Lapset Noora K:sta Vaatteet ja asusteet

Mitä säästän tyttärelleni

Noora K.

Erinäisiä hankintoja perustellaan usein sillä, että ne kestävät äidiltä tyttärelle. Joidenkin juttujen kohdalla näin varmasti onkin. Meinasin nyt kulkea KonMari-huumassa vastavirtaan ja kertoa, mitä itse hilloan kaapissa. Osa tavaroista, joita ajattelen säästäväni tyttärelleni, on sellaisia, että olen itse perinyt ne. Osa taas on minulle uutena tulleita tai itse uusina ostamiani.

Silkkihuivit

Diorin ja Hermès’n silkkihuivit olen itse saanut omalta äidiltäni. Molemmat ovat 80-luvulta. Käytän niitä aina silloin tällöin, joskus ehkä varon niitä liikaakin. Tähän tulee tänä keväänä muutos. Bongasin nimittäin tämän Urban A:n Insta-kuvan ja haluan todellakin käyttää huivejani juuri noin. Täten lupaan käyttää ja pesettää huiveja ahkerasti ja kun aika on oikea, tyttäreni saa huivit.

Famun pikkumusta ja perintökorut

Famun pikkumustasta olen kirjoitellut täällä usein. Se on täydellisen mallinen ja istui vielä muutama kilo sitten kuin hanska. Olen juhlinut mekossa monet hauskat juhlat ja elämisen merkit alkavat näkyä. Tanssilattialla ei voi enää heittää käsiä ilmaan ihan kuin ei välittäisi yhtään. Eikä tätä oikein uskalla pesettääkään. Niinpä voikin olla, että tyttäreni perii mekon ihan vain muistoesineenä, johon voi hyvin tuuletettuna pukeutua rauhallisiin tilaisuuksiin.

Savukvartsisormus kuuluu aarteisiini ja sen annan ilman muuta eteen päin. Näyttävä cocktail-sormus on kuitenkin niin ihana, että tytär saa olla kunnolla aikuinen ennen kuin saa sen omakseen.

Louis Vuittonin pikkulaukun olen saanut 30-vuotislahjaksi ja vaikka kuosi on tällä hetkellä aika yleinen, niin ajattelin, että se kestäisi aikaa hyvin. Katsotaan 15 vuoden päästä!

Tiffanyn hopeakorut

Näitä olen keräillyt vuosien aikana ja saanut myös lahjaksi. Vielä käytän niitä mieluusti itse, mutta voi olla, että tulee aika, kun nämä kannattaa siirtää suosiolla nuoremmalle sukupolvelle.

Alexa Dagmarin kirja

Maanmainio Alexa kirjoitti ihanan kirjan ja hyvä ystäväni kustannustoimitti sen. En tosiaankaan taida enää millään mittapuulla olla nuori nainen ja täten kuulua kohderyhmään, mutta otin silti mielelläni vastaan arvostelukappaleen. Kirjaa oli hauska lueskella ja onhan se nyt tosi, tosi kaunis. Ihanasti kuvattu ja taitettu. Hauskaa nähdä sitten, miltä tytön syntymävuoden vinkit nuorille naisille näyttävät, kun hän on teini.

Guccin huivi

Ostin Guccin huivin aikanaan työmatkalta Milanosta. Olin tosi nuori ja minua jännitti mennä hienoon liikkeeseen, mutta päätin silti ihan pokkana mennä. Mieleen jäi, kuinka ihanaa ja ystävällistä palvelua sain ja kuinka kauniisti minunkin pieni, sen liikkeen mittapuun mukaan halpa, ostokseni pakattiin. Säästin kassinkin kaikki nämä vuodet. Tämä on varmaan ensimmäinen arvokkaamman brändin juttu, jonka olen ostanut. Itse reissukin oli tosi hauska ja jotenkin siihen tiivistyi sellainen huoleton nuoruus. Huivi on puuvillaa ja sen tyttö saa heti kun haluaa.

Voi apua, tämä postaus kuulostaa siltä, että olisin ainakin 70-vuotias. No, joku kuitenkin kysyy, niin sanottakoon tässä, että olen 36-vuotias.

Hetki itselle
Perjantain parhaat

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply
    Elina
    02/06/2017 at 08:24

    Olipas kiva postaus! Itse jemmaan myös tytölleni Tiffanyn kaulakorun, jonka mieheni osti minulle Pariisin lomalta 2009.

  • Reply
    Reettapee
    02/06/2017 at 08:29

    Ihana kirjoitus! Listaamiesi asioiden säilyttäminen olisi varmaan Konmarinkin mielestä hyväksyttävää, kun ne tuovat sinulle iloa!

    Omassa suvussani ei ole ollut vastaavia perintömekkoja kuten sinulla Famun mekko. Koruja on kuitenkin mummiltani siirtynyt äidilleni. Kenties ne vielä joku päivä siirtyvät minun kautta mahdollisille tyttärilleni.

    Mielestäni juuri tällaisia asioita tulisi säästää jälkipolville, joihin liittyy tarinoita, tunteita ja muistoja. Toivottavasti niihin liittyvät tarinat tulevat myös kerrotuksi.

    Omana aarteenani pidän tuoleja, jotka ukkini on rakentanut äitini lapsuudenkotiin ja jotka minä itselleni kunnostin sekä kaulakorua jonka toinen ukkini on tehnyt mummilleni ja jonka minä sain ylioppilaslahjaksi.

    Ihanaa alkanutta viikkoa Noora, babyt ja muut lukijat! 🙂

    • Reply
      Reettapee
      02/06/2017 at 08:32

      Tietenkin Noorat oli tarkoitukseni loppuun kirjoittaa..

      Lämpimät onnittelut tässä samassa yhteydessä Noora H:lle suloisesta poikavauvasta! ❤

  • Reply
    Kaisa
    02/06/2017 at 08:50

    Aivan ihana katsaus ja kirjoitus!

    Ainut mikä jäi hampaankoloon on Konmarituksen dissaus… 😉 Kun sen mukaan nimenomaan nämä iloa tuottavat saavat jäädä! Itsehän vasta konmarituksen myötä tajusin laittaa esille sellaiset huipputärkeät ja aivan ihanat asiat kuin mummini hattuneulat! Nyt ne ihastuttavat joka kerta kun avaan alusvaatelaatikkoni sen sijaan että makaisivat pölyttymässä korurasiassa. 🙂 Tämä kiitos Konmarin… 😉

  • Reply
    Marie
    02/06/2017 at 10:24

    Aivan ihana postaus! Et ollenkaan vaikuta 70-vuotiaalta vaan fiksulta 36-vuotiaalta, joka tietää mitä laatu on ja että se kestää sukupolvelta toiselle. Tämä on sitä kestävää kulutusta, jossa vähemmän on enemmän. Itselle ei ole silkkihuiveja kerääntynyt mutta yksi pitkä upea kokonaisista vuodista tehty nilkkapituinen urosminkkiturkki. Kestää vielä koko mun loppuikäni ja vähintään seuraavalle sukupolvelle, lopuksi tarvittaessa maatuu eikä ole ongelmajäte kuten fossiilisista aineista tehdyt tekoturkit.
    Ja Noora H:lle sekä miehelle lämpimät onnittelut beebiksen syntymän johdosta! ❤

  • Reply
    Riikka
    02/06/2017 at 11:41

    Ihana postaus. Mitäköhän voisin pojalleni säästää.. 🙂

  • Reply
    Terhi H.
    02/06/2017 at 12:22

    Ihana kirjoitus ja kauniita kuvia. Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisen perinnön haluan antaa tyttärellesi koskien ympäristön tilaa, omaa eettinen kuluttaminen, ruokailu, oma hiilijalanjälki. Näillä asioilla kun on oikeasti merkitystä jälkikasvulle.

  • Reply
    Paula
    02/06/2017 at 14:29

    Minultakin löytyy kaikenlaista vastaavaa, mutta ei omaa tytärtä (eikä mitä todennäköisemmin tulekaan), ja kaikki neljä kummilastanikin ovat poikia! Niinpä aina silloin tällöin epätoivoisena mietin, että kenelleköhän koruni, laukkuni yms. päätyvät. Joskus jopa mietin ostopäätöksiäni tästä näkökulmasta, vaikka eihän sen niin pitäisi mennä. Ehkä käy niin, että minut perivät siskoni pojat antavat ne tyttöystävilleen/vaimoilleen tai myyvät pois? Kaikenlaista sitä tuleekin mietittyä 🙂

  • Reply
    Sanna
    02/06/2017 at 18:30

    Ihanaa, että perintökalleudet kulkevat suvussa ja lapset tuntevat kuuluvansa suvun jatkumoon! Tuollaiset aarteet kuuluu säilyttää ja laittaa omille lapsille eteenpäin. Jos ei ole kuin poikia, niin miniäkin jatkaa sukua.
    Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että muoti muuttuu, lapsen tyyli voi olla ihan erilainen eikä huivit tai brandilaukut kiinnosta. Oma tunnearvo voi olla isompi kuin mitä se on lasten mielestä. Siitä ei kannata pahastua.

  • Reply
    Sus-anna
    02/06/2017 at 19:42

    Mulla on yksi aivan tavallinen hopeinen kaulakoru, joka ennen kulki kaulassani urheilut, suihkut, saunat, unet, juhlat, arjen. En juuri koskaan ottanut sitä pois. Nyt jo 9v tyttäreni, vauvana, sylissä ollessaan hypisteli tuota korua häilyessään unen rajamailla. Oli pakko pakata se muistojen laatikkoon. Laatikossa on muuten jokunen mekko ja jokunen tuiki tavallinen body tms mistä noina vuosina tuli vain esim kuosinsa myötä jotenkin tärkeä. Minulle. Olenkin miettinyt kirjoittaisiko noihin muistolaatikkoihin pienen kirjeen… Kertoisi muiston tarinan ja miksi juuri se on merkityksellinen tämän lapsen kohdalla.

    • Reply
      Reettapee
      02/07/2017 at 12:07

      Kirjoita ihmeessä laatikkoihin mukaan kirje! Minun mielestäni sellainen muistolaatikko, jossa on myös kirje mukana, olisi aivan ihana ja todella tärkeä aarre. Kuten joku aiemmin totesi, niin oma tunnearvo voi olla isompi kuin mitä se on lasten mielestä, mutta tuollaisen kirjeen avulla siitä tunnearvosta pystyisi kertomaan myös lapselle. 🙂

  • Reply
    H
    02/06/2017 at 20:33

    Minulla on lapsilleni säästössä isoisoäitien koruja. Samoin käytössä on mummoni tekemät ruokapöydän tuolit (kyllä, mummoni harrasti puutöitä, luultavasti harvinaista 1910- luvulla syntyneelle naiselle ja tuolit ovat kuin puusepän tekemät), toivotaan, että ne kestävät seuraavallekin polvelle.
    Itse olen saanut lasten syntymän jälkeen mieheltäni korulahjan. Nämä korut aion antaa lapsille, kun vuorollaan täysi-ikäistyvät.

  • Reply
    Alva
    02/07/2017 at 11:55

    Ihana postaus!

    En tunne sua, enkä ole koskaan nähnyt edes ohimennen ja silti ajattelen, että kaikkien näiden sun kirjoitusten, kommenttien ja kuvien takana on todella viehättävä, sydämellinen ja älykäs nainen. 🙂

    Mutta asiaan: kaikki korut, etenkin kulta- ja timanttikoruni, olen jo mielessäni merkannut lapsilleni kuuluviksi. He ovat vielä pieniä (8v-1v), mutta teini-ikäisinä he saavat käyttöoikeuden ainakin korvakoruihini ja aikuisuuden kynnyksellä myös timanttisormuksiini ja sopivana hetkenä korut siirtyvät kokonaan heille.

    Tosin 8-vuotias käyttää jo nyt kultaisia korvakorujani aika vapaasti. Timanttisia en uskalla vielä antaa käyttöön, ettei putoa leikin tiimellyksessä koulun pihalle. 😉

    Mulla ei ollut aavistustakaan, että vanhemmillani oli perintökoruja varattuna mua varten. Lahjoituskerrat ovat aina olleet yllättäviä ja ainutlaatuisia: kun täytin 18; kun muutin pois kotoa; ja kun menin naimisiin.

    Välillä olen tuntenut huonoa omatuntoa, että esikoistyttärenä olen saanut nämä korut. Toisaalta, osaan todella arvostaa ja vaalia niitä. Ja toisaalta…pikkusiskoni sai joitakin isoäitini koruja minulta ja myi ne pois huutonetissä. (Mä taas opiskeluaikana tiukassa taloudellisessa tilanteessa myin isoäitini Arabian astioita ja nyt kaduttaa; en edelleenkään pidä niistä, mutta ehkä lapseni olisivat tykänneet).

    Jotenkin ihanan naisellinen, ajaton ja elegantti perintölahja antaa klassikkohuivi! Ja etenkin, kun mukaan tulee vielä tarina, kuten tuo Gucci-ostoksesi. 🙂

  • Reply
    Hanna
    02/07/2017 at 12:44

    Minullakin on joitakin omalta äidiltä saamiani koruja, jotka ehdottomasti haluan antaa tyttärelleni. Olen myös päättänyt säilyttää muutamia juhlamekkoja silläkin riskillä, että lapsi on täysin eri kokoinen tai täysin eri tyylinen. Viime aikoina olen alkanut ostaa grafiikkaa, jonka myös haluan jättää lapselleni. Tässäkin tiedostan että hänen makunsa voi olla jotain muuta kuin omani. Jollain lailla valitessani teoksia ajattelen kuitenkin aina lastani. Ehkä hän kokee tämän arvokkaana sitten aikuisena. Toki hän ainoana lapsena tulee perimään kaiken mitä omistan, ja suurin osa tästä on varmaankin kaatopaikkatavaraa, mutta näistä muutamista asioista juttelen hänelle jo ja kerron että sitten isona ne ovat hänen.

  • Reply
    Tipitii
    02/07/2017 at 13:24

    Samaa mieltä kuin moni muu yllä! Onpa ihana postaus! Kaiken Konmari-hypetyksen keskellä (mitenkään Konmaria vähättelemättä), ihanaa jakaa toistakin näkökulmaa. Ja miten kauniita esineitä, ihania muistoja ja kuvattu/kirjoitettu vielä niin kauniisti. Heräsi kiinnostus nähdä tarkemmin noiden kauniiden Tiffany-rasioiden sisällekin. Olen varma että jälkipolvi tulee olemaan iloinen tällaisista muistoista. Tämä innosti itsekin miettimään, mitä tavaroita haluaisi erikseen säästää ja osoittaa omille lapsosille muistoiksi.
    Itse olen onnekkaasti saanut myös isovanhemmilta kauniita juhlapukuja – niitä kelpaisi käyttää enemmänkin! Nykyisin ei järkätä riittävästi iltapukupirskeitä 🙂

    Täältä myös vielä Noora H.lle onnittelut pienokaisesta!

  • Reply
    Anna
    02/07/2017 at 17:41

    Ihania muistoja tyttärelle jätettäväksi!

    Eiköhän se ole niin, että kun laittaa riittävästi tusinatavaraa täysinpalvelleena eteenpäin, on täysi oikeus säästää muutamia helmiä jälkipolville. Minulla ei ole yhtään vanhempieni vanhoja koruja tai vaatteita, mutta tyttäreni aarteita ovat kaksi 60-luvun mekkoa, mummon ja isotädin säästämiä. Täti ei tyttäriä saanut, eikä miniöitäkään, ja taas me äitini tyttäret emme koskaan mahtuneet tuohon ihanuuteen. Jotain aivan korvaamattoman arvokasta oli se ilme, kun isotäti näki vanhan kotelomekkonsa käytössä.

  • Reply
    Eva
    02/08/2017 at 14:52

    Hieno postaus, merkityksekkäistä esineistä lukeminen on mielekästä vaihtelua blogien tavanomaiselle kulutushysterialle. Tyttäresi arvostaa varmasti näitä esineitä, erityisesti kun kerrot niihin liittyvät tarinat ja muistot hänelle.
    Suvussani on paljonkin vanhaa tavaraa, jota pidän arvossa, mutta mieleeni nousee erityisesti kaksi esinettä, jotka olen korvamerkinnyt tyttärelleni. Ensinäkin isäni mummon kristallinen sokerikko ja kermakko, sillä tyttäreni sai toisen nimensä tämän esiäitinsä mukaan. Niissä näkyy elämisen merkkejä eivätkä ne ole rahallisesti arvokkaita, mutta on hienoa omistaa esine neljän sukupolven takaa. Sain itse tämän kermakon ja sokerikon vuosi sitten fammultani. Niihin punoutuu tarina tarmokkaasta ja lämpimästä naistesta, joka on minullekin tuttu vain fammuni kertomuksista. Toiseksi haluan antaa tyttärelleni timanttikorvakorut, jotka sain hänen syntymänsä yhteydessä. Voin vain kuvitella, miten ylpeä ja iloinen tulen olemaan, kun kerron tyttärelleni, että nämä korvakorut sain isältäsi sinä jouluna kun sinä olit viisi päivää vanha. En tosin tiedä milloin annan nämä esineet eteenpäin, haluan käyttää niitä ja nauttia niistä itse niin paljon kuin mahdollista ensin. Ehkä vasta eläkeikäisenä, tai silloin kun minusta aika jättää. Kiitos Noora tunnelmallisesta postauksesta, jälleen kerran tämä blogi inspiroi minua pohtimaan mielenkiintoisia ja mukavia asioita.

  • Reply
    A
    02/10/2017 at 13:59

    Yhdyn muiden kommentteihin – aivan ihana postaus! Minulta löytyy muutamia koruja, jotka toivottavasti voin joskus antaa (tulevaisuuden) lapsilleni. Olen myös oikeuttanut useamman astiaston keräilyn ajatuksella, että voin antaa ne lapsilleni heidän muuttaessaan omilleen.. omalta äidiltäni löytyy paljon kauniita astioita ja esineitä sekä huonekaluja, kuten eräät vanhat 40-luvun tuolit, joiden toivon kestävän myös minulle. Perintömekostasi tuli mieleen, että mitä jos teettäisit mekosta ompelijalla mittatilaustyönä uuden version? Näin museomekko säilyisi ja ilostuttaisi käytössä, vaikka eihän uusi tietenkään täysin sama ole – mutta ajan kanssa siitäkin voisi tulla kaunis osa mekon historiaa, jota tyttärientyttärienkin kelpaisi muistella!

    *** Onnittelut Noora H:lle pienestä pojasta♡

  • Leave a Reply to Anna Cancel Reply