🙂 Ja kiitos vinkeistä. Mun pitää hommata pesupussi ihan asap.

  • Reply
    Leena
    12/15/2015 at 09:20

    Pesukonetta veikkaan vahvasti! Kokemuksesta 😉

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:24

      Plaah. Tyhmä pesukone!

  • Reply
    Minna
    12/15/2015 at 09:54

    Koiperhosen toukkia vaatekaapissa? 😉

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:25

      No niin kuin kirjoitin tuossa, niin enpä oikein usko, kun kyse näin spesifistä tietyntyylisistä vaatteista.

  • Reply
    Jonna
    12/15/2015 at 09:57

    Yhdyn mysteeriin, saman reikäisein kohtalon on kohdannut moni valkoinen teeppari! Harmaat sen sijaan eivät mene miksikään, mutta olisi se kiva joskus omistaa täydellinen valkoinenkin t-paita. Loistava harmaa löytyy muuten J.Crew’n lisäksi Samsoe&Samsoelta, vinkvink 🙂

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:26

      Todella ärsyttävää. Ja varsinkin niiden kohdalla, kun on luullut maksavansa laadusta! Hei kiitti vinkistä, pitääpä testata niitäkin. Pesupussissa. 😀

  • Reply
    Satu
    12/15/2015 at 10:01

    Kiitos! Olen nimittäin minäkin pähkäillyt epätoivoisesti, miksi ohuet trikoo/ puuvilla vaatteet kokevat tämän kohtalon…Neilläki. reikiä alkoi ilmestymään uuden pesukoneen myötä vaatteisiin. Kyllä harmitti, kun löysin pesun jälkeen ihan uuden t- paidan reikäisenä 😕

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:27

      Mun Acne taisi kestää kaksi pesua. 🙁 Tosiaankin ottaa päähän. Parasta vetää tulevaisuudessa varman päälle ja hankkia pesupussi.

  • Reply
    Marie
    12/15/2015 at 10:03

    Kyllä, pesukone erityisesti on syyllinen, varsinkin noiden ohuempien tpaitojen kohdalla riski on suuri (vaikka kangas sinänsä olisi laadukas), joten pesupussiin… pitää vaan löytää tarpeeksi suuri johon niitä menee useampi kerrallaan. Ainakin oma kokemukseni pesupusseista on että ne on aika pieniä kun tarkoitettu lähinnä alusvaatteille. Samaten rumpukuivauksessa siellä voi joku toisen vaatteen vetskari tms rikkoa niitä kovassa pyörityksessä. Itse huomasin tehneeni myös pari pientä reikää pitkähkön tpaidan helmaan (tämä ei selitä sitä että niitä on vain valkoisissa) jättämällä sen vahingossa ja ihan vaan vähän takin vetskarin väliin, mutta sen verran ne hampaat osui siihen kankaaseen, että vaurioitui. Onneksi veneenomistajana tiedät että tpaitarievut on hyviä ja niitä ei koskaan ole liikaa :-).
    Kivaa viikkoa ja joulunodotusta sulle!

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:29

      Joo, ton vetskarimokan olen tehnyt itsekin, mutta sitä osaan jo nykyään varoa.

      Ihan totta, että rättejä aina tarvitaan, mutta mieluummin sitä hinkkais jollain kuluneilla pieruverkkareilla sitä venevahaa kuin muutaman kerran käytetyllä Acnen monen kympin t-paidalla… 😀 Sinne kans!

  • Reply
    Maria
    12/15/2015 at 11:14

    Yleisin syy miksi puuvillavaatteisiin tulee pieniä reikiä, on niiden valmistamisessa käytetyn puuvillakuidun pituus. Ikävä kyllä myös vähän kalliimpien brändien t-paidat ommellaan trikookankaasta, jossa tuo kuidun pituus on vain 2-3 mm (vertailuna hyvälaatuisen puuvillakuidun pituus on tuosta tuplat eli 5-6 mm, mutta ne käytetään enimmäkseen muihin tekstiileihin). Valkoista kuitua heikentää lisäksi vielä se, että valkaisussa käytetään vahvoja kemikaaleja.

    Noiden kalliimpien t-paitojen osalta maksat ikävä kyllä vain brändistä, et niinkään laadusta. Se on hyvä tiedostaa. Usein nämä paidat ommellaan samoista materiaaleista ja samoilla alihankkijoilla kuin halpamerkkienkin paidat, ainoastaan niskalapun teksti erotuksena. Vaatteiden laatu on huonontunut järkyttävästi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, koska vaateteollisuus haluaa, että kierto vaatekaapissamme on nopeaa.

    Pesukoneen/kuivaajan myllytyksessä nämä lyhkäiset kuidut sitten irtoavat toisistaan ja paitaan tulee pieni reikä/reikiä. Jos paita sisältää yhtään paitaa muodossa pitävää elastaania, ei kannata käyttää huuhteluainetta, sillä se vielä pahentaa tilannetta. Huuhteluaine tuhoaa elastaanin ominaisuudet eli paita “löpsähtää” ja kuidut irtoavat entistä helpommin toisistaan muodostaen pieniä reikiä, kun “tukirakenne” puuttuu. (esim urheiluvaatteiden pesussa ei saisi koskaan käyttää huuhteluainetta, koska huuhteluaine “imaisee” lian takaisin vaatteeseen ja lika on elastaanin tuho) Pesupussin käyttö voi auttaa ja se, ettei käytä kuivausrumpua.

    Tämän kaiken tiedon sain kouluttautuessani ja työskennellessäni tekstiilialalla. Enpä siis itse sijoita enää brändit-paitoihin vaan tiedostan, että ne ovat sitä eniten kuluvaa käyttövaatetta. Itselläni halpamerkkien t-paidat ovat kestäneet muodossa ja reikiintymättä, kun en koskaan käytä pyykissä huuhteluainetta ja kuivaan vaatteet narulla. Pesupussia en ole käyttänyt kuin rintaliiveille. (Tiesithän, että esim. pyyhepyykki pitäisi pestä ilman huuhteluainetta, koska aine tukkii froteen? Lakanapyykkiin saatan joskus laittaa huuhteluainelokeroon pienen lorauksen tavallista väkiviinaetikkaa raikkaan tuoksun saamiseksi)

    • Reply
      Blue Peony
      12/15/2015 at 12:22

      Suomessahan on muutenkin pehmeä vesi, joten huuhteluaine on sinänsä turha kuormittaja myös ympäristön kannalta.

    • Reply
      MikÄ
      12/15/2015 at 12:42

      Kiitos Maria oivasta tietoiskusta!

    • Reply
      Kikka
      12/15/2015 at 13:32

      Hyvin kirjoitettu. Alalla työskentelevä tuttu myös kertoi tästä brändi-laadusta. Kallis hinta ei todellakaan tarkoita parempi laatu vaan yleensä suuremmat voitot yritykselle. Perusvaatteet halpaa ja kestää minkä kestää. Samalla rahalla saa pussillisen uusia. Itselläni on kestänyt vaatteet vuosia juuri tuon narukuivatuksen ansiosta. Jenkeissä kaikki käyttävät kuivaajaa, ja vaatteet ovat sen näköisiä. Pari pesua ja uudet kaupasta. Erityisesti lasten vaatteet menevät todella huonoksi ja ne eivät kestä kulutusta. Nopeampi kierto, sillä eihän vaateteollisuus halua minunkaltaisiani kuluttajia joilla vaatteet kestävät vuosia.

      • Reply
        Noora K.
        12/17/2015 at 18:33

        Tää oli tosiaan tosi hyvä kommentti! 🙂 Ja sanasta sanaan samaa mieltä.

    • Reply
      Minna
      12/17/2015 at 09:42

      Itse olen ostanut vinon pinon henkka maukan 5 euron teepaitoja, ja olen kyllä niin positiivisesti yllättynyt niiden laadusta… Yksikään e ole vielä kulahtanut, venähtänyt tai mennyt rikki päivittäisestä käytöstä huolimatta. Suosittelen. Todella hyvän mallisia perusteeppareita.

      • Reply
        Noora K.
        12/17/2015 at 18:49

        Henkkamaukan t-paidat muuten ON hyviä, olinkin ihan unohtanut ne! 🙂

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:33

      Olipas hyvä kommentti! Mä en käytä huuhteluainetta koskaan mihinkään pyykkeihin, se on musta jotenkin ihan turhaa, eikä vaatteet/liinavaatteet tunnu yhtään niin puhtailta sen jäljiltä. 😀 Eikä meillä ole kuivausrumpuakaan. Eli pesupusseja pitää hommata iso kasa.

      Tuo on kyllä todella ärsyttävää tuo vaatteiden laadun huononeminen. HUomaan sen konkreettisimmin urheiluvaatteissa. Olin vuosituhannen vaihteessa liikuntakeskuksessa töissä ja saimme siellä Niken jumppakamoja sponssina. Viimeiset sieltä peräisin olevat trikoot taisin heittää pois vasta viime talvena! Nykyinen laatu ei ole yhtään samaa vaan pari vuotta vanhat trikoot ovat ihan roskiskamaa.

  • Reply
    Heli
    12/15/2015 at 15:23

    Joo, samaa olen ihmetellyt ja pesukonetta syylliseksi veikannut. Marialtapa tulikin tuossa yllä hyvä tietoisku aiheesta! Tosin mulla on niitä reikiä tullut myös muihin kuin valkoisiin paitoihin.

    Lindexin about 10 euroa maksavat ekopuuvillasta tehdyt perus-teepparit olen havainnut kestäviksi.

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:51

      Kiitti t-paitavinkistä sullekin. 🙂 Pitää kokeilla kaikenlaista.

  • Reply
    Blue Peony
    12/15/2015 at 15:28

    Onko kenelläkään muuten kokemuksia Pure Waste Textilesin t-paidoista?

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:52

      Mulla, itse asiassa! Ne on kyllä ihan hyviä. Ei valittamista. 🙂

      • Reply
        Blue Peony
        12/18/2015 at 14:21

        Kiitos, uskallan siis ostaa! Minulla on tällä hetkellä kaapissa tasan nolla t-paitaa, joissa kehtaa lähteä muualle kuin roskista viemään, ja noita kulahtaneitakin kokonaista kaksi. Puuvillan viljely on sen verran epäekologista, että nämä ovat kiinnostavan tuntuinen vaihtoehto.

  • Reply
    Anne
    12/15/2015 at 15:47

    Kotimaisen R-Collectionin t-paidat on lujaa tekoa; kestävät pesut, eivät venu tai vanu ja pitävät vielä värinsäkin. Paitoja myy yrityksen oma verkkokauppa (https://r-collection.com/fi/) tai muutamat myymälät Suomessa; suosittelen!

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:53

      Kiitos vinkistä sullekin, tännehän oikein satelee näitä! 🙂 Ai että, mulla on lämpimiä muistoja R-Collectionista. Niitten anorakit oli joskus kuuminta hottia. 😀

  • Reply
    Anna
    12/15/2015 at 16:39

    Reikääntymisanalyysi tuossa ylempänä kuulostaa hyvinkin loogiselta.
    Mulla on ongelmana se, että valkoiset ei pysy valkoisena, vaikka pesen valkaisuainetta sisältävällä aineellakin. Liekö veden kovuudella jotakin tekemistä sen kanssa? Mulle siis valkoiset paidat on kertakäyttöpaitoja, siksi en niitä juurikaan omista. Sottaan AINA jos on valkoinen paita päällä (muiden värien osalta vain silloin tällöin), ja ärsyttää kun yhden pesun jäljiltä on täysin harmaata.

    • Reply
      A
      12/17/2015 at 14:28

      Keskustelin kerran samasta aiheesta erään alalla pitkään olleen vaatekaupan myyjän kanssa. Hän ohjeisti, ettei valkoisia vaatteita kannata ikinä pestä valkaisuainetta sisältävillä pyykinpesuaineella eikä yhdenkään väriraidan sisältävän vaatteen kanssa. Valkaisuaineen haitallisuus johtuu siitä, että valkoiset vaatteet (usein, ei aina) värjätään valkoiseksi! Valkaisuaine liuottaa valkoista väriä pois, minkä seurauksena tekstiilin alkuperäinen harmaansävy tulee esiin. Ilmiön havaitsee parhaiten valkoisista alusvaatteista. Siirsin vinkin käytäntöön ja olen huomannut, että vaatteet todellakin säilyvät valkoisena pidempään.

      Toinen asia, joka kannattaa huomioida on veden laatu ja pyykkikoneen puhtaus. Vedestä irtoaa kaikenlaista, joka kerääntyy kahvinkeittimien ja pyykkikoneiden putkistoihin, hiuksiin ja suihkuverhoihin… siksi pyykkikone(kin) kannattaa muutaman kuukauden välein syväpuhdistaa; pestä kaksi kertaa tyhjäkäynnillä ja laittaa pesuaineen tilalle ensin sitruunaa, sitten etikkaa.. putkistoihin kertyneet saostumat lähtevät ja pyykistäkin tulee raikkaampaa (:

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:55

      Mulla pysyy kyllä valkoisina, mutta sottapytty olen kyllä minäkin. 😀 Joskus kyllä pesen Kloritilla valkoisia juttuja, raikastaa kummasti.

  • Reply
    Ellen
    12/15/2015 at 17:06

    No täällähän on lukijoilla paljon tietoa! Miunulla on ollut sama ongelma jossain alustopeissa, joita pesen todella paljon (ilman mitään pussia). Aikamoista. J.Crew:n t-paitoja pitäisi todella päästä vähän hamstraamaan. Niille ei ole ikinä käynyt mitään (lukuunottamatta yhtä surullista tapausta, kun mieheni ei lukenut pesulappua ollenkaan ;( )

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:57

      Niin on! Ihan paras kommenttiboksi. 😀 Ja joo, mullakin J.Crew’t on pysyneet tosi hyvinä.

  • Reply
    Sara.
    12/15/2015 at 23:07

    Heh mun paras valkoinen tpaita on Lidlistä ja olisiko hinta ollut 4euroa. Ei tosiaan merkki aina takaa laatua. Suututtaa vain itse, että sain juuri yhden ohuen merinovillapaidan rei’ille koneessa villapesuohjelmalla, vaikka kaupan myyjä kovasti kehui pesseensä omaansa ihan tavallisella pesuohjelmalla ja paidan kestävän loistavaati pesua. Olisimpa edes tajunnut laittaa pesupussiin!

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 18:58

      Eikä! 😀 Lidlin juoksusukathan on ihan älyttömän hyviä.

  • Reply
    Johanna
    12/16/2015 at 11:09

    Pitää kommentoida tähän, kun ylempään ei voi: Miten käsittelitte bataatin sadonkorjuusalaattiin? Kuvan perusteella arvailisin sen olevan siivutettu ja pellillä paahdettu? Menikö ihan pieleen..? 😋

    Mun parhaat valkoiset teepparit ja/tai topit on Prismasta, about 5 euroa.. Ja Lindexin edullisista pellavateeppareista tykkään tosi paljon, nekin kestäneet hyvin.

    • Reply
      Noora H.
      12/16/2015 at 16:39

      Ihan oikein arvattu, eli bataatti viipaleiksi, vähän öljyä päälle, ja uuniin. 🙂

  • Reply
    Kati
    12/16/2015 at 11:57

    Jos joku kaipailee isompia pesupusseja niin Clas Ohlsonilta löytyy:) Huuhteluaineen käyttö on juu turhaa, kuten joku tuolla jo mainitsikin. Itse pesen valkoiset kirjopesuaineella niin eivät ole harmaita. Joskus aiemmin käytin valkopyykin pesuainetta niihin ja ne olivat harmaita tekstiilejä sen jälkeen. Samoin olen huomannut, että jos käyttää jotain oikein allergiatestattuja niin pyykki on harmaata.

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 19:00

      Hei kiitti vinkistä! Mä just mietin, että ne tavalliset on niin pieniä. Näköjään muutkin. 🙂

  • Reply
    Sini
    12/16/2015 at 13:26

    Harmistuin kovasti, kun huomasin t wangin t-paidassa pienen reiän about kahden tai kolmen pesun jälkeen. Harmaa yksilö kyseessä. Sain reiän paikattua ja nyt olen pessyt hienopesussa&pesupussissa. Reikiä ei ole ilmaantunut lisää, mutta nyt en sitten jotenkin raaski käyttää muutoin täydellistä t-paitaa…

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 19:01

      Eiii! Niin ymmärrän tuon ärsytyksen. Äh. 🙁

  • Reply
    Katariina
    12/17/2015 at 00:23

    mä käytän pesupussina tyynyliinaa, jonka suun laitan tavallisella hiuslenkillä kiinni. Toimii 🙂

    • Reply
      Noora K.
      12/17/2015 at 19:01

      Hei täähän oli mainio vinkki. 🙂 Kiitos!

  • Reply
    ida365
    12/18/2015 at 14:02

    Hahaa mitä ihmettä, mulla taas tätä samaa tapahtuu mun MUSTILLE t-paidoille, merkistä riippumatta! Nyt uusimpina pilalla Acnen ja COS:n paidat 🙁 taidan ostaa pesupussin samantien.

  • Reply
    Eikku
    12/20/2015 at 11:18

    Ihan loistavia kommentteja, ja varsin tarpeellisia. Kiitos niistä! Omassa vaatekaapissani on ärsyttävän paljon trikoopaitoja. Tulisi edes pikkureikiä, niin saisi heittää niitä pois paremmalla omallatunnolla. Onnettomia halpispaitoja 😦. Vaan niinhän se sitten taitaa ollakin, ettei kallis hinta takaakaan aina kestävää laatua. Hintavia merkkejä ostaessamme ostamme kuitenkin paljon muutakin kuin pelkän tuotteen; kauniin pakkauksen, paperikassin, fiiliksen.

  • Reply
    Maria
    01/02/2016 at 21:03

    Hyvä vinkkejä, A! Unohdin itse kirjoittaa tuosta pyykkikoneen puhdistamisesta. Putsaan koneen nelisen kertaa vuodessa ja käytän apteekista saatavaa sitruunahappoa. Tuota vissiin myydään myös isoissa marketeissa.

    Tässä Marttaliiton opastus aiheeseen: http://www.martat.fi/kodinhoito/kodinkoneet/pyykinpesukone/pyykinpesukoneen-hoito/

  • Leave a Reply