Viinit Yhteistyö

Viime hetken juhannusvinkit

Noora H. ja Noora K.

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Social Wines

Jos olisimme säämanailuun taipuvaisia, voisimme hieman kirota sadepisaroiden koristamia sääkarttoja. Onneksi olemme säästä piittaamattomia urheita kansalaisia, jotka aikovat nauttia pian lähestyvästä keskikesän juhlasta. Sateesta viis.

Vietämme tänä vuonna yhdistettyä kaupunki- ja reissujuhannusta. Juhannusaattona kokoonnumme vauvojen ja miestemme kanssa. Baby H. ja Baby K. ovat vihdoinkin alkaneet kiinnostua toisistaan ja viihtyvät yhdessä leikkimatolla paremmin kuin yksinään. Vauvat myös tuntuvat vaistoavan, että kyseessä on toinen lapsi, sillä kaverille väläytellään ihan erilaisia hymyjä kuin vanhemmille.

Noorien kesken suunnitelmissa on ihastella kokkoa, syödä lettuja ja grillata makkaraa jossakin Helsingin lähisaarista. Ennen juhannusjuhliin siirtymistä syömme kevyesti yhdessä ja saatamme kippistää lasillisilla viiniä. Rose kuuluu juhannukseen, vaikka lämpötila painuisi pakkasen puolelle, mutta hyviä roseviinejä ei ikinä muista. Jos tykkäät kevyistä ja raikkaista roseista, niin paina mieleesi Los Monteros Rosé. Kuiva ja kepeä rose on täydellinen juhannusviini, sillä se sopii vähän kaiken kanssa makkaroista salaatteihin ja pastaan. Tämä on myös helppo aloitusrose. Noora K. on oikeastaan löytänyt kunnolla roseviinit vasta tänä vuonna, joten tämän kesän viini on ilman muuta rose.

Juhannuspäivänä Noora H. lähtee kaveriporukalla retkelle Porvooseen, ja Noora K. mökkeilemään vanhempiensa luokse.

Koska juhannus on mökkivieraiden kulta-aikaa, ajattelimme paitsi vinkata teille hyvästä viinistä myös kivoista mökkituliaisista. Perinteiset mökkituliaiset kuten puutarhatontut, huussin seinälle tarkoitetut hassunhauskat kalenterit ja tikkataulut kun alkavat olla hieman nähtyjä. Parhaat tuliaiset syödään, juodaan tai käytetään loppuun kesän aikana, jolloin isäntäperheen sisustusmakua ei tarvitse tuntea perinpohjaisesti.

Parhaat mökkituliaiset

– Tuliaislaatikko, jossa tuoretta leipää, kauniit servetit, tiski- tai puhdistusainetta ja hyvää viiniä. Olemme aiemminkin maininneet Los Monteros -punaviinistä, ja kesäksi tullut hanapakkaus sopii isompia porukoita varten. Viinissä on hyvä hinta-laatusuhde ja kaiken lisäksi se on luomua. Laatikko on mökki- ja veneolosuhteissa myös siitä hyvä, että herkästi särkyvää lasia ei tarvitse varoa.
– Olemme aiemmin maininneet myös sen, että edellä mainitun punaviinin kanssa sopii aivan erityisen hyvin vuohenjuusto. Yksi vaihtoehto on siis viedä paketin kaveriksi myös vuohenjuustosalaattitarvikkeet. (Noora K:n vanhaan suosikkiin tulee vuohenjuustoa, vihreää salaattia, pekaanipähkinöitä ja kuivattuja karpaloita.)
– Aikakauslehtiä ja pari ristikkoa, kerrankin on aikaa lukea rauhassa. Saako muuten teidän mielestänne ristikoissa auttaa pyytämättä?
– Palasaippuoita kauniissa käärepaperissa. Sauna ja perinteiset palasaippuat kuuluvat yhteen ja on kiva, jos mökkivieraille voi antaa oman saippuan.
– Tarvikkeet salaatinkastikkeen tekoon: oliiviöljyä, dijon-sinappia, sormisuolaa, mustapippuria ja balsamicoa.
– Lautapeli, vinkkinä, että yleensä Vuoden peli -palkinnon voittaneista löytyy kivoja seurapelejä. Eräs hauska vaihtoehto on yrittää löytää jostain esimerkiksi 1980-luvun tai 1990-luvun Trivial Pursuit. Trivialia tunnutaan muuten pelattavan tosi monilla eri tavoilla. Noora K. muistaa eräältä mökiltä, jossa vietettiin muutamia juhannuksia pari vuotta sitten, sellaisen tavan, että jos kysymykseen vastasi väärin, kysyjä vain sanoi, että “väärin” ja laittoi kortin pois. Oikeaa vastausta ei kerrottu. Se oli kamalaa! Versio nimi taisi olla “Epäselvien kysymysten Trivial”.
– Aurinkorasvaa ja hyttysmyrkkyä, mieluiten hajusteettomia herkän ihon versioita, jotta ne käyvät kaikille ikään katsomatta.

Ja hei, nyt viimeisin ennuste lupasi jo ihan siedettävää juhannuskeliä. Peukut pystyssä!

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiin liittyviä kommentteja ei julkaista.

Unijuna puksuttaa
Reissuopas: lentokoneessa vauvan kanssa

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    SuviAnni
    06/20/2017 at 08:54

    Mun paras mökkituliainen: Mummi ja minä -käsisaippua (mummolle tietenkin)! Plussaa ekologisuudesta, myrkyttömyydestä ja kotimaisuudesta sekä hauskoista tuoksuista!

    Me suuntaamme vauvan kanssa ensimmäistä kertaa mökkeilemään juhannuksen jälkeen (toivotaan parempia säitä!), hieman jännittää miten alkeellinen elämä ilman juoksevaa vettä yms. sujuu, mutta kaipa sen on pakko sujua, kun samaisella mummonmökillä on jo kaksi sukupolvea vauvoja ennen tätä poikaa ollut!

    • Reply
      Bisneskissa
      06/20/2017 at 10:40

      Mummi ja minä -tuotteet on kivoja! Me muuten kerroimme esikoisemme tulosta viemällä tuleville isoäideille kyseisiä tuotteita lahjaksi kortin kera. 🙂

      • Reply
        SuviAnni
        06/21/2017 at 10:39

        Ihana tapa kertoa vauvan tulosta! 🙂

  • Reply
    Laura/Elämänmakuja äidiltä tyttärelle
    06/20/2017 at 09:39

    Ihania vinkkejä juhannustuliaisiksi! Minä pääsen viettämään juhannusta pitkästä aikaa Suomessa ja menen kotikotiin. Äiti arvostaa meidän kotikylän leipomon juustoskonsseja täältä Briteistä joten täytyy varmaan rahdata niitä mukaan 🙂 Minäkin olen vasta viimeisen vuoden ajan oppinut juomaan roseta, varmaan kaverini vaikutuksen takia, hän kun aina juo vain “pink wine” 🙂 Mutta Rose on kivaa vaihtelua valkkariin ja juuri sopivaa kesäjuomaa!

  • Reply
    Anna
    06/20/2017 at 09:52

    Hyviä vinkkejä mökkituliaiseksi, korvan taakse nekin mitä nyt ei ole tullut käytettyä.
    Minä vien perheeni vanhempieni mökille ja on sovittu, että tuliaiseksi riittävät aaton grillaamisainekset. Ja kahvipaketin vien aina.

    Toivotaan kuivia säitä, muuten meidän kolmen polven ja neljän perheen sukujuhannuksen tunnelma voi olla turhan tiivis.

  • Reply
    Pieta
    06/20/2017 at 15:43

    Kivoja vinkkejä, kiitos niistä! Hyvää juhannusta molempien perheille, en näköjään tän työkesän aikana pahemmin ehdi blogeja lukea enkä kommentoidakaan mutta sentään juhannusta ennen pitää ehtiä. 🙂

  • Leave a Reply