Browsing Category

Kirjat

Kirjat Noora H:sta

Huhti- ja toukokuun lukupäiväkirja

Huhtikuussa tuli luettua todella vähän, joten päätin yhdistää tämän ja edellisen kuun lukupäiväkirjat. Tästä puuttuvat opiskelumateriaalit, jotka ovat syöneet osan kallisarvoisesta lukuajasta. Olen käynyt huvin ja yleissivistyksen vuoksi palvelumuotoilun luennoilla avoimessa yliopistossa. Aihe on tosi kiinnostava ja sitä tekisi mieli opiskella enemmänkin, tällä hetkellä riittää kuitenkin tämä taso.

Nyt on taas sellainen kausi, että tekisi mieli lukea koko ajan. Siihen ei kuitenkaan ole juurikaan aikaa, sillä Baby H. ei päivisin nuku kuin liikkuvissa vaunuissa ja iltaisin olen niin puhki kaikesta kävelemisestä, että simahdan sekunnissa. Eilen latasin pari äänikirjaa, katsotaan josko niistä olisi apua lukuhimon taltuttamiseen.

Kaniininmetsästäjä, Lars Kepler
Kirjaston Bestseller-hylly yllätti iloisesti, kun poikkesin kirjastoon kesken vaunulenkin. Keplerin dekkarit muistuttavat aika paljon toisiaan, silti uusin on aina luettava. Kaniininmetsästäjä oli melkoinen järkäle, mutta vauhdikkaan ja jännittävän kertomuksen luki nopeasti. Tuttuun tapaan Joona Linna pesi jälleen sarjamurhaajan 6-0 ja veri lensi. Keplerin dekkarit ovat sen verran raakoja, etten lue niitä ikinä yksin kotona.

Kurkistus viuhkan taakse, Marjo Seki
Japani ja sen kulttuuri pysyvät kiinnostavina aina vain. Välillä mietin, lakkaako innostus koskaan ja jos lakkaa, niin tuleeko sen tilalle jokin toinen maa? Veikkaan, että ei lopu. Marjo Seki on tamperelainen ravintoloitsija, joka asui vuosikymmeniä Japanissa. Pienissä kertomuksissa hän valottaa hauskalla tavalla paikallista kulttuuria ja elämää. Aika monet näistä jutuista tiesin jo aiemmin, mutta ihan uutta oli muun muassa se, miten japanilaisessa synnytyssairaalassa toimitaan. Potilaiden pitää tuoda mukanaan kaikki pienestä pesusaavista sideharsoihin, ja äidin odotetaan lepäilevän vuodepotilaana pitkään synnytyksen jälkeen.

The Husband’s Secret, Liane Moriarty
Luin alkuvuodesta saman kirjailijan Mustat valkeat valheet ja tykkäsin siitä, juuri sopivan kepeää ajanvietettä äitiysloman alkuun. Tämä toinen Moriarty sen sijaan oli pieni pettymys. Kirjassa on edellisen tapaan useampia päähenkilöitä, joiden kohtalot kietoutuvat pikku hiljaa yhteen. Kirja alkaa siitä, kun megatehokas kotiäiti ja menestynyt Tupperware-myyjä Cecilia löytää miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. Mies on mennyt mokaamaan menneisyydessään pahasti, ja Cecilia saa taakakseen painavan salaisuuden. Samaan aikaan toisaalla puidaan ystävysten kolmiodraamaa ja surraan menehtynyttä tytärtä. Näistä aineksista lähdetään rakentamaan tarinaa, jonka pitäisi olla koukuttava ja viihdyttävä. Mutta kun ei ole. Tarina etenee pitkäveteisesti, eikä ota tuulta alleen. Välillä toivoin kirjan jo loppuvan, mutta olin sen verran utelias, että sinnittelin loppuun asti. Ja tulipahan luettua taas pitkästä aikaa englanniksi.

Vieraat, Helmi Kekkonen
Tämän listauksen paras kirja. Aluksi minua ärsytti, ettei kirjassa ole lainkaan vuorosanaviivoja tai lainausmerkkejä. Parikymmentä sivua luettuani totesin, että tässä tapauksessa se kuitenkin toimii. Kirja on koskettava, kaunis ja hyvin kirjoitettu tarina lapsettomuudesta kärsivästä Senjasta, joka yrittää päästä taas kiinni elämään järjestämällä juhlat. Valkoiseen, putipuhtaaksi puunattuun kotiin saapuu vieraita, joista jokainen on omalla tavallaan onneton, eikä kenenkään elämä ole sellaista kuin ensivilkaisulla voisi kuvitella. Hieno kirja, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Aion tehdä sinut onnelliseksi / Anne B. Ragde
Berliininpoppelit-trilogia oli symppis ja ilahduin suuresti, kun huomasin samalta kirjailijalta tämän. Kirja sijoittuu 60-luvulle ja siinä seurataan elämää eräässä kerrostalossa. Talon kotirouvat pyörittävät arkea, jossa rappukäytävän lattiat luututaan äärimmäisellä huolellisuudella ja miehet käyvät kotona lähinnä passattavina. Tätä lukiessa ei voi kuin todeta, että luojan kiitos asiat ovat menneen eteenpäin tasa-arvo- ja kodinkonerintamalla. Vaikka rouvilla ja perheillä on omat luonteenpiirteensä ja tapansa, niin jokaisessa perheessä on aivan normaalia, että rouva hoitaa kaikki hommat kotona ja mies saapuu kello viisi valmiiseen pöytään, odottaa lämpöisiä kotitohveleita ja askartelee illan omia juttujaan. Ja annas olla, jos isännän päiväunet keskeytyvät ovikellon soittoon. Hauska ja kepeä kirja sopii erinomaisesti sellaisiin hetkiin, kun kotihommat kaatuvat niskaan ja omaa aikaa on ihan liian vähän. Pari lukua luettuaan sitä käy iloisena napsauttamassa pyykkikoneen päälle ja ajattelee, että tässähän on suorastaan vapaaherratar.

KonMari: iloa säkenöivä järjestys, Marie Kondo
Aloitin uudestaan KonMarin jatko-osan, ensimmäisen kerran jouduin palauttamaan sen kesken kaiken kirjastoon. Ensimmäistä KonMari-kirjaa en ole lukenut lainkaan, vaikka välillä konmarituksesta puhunkin. En ole nimittäin saanut siihen lupaa läheisiltäni. He pelkäävät, että järjestelen hyllyt typötyhjiksi. Höpöhöpö sanon minä. En myöskään aio hurahtaa animismiin, vaikka Japania fanitankin. Lainasin kirjan ainoastaan järjestelymielessä. Meillä ei ole kotona kovinkaan paljon ylimääräistä tavaraa, mutta niiden paikat ovat hieman hukassa. Ajattelin, että superjärjestelijällä on taatusti vinkkejä siihen, missä käyttöohjeita kannattaa säilyttää ja minne laitan esimerkiksi kamerani, joka on jämähtänyt pysyvästi keittiönpöydälle. Kirja on minulla edelleen kesken, mutta uskoisin lukevani sen loppuun huomisen aikana, joten lisäsin sen listalle. Erilaiset järjestelyoppaat ovat muuten niitä kirjoja, jotka eivät missään nimessä sovi lomalukemiseksi. On suorastaan piinaavaa maata aurinkotuolissa, kun sormet syyhyävät järjestelemään.

Kirjat Noora H:sta

Lukupäiväkirja: maaliskuu 2017

Noora H.

Maaliskuun ensimmäinen kirja Pretty baby jatkaa helmikuun erikoista lukulistaa. Erikoista siksi, että varmaan harvempi tuore äiti lukee kuolemasta ja kaltoin kohdelluista lapsista. En minäkään ehdoin tahdoin kirjoja valinnut, vaan kirjat tulivat tielleni sattumalta. Vauvan synnyttyä huomasin yhden muutoksen lukemisessa. Aiemmin ikävät tarinat lapsista tottakai mietityttivät ja tuntuivat surullisilta, mutta maaliskuussa ne tuntuivat suorastaan fyysisesti pahoilta. Pretty babya lukiessa piti käydä kaivamassa oma vauva sängystä ja tarjota tupla-annos suukottelua sekä syliä.

Mary Kubica, Pretty baby.
Saimme kirjan aikoja sitten blogin kautta ja täytyy myöntää, etten ole ollut ensimmäisenä siihen tarttumassa. Syy on vähän erikoinen: minulle tulee kustantaja Harper Collinsista mieleen romanttinen kioskihömppä. Kaipasin kuitenkin kevyttä dekkaria ja päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Ja sehän oli ihan hyvä! Vetävä trilleri kertoo maailmanparantaja Heidistä, joka eräällä työmatkalla huomaa juna-asemalla vauvan kanssa sateessa seisovan nuoren tytön. Koditon tyttö jää kalvamaan Heidin mieltä ja hän päättää etsiä tytön käsiinsä. Heidin aviomiehen hangoittelusta huolimatta tyttö päätyy lopulta muuttamaan heidän kotiinsa. Yhteiselo ei suju aivan mutkattomasti ja lukija huomaa pohtivansa, pääseekö joku tarinan lopussa hengestään. Kirjassa kulkee kaksi kertomusta rinnakkain, nykyhetken rinnalla kuljetetaan tarinaa tytön menneisyydestä ja se paljastaa pikku hiljaa järkyttävän tapahtumakulun, jonka johdosta tyttö päätyi kadulle.

Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen, Pää edellä – Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä.
Sain eräänä aamuna äidiltäni viestin, jossa kysyttiin, joko luin tämän HS:n jutun ja haluaisinko kirjan synttärilahjaksi. No olinhan minä lukenut ja merkannut kirjan samantien lukulistalle. Synttäripäivänä kirja löytyi paketista ja aloitin sen lukemisen heti, hyvä kun maltoin avata seuraavan lahjan. Kirja kertoo helposti ymmärrettävällä ja sujuvalla tavalla, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu ja miten ne kehittyvät. Ja kuinka vanhempi voi tukea lapsensa kasvua aivotutkimuksen näkökulmasta. Jos uniopas sai minut kirjoittamaan muistiinpanoja, niin tätä lukiessa pommitin miestäni Facebook-viesteillä, joissa selostin kirjassa esiteltyjä tutkimustuloksia. Kuten HS:n jutussa todetaan, niin tämä kirja pitäisi antaa jokaiselle esikoistaan odottavalle jo neuvolassa.

Héctor García (Kirai), Francesc Miralles, Ikigai: Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain
Huomasin japanilaisen elämäntaito-oppaan eräässä naistenlehdessä ja varasin sen siltä istumalta kirjastosta. Toivoin, että oppaassa avattaisiin perinpohjaisesti japanilaista tyyneyttä ja arvokkuutta, minimalismia ja elämää Japanissa. Pettymykseni oli suuri, kun ensimmäiset 100 sivua käsiteltiin lähes jokaiselle itsestään selviä asioita: syö terveellisesti, juo vettä, nuku tarpeeksi ja liiku säännöllisesti. Höh. Oppaan lopussa perehdyttiin japanilaisten työmoraaliin ja yhteisöllisyyteen hieman enemmän, mutta mitään maata mullistavaa ei kirja tarjonnut. Kirjan sanoman voisi tiivistää siihen, että terveellisen elämän lisäksi kannattaa löytää itselle mieleistä ja järkevää tekemistä, kuten kiva työ, joka pitää virkeänä myös vanhuuden päivinä.

Kirjat Lapset Noora K:sta

Kuinka kasvattaa itsestään maman?

Noora K.

En ole lukenut kovinkaan paljoa kasvatuskirjallisuutta tai vauvanhoito-oppaita. Tytärtäni odottaessani ajattelin, että ovat sitä varmaan tyhmemmätkin oppineet vauvaa hoitamaan ja syntymän jälkeen saimme tosi kädestä pitäen -opastusta hänen hoitoonsa sairaalassa. Muutaman kirjan olen kuitenkin lukenut ja niistä nyt sananen tässä.

Laura Anderssonin Voit nukkua -kirjan tilasin oikeastaan heti sen jälkeen, kun siitä oli ollut juttua Hesarissa. Joskus sydäntalvella siis. Virhe. Vaikka kirjassa on monta varsin hyvää neuvoa vauvan iltarutiineista päiväunien määrään ja ajoitukseen, luin sen aivan väärään aikaan. Kun vauva on ihan pieni, omat mustat silmänaluset valuvat poskille asti, eikä bebeli todellakaan tajua yön ja päivän erosta vielä yhtään mitään, oli ihan turhaa kiusata itseään opastuksilla rutiinien tärkeydestä. Päin vastoin, tunsin itseni ihan idiootiksi, kun en osannut opettaa vauvaani nukkumaan. Tein kaiken “oikein”, mutta vauvaa ei olisi voinut vuorokausirytmi vielä vähempää kiinnostaa. Toisaalta sitten kun vauvalla oli valmiuksia hiffata, että yö on yö ja päivä on päivä, moni ohje oli varsin järkeenkäypä.

Mitä tekisin toisin: Lukisin tämän joko jo raskausaikana tai sitten, kun vauva alkaa olla kolmisen kuukautta vanha. En keskellä niitä pahimpia hormonihuuruja ja väsymystiloja. Siinä kohtaa kokee ihan tarpeeksi riittämättömyyttä niin monessa asiassa, että turha ladata itselleen enää enempää vaatimuksia. Ja pitäisi muistaa koko ajan, että tässä kirjassa puhutaan yli puolivuotiaista vauvoista!

Kuinka kasvattaa bébén luin raskausaikana ja hihittelin sille. Teksti oli hauskaa ja soljuvaa, mutta ei niin kevyttä, etteikö kirjasta olisi saanut vaikka mitä ajatuksia. La pause kuulosti viisaalta ja ajatus kolmikuisena yönsä tekevästä vauvasta houkuttelevalta. Tästäkin ehdin vauvan synnyttyä kokea muutamat alemmuuskompleksit. Miten ihmeessä ranskalaiset vauvat nukkuivat yönsä kokonaan jo tuon ikäisinä? No, onneksi osaan sen verran ranskaa, että saatoin googlata asiaa alkuperäiskielellä. Kävi ilmi, että öiden tekemisellä tarkoitetaan 5-6 tunnin yhtäjaksoista unipätkää (muistaakseni) jossain klo 22 ja 06 välillä. No niin. Eivät ne bébés francaiseskaan mene siis nukkumaan iltakahdeksalta ja herää seuraavana aamuna iloisina sanoen bonjour maman. Kiitos Google.

Mitä tekisin toisin: Enpä paljon mitään, kirja oli tosi mukavaa luettavaa raskausaikana ja la pause tosiaankin toimii. Samoin koen, että vauvan huolellisessa tarkkailussa piilee yksi onnistumisen ainesosa. Mitä paremmin sitä oppii oman vauvansa tuntemaan, niin sitä paremmin hänen kanssaan tietysti menee. Suhtautuisin kriittisesti ainoastaan siihen, että ranskalaiset ovat lähtökohtaisesti supervanhempia, joilta onnistuu mikä vain. Kyllä pohjoisellakin geeniperimällä onnistuu ja taas kerran: paljon on kiinni vauvasta itsestäänkin.

Jatko-osaa Bébé päivästä päivään on ollut selailussa viimeiset pari kuukautta. Sain sen lahjaksi Lauralta. Kiitos ystävä! Ruokien esittely vauvalle on ajankohtainen ja hauska osio, mutta erityisesti haluan nostaa esille luvun Mitä pikemmin ei ole sen parempi. Tämä oli oma gut feelingini jo aiemmin ja olen patonkipäiden kanssa erittäin samaa mieltä tästä. Vauva (tai lapsi) oppii asiat omaan tahtiinsa. Kaikki kyllä tapahtuu, kun hän on valmis. On hyödytöntä ottaa paineita varpaiden löytymisestä, kääntymisestä tai tarttumisesta. Leikin kyllä vauvani kanssa ja esittelen hänelle leluja, mutta teen sen siksi, että se on mukavaa yhdessäoloa, enkä siksi, että hän oppisi pitelemään niitä aiemmin. Pakollinen disclaimer: sairaalan ohjeistamat jumppa- ja käsittelyohjeet ovat asia erikseen, mutta niihinkin yritän suhtautua koko ajan rennommin ja rennommin.

Baby K jätti hiljattain toisen yösyöttönsä pois itse. Ei siksi, että minä olisin osannut tehdä jotain erinomaista vaan siksi, että hän oli siihen valmis. Uskon kyllä, että vauvalle voi ja pitääkin opettaa maailmasta, mutta sitä ei voi kiirehtiä, koska hän alkaa näitä oppeja toteuttaa. Tietenkin sitä toivoisi, kun on keskellä niitä väsyneimpiä ja sumuisimpia ensikuukausia, että tiettyjä vaiheita voisi jouduttaa. Kukapa sitä ei haluaisi öitään nukkua. Omalla kohdallani viisain tekoni oli kuitenkin jossain kohtaa vain hyväksyä, että tätä tämä nyt on vielä jonkin aikaa ja yrittää vain jotenkin selviytyä siihen saakka. Yleispätevää vastausta siihen, koska rytmiasioissa alkaa helpottaa, ei varmasti ole olemassakaan, koska vauvat ovat yksilöitä. Meidän kohdallamme rytmi alkoi pikkuhiljaa rakentua kiinteiden ruokien myötä. Vauvan ollessa neljän kuukauden ikäinen tuli itselle sellainen fiilis, että hei, nythän tämä menee jo aika kivasti. Ja nyt kun hän on vähän yli 5 kuukautta, voin jo sanoa, että kyllä olen nukkunut, vauvalla on selvä rytmi, rutiinit toimivat ja arki rullaa usein ennustettavasti ja mukavasti. Eri vaiheet sitten hämmentävät kokonaisuutta vähän, mutta nyt sen onneksi jo tietää, että ne ovat vain vaiheita.

Näiden kirjojen lisäksi olen lukenut Jari Sinkkosen kirjasta Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun sen luvun, jossa käsitellään vauvan turvallisuudentunnetta. Siinäpä se. Näillä ajattelin nyt pärjätä aika pitkän aikaa.

Oletteko te sellaisia, että luette paljon oppaita vai lähdettekö ihan soitellen sotaan?