Yleistä

Perjantain parhaat: hyvän mielen teemanumero

Noora H. ja Noora K.

Viikon parasta työtä tehdään Helsingin ensikodissa, joka auttaa rakentamaan hyvän elämän vanhemmille ja vauvoille. Ensikoti auttaa monenlaisissa tilanteissa. Jos perheessä on esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmia, niin ensikotiin voi tulla asumaan vauvan kanssa ja saada apua, kunnes arki uuden perheenjäsenen kanssa lähtee rullaamaan. Baby blues -ryhmissä taas saa tukea hieman kevyemmin, jos äiti kärsii vaikkapa masennuksesta. Ensikodin työntekijät tulevat tarvittaessa kotiin auttamaan.

Kevyimmillään apu voi olla esimerkiksi unipulmien ratkomista. Ensikodin unineuvontapuhelimesta saa apua kuka vain, jos vauva valvottaa. Ensikodin kautta saa myös edullisesti doulia, sillä heillä on listoillaan useita synnytyksen tukihenkilöitä. Doulat itse tekevät tätä vapaaehtoistyönä.

Viikon paras historiafakta, että ensimmäinen ehdotus kunnallisista turvakodeista on tehty jo 4.6.1907 ja sen takana olivat ensimmäiset sosiaalidemokraattiset naisparlamentaarikot. Vallilan ensikoti 75-vuotias. Se avattiin 1942 sodasta huolimatta, vaikka rakentajat joutuivat rintamalle ja tarvikkeiden toimitukset viivästyivät. Paljon on muuttunut vuosien varrella. Aikaisemmat sukupolvet saattavat muistaa Ensikodin paikkana naisille, jotka ovat saaneet avioliiton ulkopuolisen lapsen. Nykyään kriteerit Ensikodin avun saamiseksi ovat jotain aivan muuta.

Viikon paras tapa saada apua on soittaa Ensikodille tai neuvolaan, jos tuntuu, ettei arjesta selviä yksin. Ensikodin ja neuvolan työntekijät auttavat pohtimaan, mikä olisi juuri sinulle parasta apua. Apua on tarjolla kaikenlaista: ensikoti on perustanut yllä mainittujen lisäksi keskusteluryhmän äideille, joita pohdituttaa oma päihteiden käyttö. Sinne voi tulla nimeään kertomatta tai keksityllä nimellä. Tai tiesitkö, että neuvolan kautta saa kaupungin perhetyöntekijän auttamaan pariksi tunniksi vauvan kanssa, jos omaa tukiverkkoa ei ole lähettyvillä ja on uupunut. Tärkeintä on avata suunsa ja pyytää apua, siinä ei ole mitään hävettävää.

Viikon paras hyvän mielen teko meille oli haastaa yhteistyökumppanimme tekemään hyvää. Bloggareina meille tarjoutuu mahdollisuus kokeilla uusia kivoja tuotteita yhteistöiden muodossa ja ajattelimme, että nyt on aika laittaa hyvä kiertämään. Familon lahjoitti pussilakanat jokaiseen Vallilan ensikodin huoneeseen ja vauvoille bodeja sekä ruokalappuja. Sugar Helsinki auttoi löytämään sopivat kosmetiikka- ja vauvatuotteet: Urtekramin luomukosmetiikkaa äideille ja Sophie la girafe -hoitotuotteita vauvoille.

Viikon parhaat lakanat ovat Familonin Princess -pussilakanat ornamenttikuviolla. Nämä löytyvät paitsi ensikodin sängyistä myös Noora H:n kotoa. Pussilakanat pysyvät pesusta toiseen hyvänä ja näyttävät kivalta myös avopetauksessa.

Viikon paras kosmetiikkasarja on Urtekramin Morning Haze. Apteekeista saatava luomukosmetiikka on pakattu nätteihin purkkeihin, ja se tukee ihon elpymistä ja uudistumista. Varsin tarpeellista siis vauva-arjessa, jossa käsiä pestään jatkuvasti ja rasvaa kuluu purkeittain. Urtekram lahjoitti ensikodin kylppäreihin kosmetiikat, joilla voi hoitaa peppupesuissa kovalle kulutukselle joutuvaa vanhempien ihoa.

Viikon söpöimmät tuotteet ovat Sophie la girafen. Suomessa valmistettu kosmetiikkasarja niittää palkintoja maailmalla, eikä ihme, sillä vauvoille parempaa sarjaa on vaikea löytää. Vauvantuoksua ihanampaa tuoksua ei ole, mutta hyvänä kakkosena tulevat Sophie la girafen tuotteet. Ensikodin vauvoille on siis tiedossa hyväntuoksuisia kylpyhetkiä.

Viikon paras tapa saada itselle hyvä mieli on lahjoittaa Ensi- ja turvakotien liitolle. Ohjeet löytyvät täältä. Rahalahjoituksen lisäksi toimintaa voi tukea esimerkiksi lahjoittamalla tavaraa Ensikodin järjestämälle kirpputorille. Sen tuotot menevät suoraan Ensikodille. Toki myös kirpputorille ostoksille tuleminen auttaa – hinnat ovat hyvin kohtuulliset.

Viikon paras PR-toimisto on Sugar Helsinki, joka lähti pikku projektiimme mukaan heti. Kävimme taannoin Sugarin toimistolla ja valikoimme yhdessä tuotteita, joista olisi iloa mahdollisimman monenlaisille äideille ja vauvoille. Sugarilla on myös todella kiva blogi, josta löytyy muun muassa erinomaisia Helsinki-vinkkejä.

Viikon paras ajatus oli Ensikodin henkilökunnalla: “Vauva kasvaa sen varassa, että näkee jonkun iloitsevan hänestä. Ei tietenkään ihan joka ikinen hetki, mutta useimmiten”. Jos tuota iloa ei ole, kannattaa hakea rohkeasti apua.

Hyvää viikonloppua!

Vauvoille, jotka kulkevat omia polkujaan
Baby H:n huone

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply
    Heidi
    06/16/2017 at 06:52

    ❤️

  • Reply
    Cami
    06/16/2017 at 07:34

    Nyt on tämän joka-postauksen-innoissaan-lukevan-mutta-harvemmin-kommentoivankin sanottava että aivan upeaa Noorat, kiitos hienosta perjantain alusta! 💜 Ootte niin mun elämäntapaidoleita! Ihanaa viikonloppua!

  • Reply
    Venla
    06/16/2017 at 07:51

    Meillä uniongelmat ja mun jaksaminen kulminoituivat. Koitin soittaa paikalliseen samanmoiseen palveluun 5 krt. Oli aika rajua, että sain vastaani joka kerta vastaajan. Eikä kukaan koskaan soittanut takaisin. Onneksi minulla on tukiverkostoa, joka otti tilanteen haltuun. Kaikilla ei ole.

  • Reply
    Tarja
    06/16/2017 at 07:59

    Oli niin ihana postaus, että tippa tuli linssiin <3
    Julkisuudessa "meuhkataan" tosi paljon siitä, miten lapset tulisi kasvattaa ja miten suurin osa vanhemmista tuntuu jotenkin epäonnistuvan tässä työssä ainakin jostakin näkökulmasta katsoen. Itse olen niin samaa mieltä Ensikodin henkilökunnan kanssa: “Vauva kasvaa sen varassa, että näkee jonkun iloitsevan hänestä. Ei tietenkään ihan joka ikinen hetki, mutta useimmiten”. Rakkaus on se tärkein asia. Kun voimat eivät riitä tähän, on hyvä, että apua on saatavilla. Kunpa yhä useammat osaisivat siihen tarttua.
    Kaunista viikonloppua teille! <3

  • Reply
    Ansku
    06/16/2017 at 08:02

    Ja tämä oli tämän viikon paras lukemani postaus, ihan siis kaikista lukemistani blogista. Tuli kyyneleet silmiin. Olette ihania!

  • Reply
    Tuulia
    06/16/2017 at 08:10

    Ihanat te! ❤️❤️❤️

  • Reply
    anna
    06/16/2017 at 10:19

    Mahtava idea! Ensikodeissa tehdään tosi tärkeää työtä. Hienoa että lähditte mukaan!

  • Reply
    kata
    06/16/2017 at 10:41

    Hienoa, upeaa loistavaa! Tällaista lisää myös muilta bloggaajilta.
    Vitsit, että pidän blogistanne.

    -kata-

  • Reply
    kati
    06/16/2017 at 11:09

    olette kyllä aivan mahtavia!!!! Tuli tippa silmään lukiessani juttua.

  • Reply
    Johanna
    06/16/2017 at 11:36

    Upeaa !!!

  • Reply
    Gemma
    06/16/2017 at 14:25

    Siis ei voi muuta kuin kompata edellä annettuja kauniita kehuja, olette aivan mahtavia 🙂 Monet blogit sisältävät nykyään niin paljon sellaista “kiiltokuvaa” ja ikään kuin itseä ensisijaisesti hyödyttävää kaupallisuutta, että on aivan äärettömän ihanaa, miten teidän ajatuksiinne mahtuu myös tällaista tärkeää asiaa <3 Ja muutenkin bloginne on ihana ja niin aito. Kauniiden kuvien oheen on mahdollista mahduttaa myös kauniita ajatuksia, kuten te niin usein todistatte 🙂 Aurinkoa viikonloppuunne!

  • Reply
    Elina
    06/16/2017 at 18:13

    Jatketaan vielä listaa sillä, että viikon parhaita tyyppejä ovat ensikodissa työskentelevät, kuten eräs sukulaiseni. Hänen juttujaan kuunnellessaan ei paljon viitsi kitistä saati keulia omista toimistorotan hommista! 🙂

  • Reply
    Riikka
    06/16/2017 at 18:31

    <3

  • Reply
    Elsa
    06/16/2017 at 18:44

    <3

  • Reply
    Maria
    06/16/2017 at 19:53

    Todella hieno juttu! ❤ En ole varmaan aikaisemmin juurikaan kommentoinut mutta nyt oli pakko kun aihe oli niin läheinen. Terv. lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja teidän blogin fani 😊

  • Reply
    Adelina
    06/17/2017 at 21:08

    Olette ihania! <3 Aivan mahtava juttu! Hienoa, että blogin julkisuutta käytetään näin hyvällä tavalla hyväksi. 🙂

  • Reply
    Lora
    06/18/2017 at 13:27

    Tämä oli viikon paras blogipostaus <3 Vaikka ymmärrän blogien kaupallisen puolen ja kiiltokuvamaiset postaukset niin nämä hyvät teot ja blogin hyödyntäminen näin tärkeässä asiassa on lämmittää sydäntä ja mieltä. Teidän bloginne onkin yksi lemppareistani sen aidon ja lempeän fiiliksen vuoksi. Aurinkoa päiväänne!!

  • Reply
    Jossu
    06/18/2017 at 15:31

    Voi naiset – olette kultaa! 🙂

  • Reply
    miikku
    06/19/2017 at 06:03

    ❤️❤️

  • Leave a Reply