Kirjat Noora H:sta

Lukupäiväkirja: Kesä 2017

Noora H.

Hupsista, edellisen lukupäiväkirjan julkaisusta on kulunut useampi kuukausi. Täytyy myöntää, että kesän aikana koko lukupäiväkirja vähän unohtui. Luin kyllä silloinkin, mutta en muistanut merkata kaikkia kirjoja ylös ja ehdin lukemaan jonkin verran vähemmän kuin normaalisti. Kesän listasta saattaa siis puuttua joitakin opuksia, eikä kirjoja ole lajiteltu kuukausien mukaan.

Elokuussa ryhdistäydyin taas kirjojen kanssa ja osasta on jo arviotkin kirjoitettu, mutta palataan niihin kevyiden kesälukemisten jälkeen.

Hammaskeiju, Eve Hietamies
Olin onnesta soikea, kun löysin Eve Hietamiehen uusimman kirjan kirjastosta. Yksinhuoltaja Antti Pasasesta kertovan kirjasarjan viimeisessä osassa Paavo-poika aloittaa koulun, eikä kumpikaan meinaa hanskata uutta arkea. Kirja on yhtä hauska kuin aiemmatkin, jokaista kirjaa lukiessa olen nauranut useamman kerran ääneen. Tätä lukiessa myös totesin, ettei huoli lapsesta lopu koskaan. Jos nyt mietityttää jossain vaiheessa koittava päiväkodin aloitus, niin koulun alkaminen se paha juttu vasta onkin, siellä pitää pienen pojan olla jo tosi omatoiminen ja selvitä myös matkoista yksin. Eli kun stressin määrä on vakio, niin ehkä sitä voisi yrittää olla murehtimatta turhia.

Pidä huolta äidistä, Kyung-sook Shin
Eteläkorealaisen Kyung-sook Shinin romaanin löysin Hesarin kirja-arvostelusta. Kirjassa perheenäiti katoaa juna-aseman väentungoksessa ja jo aikuiset lapset ryhtyvät etsimään häntä miljoonakaupungista. Tarinaa kuljetetaan perheen sisarusten kautta ja jokainen pääsee vuorollaan muistelemaan äitiä. Yhteistä sisarusten tarinoille on se, ettei kukaan heistä todella tuntenut äitiään. Äitiä pidettiin itsestäänselvyytenä, keittiön kalustukseen kuuluvana, vaikka hän paljastuu kirjassa räväkäksi ja mielenkiintoiseksi tyypiksi. Pidin kirjasta kovasti, se avasi eteläkorealaista kulttuuria ja oli tunnelmaltaan ihanan haikea.

Varjot, Katarina Wennstam
Wennstamin trillerit ovat suosikkejani, olen lukenut niistä jokaisen. Tässä kirjassa naiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja rankaisevat miehiä, jotka ovat kohdelleet naisia kaltoin. Osansa saavat niin raiskaajat kuin perheväkivaltaan syyllistyneetkin. Kirjan väkivaltakohtaukset ovat rankkoja, mutta toimivat hyvänä muistutuksena siitä, millaisia yksittäistapaukset tilastojen takana ovat, olkoonkin, että kirja on fiktiivinen.

Kuolema sypressin varjossa, Vera Vala
Vera Vala päätyi lukulistalle Italian loman takia. Jos Wennstamin dekkarit ovat välillä raakoja ja vähän jänniäkin, niin Vera Vala edustaa Agatha Christie -tyyppistä kerrontaa: näitä uskaltaa lukea yksin pimeälläkin.

Eligible, Curtis Sittenfeld
Curtis Sittenfeld tuli tunnetuksi sisäoppilaitoksesta kertovasta kirjastaan Prep, jota rakastin nuorempana. Yritin lapsena ylipuhua äitiäni, että hän lähettäisi minut sisäoppilaitokseen. Suomen ainoa sisäoppilaitos on maatalouskoulu Aitoossa, mutta sekin olisi paremman puutteessa kelvannut. Viis siitä, ettei Aitoon maalaismaisemissa varmaankaan kuljeskella ruudullisissa bleisereissä ja polvisukissa. Onneksi äitini ei suostunut, minulla oli nimittäin ehkä aavistuksen romantisoitu kuva sisäoppilaitoksista.

Prepin jälkeen olen lukenut kaikki Sittenfeldin kirjat, joista myöhemmin suosikkini on ollut Laura Bushin elämään pohjaava American Wife. Eligible on moderni versio Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Viihdyttävä, muttei niin hyvä kuin Sittenfeldin aiemmat kirjat. Kirja herätti innostuksen alkuperäistä teosta kohtaan, lukukokemus olisi taatusti erilainen kuin viisitoistavuotiaana. Oikeastaan kaikki teininä luetut klassikot pitäisi lukea aikuisena uudemman kerran.

Asemapaikka New York, Jouko Heikura
Arvatkaapa mikä oli mielessä tätä lainatessa? Nykin matkahan se. Asemapaikka New York oli hämmentävä kirja, omituinen yhdistelmä chicklitia ja perinteisiä jenkkitrillereitä. Kirja kertoo karskista naistoimittajasta, joka ei vähästä hätkähdä ja jonka elämään on saatu ympättyä kaikki mahdolliset New York – ja Sinkkuelämää-kliseet. Iso osa tarinaa on 9/11-terrori-isku, josta toimittaja päätyy raportoimaan. Tämä olikin oikeastaan paras osa kirjaa, iskusta ja sen jälkiseurauksista kerrotaan tarkkaan ja huomasin miettiväni, mitkä yksityiskohdat olivat kirjailijan mielikuvitusta ja mitkä oikeasta elämästä. Nykissä pilvenpiirtäjiä tuli katsottua ihan uusin silmin.

Onko vastuullisuus vaikeaa?
1-vuotiaan tyyli

You Might Also Like

25 Comments

  • Reply
    Anna
    10/24/2017 at 07:37

    Kiitos lukuvinkeistä! Useampi jo päätyi omalle listalleni!

    • Reply
      Noora H.
      10/25/2017 at 17:58

      Kiva kuulla! Jos ehdit, niin tule kertomaan mitä pidit. 🙂

  • Reply
    Linda / Revontulipalo
    10/24/2017 at 08:21

    Uu nää vaikuttaa kivoilta 🙂 Pitää varmaan lisätä omallekin lukulistalle ainakin Hammaskeiju ja Pidä huolta äidistä. Vera Valan romaania voisi kans yrittää lukea, koska Agatha Christie -tyyppiset kirjat iskee muhun paljon paremmin ku mitkään pelottavat tai raa’at 😀

    • Reply
      Noora H.
      10/25/2017 at 18:00

      Pieni varoitus on paikallaan ennen Vera Valan dekkareita: niitä lukiessa tulee nälkä. Ja nimenomaan italialaisen ruoan nälkä, eli varaa pastapaketti lähettyville. 🙂

  • Reply
    Blue Peony
    10/24/2017 at 11:34

    Luetko muuten yleensä mahdollisuuksien mukaan kirjoja alkukielellä vai käännöksinä?

    • Reply
      Noora H.
      10/25/2017 at 18:02

      Riippuu ihan siitä, tuleeko kirja ensimmäisenä vastaan käännöksenä vai alkuperäisellä kielellä. Ruotsiksi luen tosi vähän muuta kuin lehtiä, pitäisi tsempata sen kanssa ja lainata vaikka pari elämänkertaa.

  • Reply
    Arja Nikkanen
    10/24/2017 at 11:38

    Kiitos kirjavinkeistä! Tuohon koulunaloituksen vaatimuksiin haluaisin heittää pienen pohdinnanaiheen outside the box (=Suomi) näin ulkosuomalaisen näkökulmasta: miksi pienen koululaisen olisi selvittävä koulumatkoista yksin?

    Tätä en ole ikinä kuullut Suomessa kyseenalaistettavan. On vaan elokuiset tiedotuskampanjat autoilijoille, että taas paljon pieniä taivaanrannanmaalareita liikkeellä… ja silti joka vuosi kolisee 🙁

    Se, että asiaa pidetään ihan kulttuuritasolla itsestäänselvyytenä näkyy julkisen keskustelun puutteen lisäksi ihan yhteiskunnan rakenteissa – koulupvä alkaa ihan pienilläkin miten sattuu, työajat edelleen paikoin joustamattomat, koulut eivät välttämättä tarjoa aamutoimintaa, eikä vanhemmille tule edes mieleen järjestellä naapurien kanssa saattovuoroja koululle…

    Monessa maassa olisi ennenkuulumatonta lähettää 7-vuotias lapsi yksin kouluun. Ja vielä vanhempikin.

    Tähän kummalliseen suomalaiseen itsestäänselvyyteen silmäni ovat auenneet vasta useamman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Enkä enää selittele asiaa edes “mutta kun Suomessa on turvallista” -väitteellä. Turvallisuus ei kanna pitkälle, kun tietä ylittämässä oleva ampiaiskammoinen lapsi näkee sellaisen nenänsä edessä ja jähmettyy siihen paikkaan…

    Mutta anteeksi, tarkoitus ei ollut saarnata vaan vähän ravistella suomalaisia itsestäänselvyyksiä! Miksi-kysymykset ovat aina mielestäni hyödyllisiä, varsinkin kulttuuriin pesiytyneiden käytäntöjen pöllyttämisessä ☺️

    • Reply
      Piia
      10/24/2017 at 17:32

      Hei Arja!

      Täältä laatikostani (=Suomesta) huutelen 🙂

      Meillä lapsilla on 3 km koulumatka. Ihan keskellä kaupunkialuetta Tampereen naapurikunnassa asutaan, mutta ikävästi oppilaaksiottoalueen rajalla. Nyt meillä on jo “isot lapset”, 5. ja 6. luokkalaiset, joten asiat on jo helpompia monelta osin. Mutta silloinkin, kun oli pikkukoululaisia, ei elämä ihan noin kurjaa ollut, kuin kuvailet 🙂

      “Pitkänmatkalaisten” lukujärjestykset oli tehty niin, että koulu alkoi joka aamu klo 8.15. Eskarit, eka- ja tokaluokkalaiset vietiin kouluun mennen tullen. Kolmen perheen porukassa jaettiin sunnuntaisin seuraavan viikon kyytivuorot. Porukkaan kuului liukuvan työajan äitejä ja isiä, yrittäjiä ja sellaisia, joilla määrätyt työvuorot. Joka päivälle löytyi kuskaaja molempiin suuntiin. Ap- ja ip-kerhot löytyi ja oli käytössä, ei tarvinnut lasten olla yksin aamuisin tai iltapäivisin.

      Edelleen kuljetamme lapset kouluun aamuisin, kun pyöräkelit loppuvat. Aina joku em. porukan vanhemmista ehtii viemään. Takaisin tulevat bussilla.

      Samaa kyytienjakomenetelmää käytetään molempien lasten harrastuksissa. Eikä olla ainoita.

      Terveisiä Pirkkalasta! En kyllä usko, että ainoa kunta Suomessa ollaan, jossa osataan ajatella kuvailemasi laatikon ulkopuolella 🙂

      • Reply
        Arja Nikkanen
        10/24/2017 at 23:23

        Hei Piia,

        En epäilekään, etteikö näin olisi monessa paikkaa – itsekin vartuin maaseutupitäjässä, alakoulun ensimmäiset luokat oli taksikuljetus kotiovelle ja yläkoulukin alkoi aina samaan aikaan juuri kuljetusten takia. Hienoa, että homma toimii isommillakin paikoilla. Mutta puhuinkin yleisellä tasolla, se toinen puoli on silti monelle todellisuutta ja ekaluokkalaisten etukäteisläksy koulumatka. 🙂

    • Reply
      Blue Peony
      10/24/2017 at 18:27

      Kyllä Suomessa lapsia saatetaan kouluun ja rinkejä järjestetään. Yhä useammassa koulussa on aamutoimintaakin. Mutta ainakin minun tuttavapiirissäni moni lapsi haluaa aktiivisesti alkaa kulkea yksin ja/tai kaveriporukassa. Minusta on hienoa, että tämä on mahdollista. Niin ulkosuomalaisia kuin natiivejakin ystäviäni säätää lasten viemisiä Briteissä, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Tshekissä… Pahimmillaan lasten vieminen on estänyt äidin työllistymisen tai tuonut korkeat kulut hoitajan palkoissa. Joten puolensa kaikessa.

    • Reply
      kata
      10/24/2017 at 20:23

      Monissa Keski-Euroopan maissa lapset kulkevat koulumatkat paljon vapaammin kuin Suomessa. Tämä on asia, mitä moni ulkosuomalainen kauhistelee. Suomessa olen törmännyt paljon varovaisempiin vanhempiin kuin mitä esim. Saksassa tai Sveitsissä.

      • Reply
        Blue Peony
        10/25/2017 at 06:32

        Ja sitten toisaalta tuttavieni lasten kouluissa esim. Itävallassa, Saksassa, Britanniassa ja Sveitsissä vanhempien täytyy luovuttaa lapset vastaavalle opettajalle, vaikka osa näistä lapsista on jo toisella kymmenellä. Olemme joskus lomilla hakeneet ystävien lapsia koulusta ja se on ollut mahdollista vain, kun olemme etukäteen käyneet sopimassa asiasta, puhelu tai maili ei riittänyt. Itävallassa piti jopa näyttää passi ja antaa allekirjoitusnäyte, koska lapsi piti “kuitata” listaan luovutetuksi identifioidulle saattajalle. Kyseessä ei ollut edes yksityiskoulu, jonka pitäisi ns. varjella mainettaan. Eli kuten Katan kommentista ilmenee, löytyy esimerkkejä suuntaan jos toiseenkin!

    • Reply
      Noora H.
      10/25/2017 at 18:09

      Hyvä kysymys! Mutta onko oikeasti vielä niin, että lapset kulkevat yksin kouluun ekaluokkalaisina? Mä tein yllä olevan päätelmän kirja ja omien koulumatkojen perusteella (joista on yli 20 vuotta, jaiks). En osaa siis sanoa, onko Suomessa vielä niin ja meneekö Baby H. lopulta koulumatkat ominpäin. Mulla on koulumatkoista vaan kivoja muistikuvia, mutta asuinkin rauhallisessa puutaloidyllissä, matkaa kouluun oli 200 metriä ja ylitettävänä oli yksi hiljainen tie asuintalojen varrella. Olin myös aika omatoiminen lapsi ja tietysti maailma oli vähän toisenlainen tuolloin.

      • Reply
        Noora H.
        10/25/2017 at 18:19

        Jaahas, kommenttini tuli näköjään muiden perään, piti kommentoida kaikille erikseen. 🙂 Asia riippuu näköjään tosi paljon perheestä, koulusta, matkasta ja monesta muusta tekijästä, ei ainoastaan maasta ja kulttuurista.

        Tuossa kirjassa Paavolla oli kaikenlaisia pulmia, ne eivät liittyneet vain koulumatkaan, vaan myös koulussa vietettyyn aikaan ja yksinäisiin iltapäiviin kotona. Aikaisin loppuvat koulupäivät ja pidempään kestävät työpäivät mietityttävät minua eniten. Jos koulu loppuu klo 12 ja vanhemmat tulevat viideltä, niin siinä tulee kyllä tosi pitkä aika olla yksin kotona. Mutta melkein kaikki koulut ja leikkipuistot taitavat järjestää ip-kerhotoimintaa pienimmille koululaisille?

  • Reply
    Riikka
    10/24/2017 at 12:15

    Kiitos kirjavinkeistä!

    Itse en ole lukenut ainuttakaan kirjaa kokonaan vauvavuotena enkä nyt kaksi kuukautta jälkeenkään. Tuntuu ettei aivot jaksa keskittyä lukemiseen kunnolla, koska on koko ajan valmiustila päällä. Toivon että palaudun lähiaikoina takaisin rentoon itseeni. Sinänsä olen kuitenkin kirjoja kuunnellut äänikirjoina ainakin kymmenen, että sehän melkein on sama asia. 🙂

    • Reply
      Noora H.
      10/25/2017 at 18:21

      No se todellakin lasketaan lukemiseksi! Mä en ole tänä vuonna kuunnellut yhtään kokonaista äänikirjaa yrityksestä huolimatta, mulla herpaantuu keskittyminen niitä kuunnellessa. Nyt olisi Juoksijan järki odottelemassa, yritän kuunnella seuraavalla lenkillä. 🙂

  • Reply
    kata
    10/24/2017 at 18:25

    Odotas kun tulee murrosikä! Vanha sanonta “Pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet” pitää varsin hyvin paikkansa, vaikka meilä ihan normaali (ja varsin kiltti) teini onkin.

    Kiitos kirjavinkeistä, tuon Etelä-Koreasta kertovan kirjasin omalle lukulistalleni.

    Pakko sanoa näin sisäoppilaitoksen (ulkomailla) käyneenä, että kyllä ne leffat aika hyvin sitä internaattielämää kuvaavat, eivät ole siis lainkaan yliromantisoituja 😀

    • Reply
      Blue Peony
      10/25/2017 at 06:37

      Oma lapsi alkaa olla murkku, mutta itse koen, että joka ikäkaudessa on ne hyvät puolensa :-). Jos lapsi vänkää koko päivän, lohdutan itseäni ajattelemalla, että ainakin nukkuu yönsä kuin tukki toisin kuin ihan pienenä.

    • Reply
      Noora H.
      10/25/2017 at 18:22

      Äh, nyt mua vähän harmittaa, etten onnistunut suostutteluissani. Ja joo, voin vain kuvitella, että murrosikä ei ole helppoa aikaa. Yritän uskotella itselleni, että pojat ovat helpompia teineinä. 😀

  • Reply
    Ronja
    10/26/2017 at 15:21

    Hyvän kuuloisia suosituksia. Itellä lukeminen on valitettavasti jäänyt lähinnä kasvatusoppaisiin ja keittokirjoihin. Ehkä otan seuraavalla kirjastokeikalla tämän listan mukaan!

    Oikeasti halusin kuitenkin kommentoida, että Aitoossa sisäoppilaitoksessa oli parasta! Ei me vekkihameissa kuljettu (työhaalarit oli aika kaukana siitä! 😂), mutta siitäkin huolimatta se on tarjonnut oppeja, kokemuksia, itsenäisyyttä ja ennen kaikkea ystäviä, jotka pysyy rinnalla loppuelämän. Koska kun teininä asuu jonkun kanssa ja jakaa sen kaiken, voi vaan pysyä yhdessä 😊

    • Reply
      Noora H.
      10/27/2017 at 07:45

      Onpa hauskaa, että lukijoista löytyi yksi siellä opiskellut! 🙂 Uskon, että se on ollut mieleenpainuva ja ihana kokemus. Miten päädyit sinne opiskelemaan?

      • Reply
        Ronja
        10/29/2017 at 09:46

        Koulu vaikutti kaikin tavoin paremmalta vaihtoehdolta kuin oman kunnan yläaste. Onneksi vanhemmat olivat samaa mieltä. Ite oli tietysti helpompi lähteä, koska koti oli lähikunnassa.
        Oma mummu on käynyt koulun perustajan aikana, joten ehkä siinä oli vähän sukuperinnettäkin 😊

  • Reply
    SonjaM
    10/26/2017 at 20:17

    Kiitos kirjavinkeistä! Ja taannoin sähköpostistasi liittyen podcastin tekemiseen. Kamppailemme tällä hetkellä vielä julkaisun kanssa. Osa valmiista kuuntelijapohjasta on vähän sellaista porukkaa, jotka eivät varmaankaan halua latailla kännykkään soundcloud-appseja tms ja huomasin, että teillähän on kaksi ensimmäistä (?) jaksoa vähän toisen näköisiä kuin nykyisin ilmestyvät, että mitenköhän tuon näköistä settiä saa aikaiseksi? Siis kun klikkaa sivunne yläbannerista podcastit ja aukeaa uusi sivu, niin ne kaksi ensimmäistä podianne on kuunneltavissa suoraan siinä sivulla eikä tarvitse hypähtää linkin kautta soundcloudiin… Jälleen suurkiitos vastauksesta jo etukäteen!

    • Reply
      Noora H.
      10/27/2017 at 07:46

      Hmm, tuo riippuu varmaan ihan julkaisualustasta, eli käytättekö WordPressiä, Bloggeria, Facebookia vai mitä. Sorry, nyt en osaa auttaa tämän tarkemmin. :/

  • Reply
    Anna
    10/29/2017 at 09:26

    Ai että, ihan mahtavaa että löysin lukulistalleni uusia kirjoja! Nyt kun vauvavuodet ohi ja taaperotkin kasvaneet hieman, on jälleen aikaa hautautua kirjoihin silloin tällöin. Kiitos näistä vinkeistä! 🙂

  • Leave a Reply