Yleistä

Perjantain parhaat

Viikon paras vegeruoka on oikeastaan jo muutaman viikon takaa, mutta nostetaan se tähän nyt lihattoman lokakuun kunniaksi. Lasagne jauhelihan sijaan härkiksellä oli tosi, tosi hyvää. Älkää kysykö reseptiä – Noora K:n mies teki ihan vain peruslasagnea ja vaihtoi jauhelihan härkikseen. Googlesta löytynee apua. Kuvassa nökyvä alkoholiton punkku sen sijaan ei ole PP-ainesta. Se oli ihan mehua.

Viikon paras Netflix-asia on se, että sinne oli tullut vaikka mitä hyviä leffoja. Esimerkiksi Shawshank Redemption on vanha, mutta erinomainen. Muita hyviä leffoja ovat The Big Short ja Syriana. Sarjoista Designated Survivor vaikuttaa mainiolta viihteeltä.

Viikon paras lehti on Glorian ruoka ja viini. Mikä määrä kokeiltavia reseptejä! Ja moni sellaisia, joita ei tarvitse (ainakaan liikaa) muokkailla raskauden takia. Kannen pizzakuva näyttää sitä paitsi liian hyvältä.

Viikon paras viikonlopputekeminen on vika tyttöjenreissu ennen vauvoja. Noorat suuntaavat päivä Tukholmassa -risteilylle ja tarkoituksena on relata, syödä hyvin ja shoppailla kevyesti. Reissua voi seurata illasta lähtien myös Siljan Insta-tilillä.

Viikon paras vauvajuttu on löytää mobile ja soittorasia, jotka soittavat sellaista melodiaa, jota jaksaa itsekin kuunnella. Noora K:n vauvan pinniksen päälle keikkuvan mobilen mini-/matkaversio makaa Noora K:n yöpöydällä ja siitä voi soittaa mahalle iltaisin Brahmsin tuutulaulun, jos ja kun omalle vatsalle laulaminen tuntuu vielä tässä vaiheessa liian hassulta, jotta sitä voisi ainakaan ihan säännöllisesti tehdä. Ihmiskoe on siis käynnissä – tunnistaako vauva synnyttyään tämän lurituksen. Vauvan lakanoista lisää joskus toiste.

Röyhelömekko
Virallinen GG-lotto

You Might Also Like

29 Comments

  • Reply
    Hanna
    10/14/2016 at 08:47

    Onko löytynyt juotavaksi kelpaavaa alkoholitonta punkkua..? T: toinen pallomaha ps. Ihana mobile!

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:47

      Ei ole. 🙁 Olen testannut paria kolmea ja kaikki ovat olleet sellaisia, ettei kyllä tee niitä toista kertaa mieli. Tukholmassa oli todella hyvä alkoholiton kuohari, mutta emme hiffanneet ottaa nimeä talteen.

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:13

      Eipä ole, ei.. Huoh. 😀 Yksi merlot oli ihan ok, merlot on muutenkin niin mehumainen rypäle, mutta muuten on kyllä todella laimeaa.

  • Reply
    Sara
    10/14/2016 at 10:24

    Oh damn, olisin kyllä tullut moikkaamaan teitä, jos olisitte tulleet samalla laivalla. Me lähdemme tänään Viikkarilla kohti Tukholmaa. Oikein ihanaa reissua teille!

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:48

      Hitsi, eikä törmätty Tukholmassakaan. Toivottavasti oli kiva reissu. 🙂

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:15

      No voi hitsi, mentiin ihan ristiin. Joku toinen kerta sitten! 🙂 Toivottavasti teillä oli kanssa kiva reissu.

  • Reply
    Ritu
    10/14/2016 at 10:36

    Mistä mobile on ostettu?

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:15

      Se on Vaunu-Aitasta. 🙂

  • Reply
    Sini
    10/14/2016 at 11:00

    Glorian ruoka&viini on kyllä huippu lehti. Uusimman lehden tiramisupullat on parhaillaan uunissa. Ihanaa Tukholman reissua!

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:49

      Ooh, tiramisupullat kuulostaa luvattoman hyviltä. Pitäisiköhän itsekin testata niitä.

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:16

      Nam! Pakko tehdä!

  • Reply
    Jonna
    10/14/2016 at 11:22

    Ois kiva kuulla mitkä on teidän teidän podcast -suosikkeja? En ainakaan nopeasti vilkaistuna löytänyt asiasta puhetta blogistanne 🙂 Ihanaa Tukholmaa, sinne on kyllä itselläkin jo ikävä!

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:50

      Niistä on ollut vanhoissa Perjantain parhaissa ja kommenteissa varmaan juttua. Mun suosikkeja ovat Träningspodden, Säker stil -podcast ja Maratonpodden.

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:16

      Jep, ollaan joskus varmaan ohimennen sivuttu niitä. Mun suosikit on Säker Stil ja This American Life. 🙂

  • Reply
    Elina
    10/14/2016 at 14:06

    Jee, kiitos Netflix -vinkeistä! Juuri meni viimeinen Suits -jakso ja uutta katsottavaa kaipailin 🙂

    Kivaa viikonloppua Noorat!

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:51

      The Big Short on superhyvä. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:17

      Eipä kestä, kiva jos oli iloa. 🙂 Toivottavasti siellä oli myös hyvä viikonloppu!

  • Reply
    Tuulevi
    10/14/2016 at 21:00

    Kannattaa ratsata Bebesin soittorasiat. Siellä oli kaikenlaista skorppareista lähtien.

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:51

      Oho, enpä tiennyt, että soittorasioissa on noin kattavat valikoimat. 😀 Kiitos vinkistä!

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:17

      Oh my! Kaikkea sitä onkin. 😀

  • Reply
    Elsa
    10/15/2016 at 05:51

    Kiitos vinkeistä! Olen saanut innoituksen härkikseen nimenomaan täältä, ja voi että, miten koko perhe tykkää! Juuri tuollaisiin tomaattipohjaisiin ruokiin se sopii tosi hyvin! Aiomme kokeilla sitä myös intialaiseen ruokaan. Glorian ruoka ja viini tarttuu varmaan myös kauppareissulta mukaan. Olen suuri itsetehdyn pitsan ystävä. Hih, yritin itse raskausaikana totuttaa vauvaa tiettyyn musiikkiin, josko hän olisi sitten rauhoittunut sen kuullessaan! Mutta en muista, että olisin huomannut mitään vaikutusta. Sen sijaan tietty, rauhallinen biisi ja keinuttaminen sylissä tehosi aina! Se taisi olla Kentin Kärleken väntar. Ja aivan ihana vauvansänky odottamassa tulokasta! Minun silmääni näyttäisi, että voisi olla pienelle poikavauvalle pedattu, mutta jos joku on niin kylmähermoinen, että pysyy näin neutraaleissa tunnelmissa myös tyttövauvaa odottaessaan, niin on kyllä kunnioitettavaa! 😄

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:53

      Ihana vauvabiisi teillä. 🙂 Ja hyvä idea toi härkis intialaisessa ruoassa, toimii varmaan hyvin!

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:20

      Härkis on kyllä ihan mahtavaa. 🙂 Olen tosi iloinen, että tuollainen raaka-aine on. Tänään meillä on iltapalaksi härkisbolognesea. Ja ah, niin ihana biisi! Pitää melkein avata Spotify saman tien. 🙂

      Hahaa, eiköhän se sukupuoli pian paljastu. KYlmähermoiseksi en tunnustaudu, erinäistä sekoamista on ollut tässä ilmassa viime aikoina. 😀

  • Reply
    Tiina
    10/15/2016 at 07:42

    Ihanaa ja rentouttavaa risteilyä teille! Mun viikonlopun suunnitelmiin kuuluvat Glorian ruoka&viini(ihanat reseptit kokeiluun) ja Netflixin The Affairin 2.kausi. Plus KäTy eli kämppä tyhjä muista kuin itsestäni 😉
    Tiina

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:54

      Risteily oli rentouttava, olimme joka ilta ennen kymppiä nukkumassa. 😀 Toivottavasti sullakin oli kiva viikonloppu, kuulostaa ainakin täydelliselle. 🙂

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:21

      Rentouttavaa kyllä oli. 🙂 Ei hullumpi viikonloppu sullakaan!

  • Reply
    EllenR
    10/15/2016 at 11:19

    Tukholmaan pitäis varata taas alkuvuoden reissu, hääpukunäyttely kiinnostais ja pari raflaakin taas, kahviloista nyt puhumattakaan. Lagerhaus, Livly ja NK kuumottelee myös.
    Nauttikaa reissusta superpaljon!
    Aloitettiin muuten teidän suosittelemana HBO:n The Night Of. Vaikutti tosi hyvältä, mutta ensimmäinen jakso tais olla jo vähän liikaa, koska näin koko yön kammottavia puukotuspainajaisia 😮 Silti ajattelin vielä jatkaa. Ehkä se oli vain alkushokki.

    • Reply
      Noora H.
      10/17/2016 at 15:56

      Kannattaa jatkaa, se oli todella hyvä sarja! Eikä se ole ihan yhtä verinen enää seuraavissa jaksoissa.

      Ja sun Tukholman to do -lista kuulostaa aika tutulle. 😀 Parissakin noista tuli käytyä. 🙂

    • Reply
      Noora K.
      10/17/2016 at 16:23

      Jep jep terveisin eräs, joka sekosi Livlyllä. 😀 Nautittiin kyllä. Tukholma on vaan niin ihana. 🙂

    Leave a Reply