Noora H:sta Vaatteet ja asusteet

Rantapallo unelmatakissa

Noora H.

Ihastelin Samsøe & Samsøen skarppia takkia tasan vuosi sitten, kun olimme Viiskulman Ullan kanssa brunssilla. Brunssin jälkeen googlasin takkia kuumeisesti, mutta se oli joka puolelta loppu. Niinpä pikkumustan kanssa puettava, tyylikäs, toimistokelpoinen takki jäi vain haaveeksi. Kunnes pari viikkoa sitten sain Ullalta viestin, vieläkö takki kiinnostaisi. No kiinnosti!

Pikkumustan sijaan olen pukenut takin farkkupaidan ja äitiyshousujen kanssa, joita pidän, öö, joka päivä. Tai siltä ainakin tuntuu. Nyt ymmärrän paremmin, miksi käytettyjä äitiysvaatteita on tarjolla vähän, ja ne mihin olen törmännyt ovat nukan peittämiä haalistuneita riepuja. Kun sopivia vaatteita on rajallinen määrä, ne todella käyttää puhki.

Kuvissa näkyvät H&M:n mustat biker-henkiset housut ovat olleet yksi raskausajan parhaista ostoksista. Housut sopivat jo alkuraskaudesta, eivätkä housut valu, kuten kaikki muut testaamani äitiyspökät. Yhdeksännellä kuulla oman koon masutuubi ei tosin ihan riitä peittämään koko mahaa, välillä huomaankin kaupungilla kulkeneeni Uuno Turhapuron tapaan puolet mahasta paljastettuna. Housuja tuli myös kevään äitiysvaatevalikoimaan, joten muutkin ovat tainneet tykätä näistä.

Raskauden alussa kannoin kaupasta kilon melonia ja mietin, että herranjestas, kohta vatsassani on kolme tällaista. Miten ihmeessä sitä pystyy kävelemään normaalisti (ja olemaan pissaamatta housuun)? Yllättävän hyvin mahaan on kuitenkin tottunut, eikä minusta tunnu lainkaan sille, että vatsassa asustaa kohta kolmekiloinen vauva. Pystyn edelleen kävelemään melko reippaasti, solmimaan itse kengännauhat ja varpaatkin näkee vähän eteenpäin kurottamalla. Vatsan koon tajuaa ja muistaa oikeastaan vasta kuvista, joissa se näyttää omasta mielestäni valtavalta.

Takki: Samsøe & Samsøe, Paita J. Crew, Housut H&M, Pipo ikivanha kaapin perältä löytynyt, Huivi Uniqlo, Kengät Nilsson.

Siitä puhe, mistä puute
Värikoodattu tavarameri

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply
    Ulla / Viiskulma
    01/18/2017 at 10:50

    Et tiedäkään, kuinka mä jo kadun näitä kauppoja 😀

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:00

      Haha, niin katuisin minäkin! Mutta onneksi sulla on monta muuta ihanaa takkia kaapissa. 🙂

  • Reply
    Hanna
    01/18/2017 at 14:10

    Muistan niin sen hassun tuntee, kun vauva oli syntynyt ja lähdin ensimmäistä kertaa kävelemään kohti suihkua. Tasapaino oli hukassa, kun reilut neljä kiloa olikin yht’äkkiä poissa 😄 Hyvää vointia loppumetreille!

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:01

      Totta, siinähän lähtee painoa melkoisesti pois heti vauvan synnyttyä, enpä tullut ajatelleeksi sitä. 🙂 Ja kiitti, vaikka nyt on ollut vähän raihnainen olo supistusten takia. Just kun pääsin kehumaan, että hyvin sujuu. 😀

  • Reply
    Blue Peony
    01/18/2017 at 15:14

    Onpa kiva takki! Minä kävin tänään alennusmyynneissä. Mukaan tarttui jo ennen joulua normaalihintaisena hiplaamani neuletakki, identtinen kaksonen jatkuvasti käytössä olevalle raitapaidalleni ja sitten keväthame, joka ei tietenkään ollut alessa. Mutta kyllä voi uudesta hameesta tulla ihana olo, fiilistelen koko ajan kaikkia komboja, joihin se taipuu. Nyt on pakko kevään tulla!

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:02

      Kuulostaa ihanilta ostoksilta. 🙂 Mulla on myös jemmassa tyllihame kevääksi, en malta odottaa, että saan sen päälle. Kevät, tule pian!

  • Reply
    Niinu
    01/18/2017 at 17:54

    Tosi kiva outfit! Muistathan suojata rinnat kylmältä!! Rintatulehdus voi tulla tosi helposti ja better safe than sorry 🙂 siis just loppuraskaudessa ja tietty etenkin kun vauva on syntynyt!

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:03

      Hyvä vinkki, koska juuri yksi päivä mietin, että voikohan se rintatulehdus iskeä jo ennen vauvan syntymää. Ilmeisesti siis voi. 🙂 Pitääpä olla tarkkana, kiitos!

  • Reply
    Alma
    01/18/2017 at 18:30

    Alimmainen kuva, kuinka hehkut tuota vauvamahan odotusta, aivan ihana kuva!

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:04

      Kiitos kaunis. 🙂 Vaikka täytyy sanoa, että nämä pyöristyneet posket ovat aiheuttaneet itselle vähän kummastusta, kun peilistä katsoo samannäköinen tyyppi kuin kuudennella luokalla ennen lapsenpyöreyden katoamista. 😀

  • Reply
    konkistadori
    01/18/2017 at 19:51

    Näyttää hyvältä! Me taidetaan mennä aika samoilla viikoilla. Mun raskaustyylin pelastus on olleet paksut sukkahousut ja Hennesistä ostetut pari “trikoohärpäkettä” eli niitä lyhyitä, joustavia hamosia, joita en varmaan muuten koskaan käyttäisi. Nyt näyttävät ja erityisesti tuntuvat yllättävän hyvältä neuleen tai muun paksumman paidan kanssa! Eikä maksa mitään. Mutta voi hyvänen aika, kun tässä viikolla 39 alkaa kaipaamaan jo helpompaa pukeutumista! Pian, pian…

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:05

      Jos mulla ei ole näitä housuja jalassa, niin sitten juuri trikoohame ja paksut sukkikset. 😀 Hurjasti tsemppiä sinne, pian ollaan maalissa. 🙂

  • Reply
    EllenR
    01/19/2017 at 06:52

    Mulla oli samat housut, ihan parhaat! Mutta tulihan niihin sitten viime metreillä ratkeama selkäosaan (pidin niitä siltikin vielä). Ne parit muut HM:n äitiysfarkut oli tosi kehnot, mutta nää oli hyvät, parhaat kaikista ylivoimaisesti. Itsekään en häiriintynyt vatsan koosta lopussa millään tavalla, kuville välillä hätkähtelin.
    Tsemppiä loppuun, näytät tosi hyvältä!

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:07

      Ounou, toivotaan, että nämä pysyisivät kasassa vielä loppuraskauden. Mikähän siinä on, että muut H&M:n äitiyshousut ovat olleet huonoja? Miksei voi tehdä kaikista housuista yhtä jämäköitä?

      Kiitos tsempeistä! Pidä myös peukkuja, että vauva tulisi pian. 😀

  • Reply
    Elina
    01/19/2017 at 07:18

    Kaunis mama ja hyvä ostos tuo takki 🙂

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:08

      Kiitos Elina. 🙂 Takki on ihana! Jes, vitsi olen tästä iloinen. 😀

  • Reply
    Pirre
    01/19/2017 at 07:58

    Ihanalta näytät! 😊 Ruotsalaista tyylikkyyttä kuvissa havaittavissa. Hyvää vointia ja mukavia päiviä!

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:08

      Ja näin pelastit koko viikkoni tällä kommentilla! Vadelmavenepakolainen kiittää. 🙂

  • Reply
    Venla
    01/19/2017 at 17:59

    Ja se tunne ja ihmetys kun vauva syntyy ja yrität tajuta miten niin “iso” vauva on mahtunut mahaan. Ollaan me naiset aikamoisia! 🙂

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:09

      Tai mahtuu ulos, olipa kyseessä sitten alatiesynnytys tai sektio. Sektiossakin se aukko on niin pieni. Ehkä parempi olla pohtimatta asiaa. 😀

  • Reply
    Ani
    01/19/2017 at 19:17

    Muistelen, että kirjoitit joskus raskausaikana matkustamisesta. Ja ihan kuin olisit kirjoittanut, että vauvallakin oli joku matkavakuutus tai muu vakuutus. Olisin kysynyt omaa tarvettani varten, mistä hankit vakuutuksen vauvalle ja olisiko se korvannut vauvaan liittyviä hoitokuluja tai jotakin sellaista. Ja oliko sinulla matkalla ihan tavallinen matkavakuutus itsellesi? Hyviä odotushetkiä, Noora!

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:13

      Mulla se vauvan vakuutus oli omasta vakuutusyhtiöstä, oma matkavakuutus kun ei olisi kattanut vauvan hoitokuluja, jos hän olisi syntynyt reissussa. Eikä myöskään raskauden hoitokuluja, jos jotain yllättävää olisi käynyt. Tietysti olisivat korvanneet mun ensiavun, mutta mahdolliset raskauden sekä vauvan jälkiseurannat reissussa, esim. kaatumisen tai onnettomuuden jälkeen, eivät olisi siihen kuuluneet. Katsoin sitten turvallisemmaksi hankkia vauvalle oman matkavakuutuksen. Kannattaa tsekata oman vakuutusyhtiön ehdot ja kysyä sieltä neuvoa, parilla kaverilla on eri firmassa vakuutus ja heillä olisi matkavakuutukseen kuulunut myös sikiön hoito.

      Hyvää odotusta myös sinne. 🙂

      • Reply
        Anna
        01/21/2017 at 13:57

        Hei, voimia loppumetreille!
        Olethan selvittänyt, haluatko hankkia vauvallesi syntymättömän lapsen sairaus- ja tapaturmavakuutuksen, joka jatkuu sitten lapsen synnyttyä saumattomasti? Vastaavan vakuutuksen voi toki hankkia syntymän jälkeenkin, mutta silloin useimmiten rajataan muutamia sairauksia, kuten allergiat tai atopia pois korvattavista hoidoista. Helpommalla pääsee, kun hankkii vakuutuksen etukäteen.

        • Reply
          Noora H.
          01/21/2017 at 17:12

          Kiitos! Vakuutukset on hoidettu jo hyvissä ajoin etukäteen. 😊

  • Reply
    Anna
    01/20/2017 at 07:15

    Kaunis rantapallo sinulla. 🙂 Kuvien perusteella maha on vielä aika korkealla, joten voi olla että ne tukalamma päivät on vielä edessä kun vauva laskeutuu. Mut nyt voinee jo sanoa, että ei sitä montaa viikkoa kestä, aikaansa kutakin. Äitiyshousuja tulee kyllä pidettyä niin paljon, että yhtään ikävä ei tule synnytyksen jälkeen niitä.

    Uusi takkisi on kyllä kaunis, ajaton ja taatusti monikäyttöinen.

    • Reply
      Noora H.
      01/20/2017 at 08:14

      Saas nähdä miten tässä vielä käy. Mulla mahan muotoon taitaa vaikuttaa myös vauvan asento. Ja jep, mä tuhoan noi äitiyshousut heti kun pääsen niistä eroon. 😀

    Leave a Reply