Noora K:sta Sisustus

Ruokailutilan muodonmuutos

Noora K.

Kuka muistaa vielä tämän postauksen melkein kahden vuoden takaa? Aivan. Kun oli puhetta, että joskus voi mennä aika kauan ennen kuin kuvattu koti on lehdessä, niin tässä näette todisteet. Uusimmassa Koti ja Keittiö -lehdessä oli siis varsin tuttu koti. Jutusta tuli minusta lopulta kiva, mutta vähän pisti naurattamaan. Meillähän on sen kuvaamisen jälkeen mennyt lähes kaikki uusiksi sisustuksessa. Ja pari päivää sitten meni vielä enemmän.

Kaikki alkoi siitä kun toteutin viimein pitkäaikaisen sisustushaaveeni ja hankin keittiöön mustat Tolix-tuolit. Sitten ruskeakantinen pöytä alkoi tuntua tunkkaiselta. Suurimman osan siitä ajasta, kun olemme asuneet tässä, meillä on ollut valkoinen ruokapöytä. Se vain tuntuu oikeimmalta. Saatuani tuon lehden käsiin sain kimmokkeen tehdä asialle jotain. Eräänä iltana siis, kun Baby K. oli jo mennyt nukkumaan ja mies oli reissussa, vastustin Netflixin kutsua ja ryhdyinkin vahaamaan pöytää valkoiseksi. Yksi kerros Osmocoloria riitti ja tuli sopivan läpikuultava lopputulos. Olin tyytyväinen ja ehdin itse asiassa katsoa vielä pari jaksoa Suitsiakin ennen nukkumaanmenoa.

Sitten huomasin, että Laura oli luopumassa heidän edellisessä kodissaan eteisessä olleesta kattovalaisimesta. Olin ihaillut Mass Light NA5:ttä jo silloin, joten iskin heti kiinni ja hain valaisimen sovitukseen. Siihen se jäi. Yleensä ihailen marmoria mieluiten muiden kodeissa, mutta tämä määrä on juuri sopiva meille.

Musta pöytävalaisin taas jäi ilman omaa paikkaa sen jälkeen, kun luovuin olohuoneen lasipöydästä. Mallasin sitä ruokapöydälle ja luulenpa, että se saa jäädä.

Näinpä meillä on nyt entistä vähemmän mitään samoja kalusteita sisustuksessa kuin mitä lehden jutussa. Nauroimme, että eihän meillä ole enää purjevenettäkään, joten kyllä on tosiaan kaikki mennyt uusiksi. Venekuume on hurja, mutta olemme nyt tuumanneet, että niin iso hankinta on järkevämpää tehdä vasta, kun minäkin olen taas töissä. Toivottavasti ensi kesänä jutun veneosuus siis pitäisi taas paikkansa.

Kuvissa näkyvä Iittalan Taika-lasi on saatu osana vuosiyhteistyötä.

Noora K:n perjantain parhaat
Kun Baby K. lähti New Yorkiin

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply
    Sohvi
    07/11/2017 at 13:02

    Heippa,

    näyttää tosi freesiltä ja ihanaa, että siellä on myös toinen remppamimmi 🙂

    Teidän koti on niin ihanan seesteinen ja harmoninen. Siitä tulee virtuaalisestikin hyvä olo 🙂

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 07:43

      Kiitti Sohvi! 🙂 Joo, mä oon ihan remppamimmi aina ajoittain. Meni vuosia, että meillä ei koskaan ollut kesäloma samaan aikaan, niin mulla oli aina omia pikku lomaraksoja silloin. 😀

  • Reply
    Marjut
    07/11/2017 at 13:04

    Nuo Tolixit ovat ihanat! Haaveilen myös saavani kyseiset tuolit, mutta mustat vai valkoiset, siinäpä pulma. Lämmintä kesää☀️
    -Marjut

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 07:44

      No on kyllä. 🙂 Valkoiset on myös hienot, mäkin meinasin alkaa empiä viime hetkellä, mutta sitten muistutin itselleni, kummista olin haaveillut niin pitkään. 🙂

  • Reply
    Iukku
    07/11/2017 at 13:16

    Oletko myymässä Pentikin kattolamppua? Olisin kiinnostunut 🙂

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 07:45

      Juu, mutta se menikin tosi nopeasti kaupaksi FB-kirppiksellä. 🙂 Mutta jos tykkäät valaisimesta, niin niitä näyttää edelleen olevan Pentikin valikoimassa.

  • Reply
    Mari
    07/11/2017 at 14:10

    Näyttääpä kivalle, raikkaalle!
    Yleensä juuri noilla pienillä, edullisilla muutoksilla saa parhaat muutokset aikaan.

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 07:46

      Kiitti! 🙂 Raikasta tavoiteltiin ja tämä oli onneksi helppo keino siihen.

  • Reply
    anni
    07/11/2017 at 16:22

    onko tuo tolixit kylmät istua?

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 07:47

      No onhan ne, jos ilman housuja istuu. 😀

  • Reply
    anna
    07/11/2017 at 16:26

    Voihan ketjureaktio, noinhan muutoksissa aina käy. Teet jotain nurkassa a ja sit toteat että näyttääpä nuhjuiselta nurkassa b… Mulle meinaa nyt käydä sama pihan kanssa.

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 07:47

      No niin käy. Ei sellaista vaihtoehtoa taida ollakaan, että fiksaisi vain yhden jutun. 😀

  • Reply
    Helmi
    07/11/2017 at 16:49

    Tulipa pöydästä hieno! Ruokailutila näyttää nyt tosi kivalta ja tyylikkään kotoiselta!

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 07:48

      Kiitos Helmi! 🙂 TYkkään itsekin.

  • Reply
    Jekku
    07/12/2017 at 17:15

    Ihailen aina tuota propellia! Mistä (antiikkiliikkeestä?) se on hankittu?

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 19:24

      Ei mistään. Se on sellaisesta lentsikasta, jota mun appiukko on aikanaan lentänyt ja hän on sitten jotenkin saanut potkurin itselleen. Ja mies on sitten saanut sen isältään. 🙂

  • Reply
    Titta
    07/12/2017 at 19:10

    Saako kysyä hioitko pöydän ennen tuota vahaa ja käytitkö ihan tavallisen valkoista vahaa?

    • Reply
      Noora K.
      07/12/2017 at 19:28

      En hionut. Jos olisi ollut maalipinta, niin sen olisin hionut rikki, jotta vaha imeytyisi. Nyt pöydässä oli kuitenkin entuudestaan vahaa, joten en jaksanut. Sävy taisi olla Lumi, mutta siis joo ihan perusvalkoinen Osmocolor. Jos meinaat ryhtyä samaan hommaan, niin vinkkaan vielä varrellisesta sienestä, levitin tällä kertaa vahan sellaisella. Olen aina ennen käyttänyt rättiä ja tällä sienellä tuli ihan superpaljon siistimpi jälki. 🙂

    Leave a Reply