Kirjat

Lukupäiväkirja: Syksy 2017

Noora H.

Kerroin edellisessä lukupäiväkirjassa lukeneeni kevyttä kesähömppää, mutta eipä syksyn kirjojen joukossakaan ole mitään erityisen syvällistä. Sivistävää kyllä, sillä jokaisesta uudesta kirjasta tarttuu jotain uutta tietoa ja kirjat lisäävät empatiakykyä sekä avarakatseisuutta. Toivon, että saisin myös Baby H:n innostumaan kirjoista. Tällä hetkellä poika on niin vauhdikas, ettei malta istua tutkimaan kirjoja tai kuuntelemaan satuja, mutta ehkä alle yksivuotiaalta ei voi vaatia kovin kummoista keskittymiskykyä. En halua pakottaa lasta kirjojen pariin, vaan toivon hänen innostuvan esimerkistä, säännöllisistä kirjastokäynneistä ja iltasaduista. Olisi kiinnostavaa kuulla, oletteko huomanneet lukuinnostuksen siirtyneen seuraavalle polvelle ja mikä siihen on mahdollisesti vaikuttanut?

Tällä kertaa listassa ovat mukana myös ne kirjat, joita luen parhaillaan tai jotka ovat jääneet kokonaan kesken. Jätän suosiolla lukematta sellaiset kirjat, jotka ovat huonoja tai aiheuttavat painajaisia, etenkin jos kirjallisuuden laji tai aihe on tuttu. Minulle vieraampien lajityyppien tai täysin uusien aiheiden kanssa taistelen pidempään ja luen kirjat usein loppuun, sillä esimerkiksi runoista on vaikea oppia pitämään, jos niitä ei koskaan lue.

Ultramaratoonari: Kuinka lähdin juoksemaan ja jäin koukkuun, Dean Karnazes
Yksi haaveistani on juosta ultramaraton eli juoksukisa, joka on pidempi kuin maraton, esimerkiksi sata kilometriä. Dean Karnazesille maraton on aamulenkki ja kisa tarkoittaa yli kolmeasataa kilometriä. Kirjan perustella mies on kone. Kymmenien kilometrien lenkit juostaan kokopäivätyön ja lasten harrastusten välissä, arkisin noustaan neljältä ja viikonloppuisin lenkit saattavat kestää koko yön. Huh. Vaikka harjoitusmetodit ja matkat ovat äärimmäisen kaukana omista treenitavoistani, niin miehen ajatuksiin juoksusta oli helppo samaistua.

Minun Amerikkani, Juha Itkonen
Syksyn paras kirja! Minun Amerikkani on matkakertomus, joka kertoo rakkaudesta Amerikkaan ja Amerikasta presidentinvaalien alla. Se on tarina siitä, miten suurvalta päätyy aluksi vitsiltä vaikuttaneeseen presidenttiin ja mitkä ovat syyt valinnan takana. Kirjan luettuani kirjoitin Facebookiin Itkosen olevan miespuolinen minä, niin tuttuja matkapäiväkirjan ajatukset olivat. Meistä molemmista Amerikka tuntuu iltaisin isolta ja pelottavalta, suhtaudumme maan sääntöihin pelonsekaisella kunnioituksella (häkkihän voi heilahtaa mistä vain tai ainakin saa mojovat sakot) ja monet eksistentialistisista kriiseistämme johtuvat nälästä.

Ikuisesti merkitty, Emelie Schepp
Tyypillinen skandidekkari, jossa on pätevä ja vähän outo päähenkilö, viinaan menevä kollega, useampi ruumis ja karmaiseva murhatapa. Ensimmäisenä kirjassa pääsee päiviltään maahanmuuttoviraston johtaja ja tutkinnan edetessä selviää, että hänet on todennäköisesti ampunut lapsi. Pian kaupungista löytyy seuraava ruumis, pieni poika, jonka niskaan on viilletty kreikkalaisen kuoleman jumalan nimi. Yllättäen myös kirjan päähenkilön, nuoren naissyyttäjän, niskasta löytyy samanlainen, ja syyttäjä lähtee tutkimaan omaa lapsuuttaan samalla kun ratkoo murhia. Kirjassa oli aika ajoin melko rankkoja lapsiin liittyviä juonenkäänteitä ja olin vähän ihmeissäni, että pystyin lukemaan sen loppuun.

Säker Stil: 101 Stil tips, Ebba Von Sydow & Emilia de Poret
Ruotsin tyylikuningattarien uusimmassa oppaassa on yhtä paljon kuvia ja yhtä vähän tekstiä kuin lelukopastamme löytyvissä lastenkirjoissa, mutta kirja se kuitenkin on, joten paikka lukupäiväkirjassa on ansaittu. Säker Stilin ensimmäinen osa kertoi, miten rakennetaan täydellinen ja ajaton vaatekaappi ja toinen osa jatkaa siitä. Nyt annetaan neuvoja, kuinka vaatteet stailataan ja asuun saadaan pientä extraa. Kiva kirja, tosin osa vinkeistä oli turhan erikoisia omaan makuuni, en esimerkiksi osaisi pukea kauluspaitaa väärinpäin hihattomaksi topiksi. Taittelin silti kirjaan hiirenkorvia ainakin parillekymmenelle sivulle, nyt pitäisi vielä muistaa kaivaa kirja esiin aamulla asuja valitessa.

Lofsans mammaträning, Lovisa Sandström
Kevään fysioterapeuttikäyntien yhteydessä unohdin kysyä, milloin “kunnollisia” vatsalihasliikkeitä saa alkaa tekemään, niinpä lainasin uudestaan äideille suunnatun treenikirjan. Luin kirjan läpi ja totesin, etten jaksa aloittaa koko treeniohjelmaa alusta. Olen kuitenkin sen verran pitkällä palautumisessa, ettei pelkkä kehon kannattelu enää riitä päivän treeniksi. Tämä kannattaa siis lukea heti synnytyksen jälkeen.

Timanttipesula: Sijoita elämääsi fiksusti, Unna Lehtipuu
Erilainen sijoituskirja kannustaa pohtimaan, miten rahalla voi maksimoida onnen. Isokaan tukku rahaa kun ei aina takaa onnellista elämää, etenkään, jos rahaa käyttää vääriin asioihin. Perinteisten sijoitusvinkkien sijaan kirja kannustaa esimerkiksi pitämään taukoa nautinnoista ja hemmottelusta, vaikkapa kahveista tai shoppailusta, jotta niistä nauttisi enemmän. Kirja sopii siis hyvin myös keskituloisille onnellisen elämän tavoittelijoille. Jokaiseen lukuun liittyy tehtäviä, joiden avulla voi pohtia omaa suhdettaan rahaan: miten omat vanhemmat käyttivät sitä, mitä tunteita yrittää ostamisella tukahduttaa, millaisia muistoja rahasta on  ja sen sellaista. Erilaisia raha-, sijoitus- ja elämänhallintaoppaita lukeenelle osa asioista oli jo entuudestaan tuttuja, mutta mielenkiintoinen kirja silti, en jättänyt kesken.

Parhaillaan kesken olevat kirjat

Japani pintaa syvemmältä, Raisa Porrasmaa
Yllätys, yllätys! Lukulistallani on Japania käsittelevä kirja. Kuten kirjan nimi lupaa, niin Porrasmaa sukeltaa todella syvälle japanilaiseen kulttuurin ja käsittelee kirjassaan kaikenlaista kielestä poliittiseen järjestelmään. Suosittelen lämpimästi Japani-faneille tai sinne matkustaville.

Jakarandapuun lapset, Sahar Delijani
Trivialissa maantieto ja historia ovat mieheni heiniä, sillä olen todella huono vuosiluvuissa. Jotta muistaisin vuosiluvut, tarvitsen tarinan niiden taakse, enkä kyllä yleensä muista niitä sittenkään. Jakarandapuun lapset luettuani toivottavasti muistan, milloin Iranin islamilainen vallankumous oli. Tapahtumia avataan kolmen serkuksen ja heidän sukunsa kautta, millaista on synnyttää vauva vankilassa, kasvaa ilman äitiä ja nähdä maan muuttuvan hetkessä. Olen lukenut tätä vasta sata sivua ja se on odotellut monta viikkoa hyllyssä, mutta tänään palaan taas kirjaan.

Näitä en lukenut loppuun
Jos lapsen saamisessa on jokin huono puoli niin se, että iso määrä hyviä kirjoja jää lukematta ja tietyt leffat sekä sarjat ovat pannassa. En oikein pysty enää lukemaan mitään sellaista, missä lapsia kohdellaan kaltoin, lapsi kuolee tai teema on muuten lapsiin liittyvä ja surullinen. Alla olevat kirjat jouduin jättämään kesken. Ensimmäisestä en pystynyt lukemaan sivuakaan, vaikka pitkään pidin kirjaa yöpöydällä. Ihan harmittaa, koska kyseessä on kehuttu trilleri. Kahdesta jälkimmäisestä luin viitisenkymmentä sivua, mutta aihe tuli uniin ja näin painajaisia, joten kirjat oli lopetettava kesken. Molemmat vaikuttivat hyviltä, joten suosittelen näitä kyllä muille.

Annoin sinun mennä, Clare Mackintosh
Suojaton, Helmi Kekkonen 
Päästä meidät pelosta: Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä, Aila Ruoho

*Kuvissa näkyvät Iittalan Kastehelmi-purkki, Nappula-kynttilänjalka ja Taika-huopa ovat osa vuosiyhteistyötä Iittalan kanssa.

Vauvakaman turhakkeet ja tuikitarpeelliset
Karanneita joulumopoja liikenteessä

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply
    Riikka
    11/14/2017 at 09:17

    Luin itse loputtomasti loruja pojalleni hänen ensimmäisenä vuotenaan. En oikein muuta osannut yhdessä tehdä ja vauva näytti nauttivan suunnattomasti niistä ja minustakin se oli kivaa, silloin kun oltiin kotona. Tokana vuonna tuli kuvakirjat, joita käytiin myös loputtomasti läpi. Iltasatuja aloitettiin lukemaan ennen yhtä ikävuotta ja niitä on luettu ihan näihin päiviin asti. Poikani on nyt 10 -vuotias ja ahmii nyt itsekseen Aku Ankan taskareita. Aku Ankka tulee myös kotiin kannettuna. Muita kirjoja lukee epäsäännöllisesti, mutta yhä luetaan yhdessä niin, että minä luen ääneen esim. Risto Räppääjää, Tatua ja Patua ja Kepler kirjoja ja poika loikoilee kainalossa.

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 19:41

      Loruja mekin olemme lukeneet, äitiyspakkauksen kirja on ollut ihan hitti. Baby H. tunnistaa jo hyvin tutut lorut ja kuuntelee niitä mielellään, ainakin silloin kun väsyttää ja virtaa ei ole enää kiipeilyyn. Olen yrittänyt lueskella myös kuvakirjoja, mutta ehkä ne tosiaan ovat vähän vanhemmille lapsille. Akkari on klassikko, hitsi kun omat lehdet eivät enää ole tallessa. Ihan pakko kysyä, että onko Kepler myös jonkun lastenkirjailijan/hahmon nimi? Vai uskaltaako noin pieni lukea Lars Keplerin dekkareita. :O

  • Reply
    SonjaM
    11/14/2017 at 10:40

    Jes!! Näitä lukuvinkkipostauksia odotan aina innoissani:)

    Meillä on kaksivuotias tyttö ja hän on myös todella aktiivisesti touhottamassa pitkät päivät. Onneksi hän kuitenkin tykkää rauhoittua välillä kirjan parissa. Huomasin aikoinaan, että jos yritin lukea suoraan, mitä kirjaan on kirjoitettu tyyliin “On kaunis päivä ja Ninni-lehmä on laitumella ja syö tyytyväisenä ruohoa” niin lapsi alkoi heti kiemurtelemaan sylissä. Varsinkin kun yllättävän usein taaperoiden kirjoissa on vielä enemmän tekstiä kuin yksi lause. Sitten taas jos lukeminen oli enemmän kirjasta kuvien näyttämissä “Tässä on lehmä, mitä lehmä sanoo? Lehmä sanoo muu! Missäs täällä on possu, joo siinä on possu. Missä on puu?” niin sitten kirjan parissa jaksettiin viihtyä tosi hyvin ja jaksetaan edelleen.

    Kiitos muuten taannoisesta avusta liittyen podcast-juttuihin. Nyt on Kirjapinon takaa -podcast nähnyt päivänvalon, eli jos lukuvinkit kiinnostavat niin Soundcloudista löytyy kolme jaksoa. Kirjahyllymme helmiä: 5 + 1 kirjaa -jaksosta löytyy vaikka mitä kirjoja, jotka miellän “Nooramaisiksi”;)

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 19:42

      Ahaa, eli mulla on ollut väärä lukutaktiikka! Mä olen meinaan lukenut ainoastaan kirjassa olevia tekstejä. 😀 Pitääpä kokeilla tuota.

      Ole hyvä! Pitää kaivaa teidän podcast seuraavalle lenkille seuraksi. 🙂

  • Reply
    Hanna
    11/14/2017 at 12:54

    Minäkin luin lapselle paljon loruja kun hän oli ihan pieni. Säännöllinen iltasatu on myös luettu pienestä asti ja nyt kun hän on kuusi, tuntuu että hän voisi kuunnella satuja ja välillä aikuisillekin tarkoitettuja kirjoja (esim. matka-aiheisia) niin paljon kun vain niitä joku jaksaisi hänelle lukea. On myös yhtäkkiä oppinut lukemaan itse mutta ei vielä lue mitään pitkiä tarinoita. Uskon että aikuisen esimerkillä, ääneen lukemisella, sillä että kirjoja on ja kirjastossa on käyty yhdessä, on opettanut hänet pitämään lukemisesta ja tarinoitten kuuntelemisesta. Pitkät automatkat alkoivat myös pelastua noin neljän, viiden vuoden iässä, kun aloimme kuunnella äänikirjoja. Seitsemän tunnin ajomatkalla ennättää kuunnella aika paljon!
    Kannustan tarttumaan tuohon Annoin sinun mennä-kirjaan. Siinä on loppujen lopuksi hyvin vähän asiaa lapsesta ja paljon enemmän muuta. Mutta totta, tunnistan itsenikin. En vieläkään pysty tarttumaan mihinkään kunnon dekkariin, jossa lapsia kohdellaan kaltoin. Elävän elämän uutisetkin järkyttävät ihan liikaa.

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 19:51

      Meillä iltasatu luetaan vaihtelevasti. Usein Baby H. nukahtaa yöunille heti, mutta jos uni ei tule, niin saatamme lukea Nuutti Pikkukuuttia tai Eemeleitä. Isompana varmasti luetaan iltasatu joka ilta, jos vain lapsi siitä innostuu.

      Kiitos vinkistä, ehkä kokeilen Annoin sinun mennä lukemista. On ollut kyllä mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla lapsiin liittyvät asiat koskettavat oman lapsen myötä. Toki aiemminkin uutisia ja tarinoita piti järkyttävinä, mutta nykyään tuskan tuntee ihan fyysisenä.

  • Reply
    Eddie
    11/14/2017 at 13:13

    Nyt kaksivuotias, muuten vilkas ja aktiivinen poika, voisi istua kuuntelemassa kirjoja vaikka kuinka kauan, vaikka yksivuotiaana paikalla pysyminen oli täysi mahdottomuus, eli älä lannistu! Luemme paljon “isommille lapsille” (eli esim. Viiru&Pesonen, Mikko Mallikas, Astrid Lindgrenin kirjat yms.) suunnattuja kirjoja lapsen omasta tahdosta (eli hän valitsee nämä taaperokirjojen edelle itse hyllyltä) ja ainakin itsekin luen nämä miellummin kun nuoremmille tarkoitetut “yhden lauseen kirjat”.

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 19:56

      Kiva kuulla, että toivoa on! 🙂 Ja joo, täytyy sanoa, että mäkin odotan niitä kunnon satuja, kuvakirjojen “Delfiini leikkii pallolla” tekstit käyvät nopeasti melko puuduttaviksi. Tosin olen ymmärtänyt, että monet lapset haluavat kuulla iltasaduksi aina sen saman sadun. Veikkaan, että näin on ollut omallakin kohdalla. Meillä on tallessa kasetti, jolla luen noin nelivuotiaana Grimmin satuja dramaattisella äänellä, ja vanhahtavaa kieltä olevat sadut ovat sanasta sanaan oikein. Pari kertaa tainnut äiti lukea samaa satua. 😀

  • Reply
    Blue Peony
    11/14/2017 at 13:34

    Hihittelen täällä tuolle vinkille tehdä kauluspaidasta nurin käännettynä hihaton toppi. Ehkä meillä on kaikilla ensi kesänä sellaiset ja ihmettelemme, miten koskaan tulimme toimeen ilman tätä ideaa :-D.

    Minäkin olen lukenut lapselle aina paljon niin loruja, kuvakirjoja kuin pidempiäkin tarinoita. Hän jaksoi parivuotiaana kuunnella jo Koiramäkeä, Viirua ja Pesosta ym. sekä katsella kuvia loputtomasti. Uskon, että lukuinnostus tarttuu ja säilyy, vaikka lapselle tulisikin kausia, jolloin ei lukisi niin paljon.

    Kiinnostaisi kuulla koosteesi, mitä tyylivinkkejä Ebban ja Emilian uudesta kirjasta pidit parhaina?

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 20:00

      No niinpä! Kuulostaa mun mielestä todella epäkäytännölliseltä. Veikkaan myös vilautusvaaran olevan melkoinen… Parhaat vinkit olivat niitä yksinkertaisimpia, huivi ponnarin ympärille, yhdistä saman värin eri sävyjä, kello- ja koruvinkkejä yms. Jos ne ovat hallussa ja vinkit muistaa pukeutuessa, niin en ostaisi kirjaa tai ainakin selaisin sen läpi ennen ostoa.

  • Reply
    Sanna
    11/14/2017 at 14:16

    Minulla lapset ovat jo 4- ja 7-vuotiaita. Esikoinen on vasta oppinut lukemaan ja lukee jo jonkun verran myös itsekseen. Mielellään sellaisia kirjoja, joissa pitkät sanat on tavutettu. 4-vuotias kuuntelisi satuja varmaan loputtomasti. Vielä koskaan hän ei ole sanonut, että lopetetaan jo… Meillä on aina luettu vähintään iltasatu ja lapset ovat myös mielellään katselleet kirjoja. Lasten ollessa pienempiä sadut olivat kuvakirjoja ja kiinnostavina pitivät myös sellaisia “luukku”-kirjoja. Erityisesti Maisa-kirjat (Maisy mouse) olivat hitti. Nykyään menee jo pitkät muumi-kirjat kuten Taikurin hattu. Kirjasto on kiva paikka ja lainojen rajaksi on sovittu yksi kangaskassillinen/kerta 🙂

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 20:04

      Meillä on pari luukkukirjaa jemmassa, vielä en uskalla niitä antaa, koska poika rakastaa paperin syömistä. Hesaritkin saavat kyytiä, jos ei ole koko ajan vahtimassa. 😀 Onpa kiva kuulla, että teillä tykätään lukemisesta, se onkin ihan parasta. 🙂 Teidän lapsille saattaa käydä samalla tavalla kuin itselle lapsena: luin lastenkirjojen osaston läpi. Sain sitten poikkeusluvalla lainata aikuisten kirjoja, silloin meinaan oli joku sääntö, että alle 12-vuotias ei saanut lainata aikuisten osastolta.

  • Reply
    Annal
    11/14/2017 at 14:47

    Minäkin olen lukenut lapsille pienestä asti, äitiyspakkauksen kirjoilla aloitettiin. Sitten etsittiin kuvakirjoista eri asioita.

    Myöhemmin ja edelleen lapset tykkäsivät/tykkäävät Koiramäki-sarjasta ja Tatusta ja Patusta. Ovat myös kuunnelleet paljon äänikirjoja varsinkin nukkumaanmentäessä. Äänikirjoja olemmekin hamstranneet ulkomaille muuton jälkeen tukemaan suomen kieltä.

    Nyt 8-, 8-ja 10-vuotiaat lukevat mielellään, pääasiassa saksaksi, koska se on heidän koulukielensä ja luettujen kirjojen määrä vaikuttaa saksan arvosanaan. Lukevat myös välillä suomeksi ja pyritään lukemaan edelleen iltasatu myös suomeksi. Nyt luemme Veljeni leijomamieltä.

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 20:10

      Tatu ja Patu -kirjat ovat hauskoja, olen niitä lukenut aikoinaan hoitolapselle. Helsinki-kirja oli erityisen mieluinen, ulkomailla kun asuivat.

      Kirjastossa käydessä on ollut kiva huomata, että lapsille on nykyään tosi eri aiheista kirjoja. On kaikkea isovanhempien erosta lemmikin hankintaan ja päiväkodin aloitukseen. Olen pari kertaa “lainannut niitä Baby H:lle”, musta on mielenkiintoista nähdä, miten vaikeita tai uusia asioita lastenkirjoissa käsitellään.

      Onpa mielenkiintoista, että luettujen kirjojen määrä vaikuttaa arvosanaan! Onkohan Suomessa vastaavaa systeemiä?

      • Reply
        Blue Peony
        11/16/2017 at 14:14

        Ainakin tietyillä luokilla tiedän olevan systeemejä. että on luettava tietty määrä kirjoja osana äidinkielen arvosanaa ja pidettävä lukupäiväkirjaa, mutta ei varmaan ole kaikissa kouluissa käytössä.

  • Reply
    Eija
    11/14/2017 at 15:44

    Kannattaa kuitenkin avata (ja lukea) Annoin sinun mennä. Lapsen kohtalo kerrotaan hyvinkin “hellävaraisesti” ja on “vain” taustatarina. (Mitenhän tämän nyt osaisi sanoa niin että ei kuulosta kylmältä 🙁 )
    Mutta kirjalle siis vahva suositus!

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 20:11

      Jo toinen suositus, ehkä mä annan sille uuden mahdollisuuden. Luen silloin, kun Baby H. on turvallisesti kotona ja tiukasti vieressä. 🙂

  • Reply
    H
    11/15/2017 at 02:13

    Omien lasteni kautta koettuna voisin todeta, että hyvin yksilöllisesti on alkanut kiinnostus kirjoihin. Esikoinen, rauhallinen näprääjä, istui jo 1-vuotiaana kirjan kanssa, loputtomasti olisi jaksanut kirjojen parissa. Tykkäsi katsella esim.Richard Scarryn kirjoja, joista nimettiin asioita. Seuraava tyttöni istui lähinnä kirjan päällä tai olkapäälläni, jos luettiin 🙂 Esikoinen on lukutoukkatyyppiä vielä yläkoulussakin, toista tyttöäni olen yrittänyt kannustaa lukemaan kirjan kuukaudessa (hän nyt kuudesluokkalainen). Hän ei itseohjautuvasti tartu kirjoihin edelleenkään. Se on liian epäsosiaalista hänelle 🙂 Äänikirjoja kuunteli pienenä kyllä.
    Kaksi nuorempaa lasta on näiden vanhempien lasten puolivälistä lukijoina. Olivat pieninä motorisesti suuntautuneita, kirjojen luku oli liian paikallaan oloa, eikä siitä tullut aluksi mitään. Kuitenkin nyt pikkukoululaisina lukevat ilman erityistä kannustusta. Alkoivat noin kolmen vuoden paikkeilla jaksaa keskittyä kuunteluun enemmän.
    Itse olen lukenut aina ja pidän sitä tärkeänä lapsillekin. Hyvä lukutaito ja sanavarasto kehittyy vain lukemalla. Omien lasten kohdalla lukemaan oppiminen ei ole ollut yhteydessä varsinaiseen kiinnostukseen kirjoihin. Kaikki ovat osanneet lukea jo kouluun mennessä, mutta nuorimpana heistä oppi lukemaan poikani. Hän alkoi puhumaan vasta päälle kaksivuotiaana ja oli pienenä villi menijä, joka lähinnä tuhosi kirjoja. Viisivuotiaana hän luki sujuvasti. Eli lapsista se, josta olisi vähiten etukäteen arvellut oppi ihan itsekseen lukemaan ensimmäisenä 🙂

    • Reply
      Noora H.
      11/15/2017 at 20:17

      Onpa mielenkiintoista! Olisin veikannut, että lukuinto ja lukemaan oppiminen olisivat jotenkin riippuneet toisistaan. Mutta se on varmaan tosi paljon kiinni myös siitä, milloin lapsi on “valmis” oppimaan uuden taidon. Olen kuullut sanonnan “Kieli jää jalkoihin”, kun puhutaan vauvojen ja taaperoiden oppimisesta. Monilla kuulemma se on jompikumpi, puhe tai kävely, ja toinen seuraa sitten reippaasti myöhemmin. Mutta mistä näistä tietää, voihan se olla, että pitävät yhtä paljon paikkansa kuin puheet poikamahoista ja muista ennusmerkeistä.

      • Reply
        Blue Peony
        11/16/2017 at 14:17

        Kyllä noissa jutuissa jotain perää voi olla. Minä en kuulemma vauvana ikinä ryöminyt tai kontannut. Minua kuljetettiin tutkimuksissakin, koska olivat neuvolassa sitä mieltä, että jotain vikaa minussa oli pakko olla. Sen sijaan aloin puhua poikkeuksellisen aikaisin ja neuvolakortti sun muut paperit ovatkin täynnä kehuja kielellisestä kehityksestä. Reilun vuoden ikäisenä lähdin kyllä suoraan kävelemään, joten opin liikkumaankin aikanani :-D.

  • Reply
    Anu
    11/18/2017 at 20:32

    Meillä ekaluokkalainen on perinyt vanhempien rakkauden kirjoihin ja on nyt äänikirjen suurkuluttaja (syyslomalla niitä taisi mennä seitsemän). Lukemaan lapsi kuitenkin vasta oppi koulussa ja poti asiasta jo aika suurta huolta ja murhetta ja syytteli itseään tyhmemmäksi kuin ystävänsä joille lukeminen oli valjennut itsestään. Välillä me vanhemmat oltiin jo valmiita toivottamaan kaikki lukutaidosta kyselevät sukulaiset ja tuttavat alimpaan helvettiin kun lapsi oli koulun alkaessa täysin stressaantunut lukemattomuutensa kanssa.

    Eli meillä ei ainakaan varhainen kiinnostus kirjoihin ja tarinoihin korreloinut lukutaitoa, päiväkodin mukaan lapsella tosin oli ikäisekseen laaja sanavarasto eli siihen se kyllä vaikutti. Kirjoja lapsella on ollut aina kädenulottuvilla ja lapsi hakeutui pienestä niiden pariin. Varsinkin rattaisiin lenkillä kiinni saatavat kuvakirjat olivat tuollaisen about vuoden ikäisenä ihan parhaita. Pahvikirjoista sitten pikkuhiljaa siirryttiin Maisoihin ja Touhula-kirjoihin ja kumpikin meistä vanhemmista tuuletti sitä kun kirjoissa päästiin edes vähänkään mielenkiintoisemmalle tasolle. Nyt viimeiset pari vuotta ollaankin lähinnä luettu lapselle erilaisia lastenromaaneja ja lukuhetket ovat ehdottomasti yksi päivän odotetuimmista. Viimeisten vuosien aikana on julkaistu äärettömän hyviä lastekirjoja.

  • Leave a Reply