Browsing Category

Kirjat

Kirjat Noora H:sta

Lukupäiväkirja: maaliskuu 2017

Noora H.

Maaliskuun ensimmäinen kirja Pretty baby jatkaa helmikuun erikoista lukulistaa. Erikoista siksi, että varmaan harvempi tuore äiti lukee kuolemasta ja kaltoin kohdelluista lapsista. En minäkään ehdoin tahdoin kirjoja valinnut, vaan kirjat tulivat tielleni sattumalta. Vauvan synnyttyä huomasin yhden muutoksen lukemisessa. Aiemmin ikävät tarinat lapsista tottakai mietityttivät ja tuntuivat surullisilta, mutta maaliskuussa ne tuntuivat suorastaan fyysisesti pahoilta. Pretty babya lukiessa piti käydä kaivamassa oma vauva sängystä ja tarjota tupla-annos suukottelua sekä syliä.

Mary Kubica, Pretty baby.
Saimme kirjan aikoja sitten blogin kautta ja täytyy myöntää, etten ole ollut ensimmäisenä siihen tarttumassa. Syy on vähän erikoinen: minulle tulee kustantaja Harper Collinsista mieleen romanttinen kioskihömppä. Kaipasin kuitenkin kevyttä dekkaria ja päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Ja sehän oli ihan hyvä! Vetävä trilleri kertoo maailmanparantaja Heidistä, joka eräällä työmatkalla huomaa juna-asemalla vauvan kanssa sateessa seisovan nuoren tytön. Koditon tyttö jää kalvamaan Heidin mieltä ja hän päättää etsiä tytön käsiinsä. Heidin aviomiehen hangoittelusta huolimatta tyttö päätyy lopulta muuttamaan heidän kotiinsa. Yhteiselo ei suju aivan mutkattomasti ja lukija huomaa pohtivansa, pääseekö joku tarinan lopussa hengestään. Kirjassa kulkee kaksi kertomusta rinnakkain, nykyhetken rinnalla kuljetetaan tarinaa tytön menneisyydestä ja se paljastaa pikku hiljaa järkyttävän tapahtumakulun, jonka johdosta tyttö päätyi kadulle.

Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen, Pää edellä – Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä.
Sain eräänä aamuna äidiltäni viestin, jossa kysyttiin, joko luin tämän HS:n jutun ja haluaisinko kirjan synttärilahjaksi. No olinhan minä lukenut ja merkannut kirjan samantien lukulistalle. Synttäripäivänä kirja löytyi paketista ja aloitin sen lukemisen heti, hyvä kun maltoin avata seuraavan lahjan. Kirja kertoo helposti ymmärrettävällä ja sujuvalla tavalla, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu ja miten ne kehittyvät. Ja kuinka vanhempi voi tukea lapsensa kasvua aivotutkimuksen näkökulmasta. Jos uniopas sai minut kirjoittamaan muistiinpanoja, niin tätä lukiessa pommitin miestäni Facebook-viesteillä, joissa selostin kirjassa esiteltyjä tutkimustuloksia. Kuten HS:n jutussa todetaan, niin tämä kirja pitäisi antaa jokaiselle esikoistaan odottavalle jo neuvolassa.

Héctor García (Kirai), Francesc Miralles, Ikigai: Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain
Huomasin japanilaisen elämäntaito-oppaan eräässä naistenlehdessä ja varasin sen siltä istumalta kirjastosta. Toivoin, että oppaassa avattaisiin perinpohjaisesti japanilaista tyyneyttä ja arvokkuutta, minimalismia ja elämää Japanissa. Pettymykseni oli suuri, kun ensimmäiset 100 sivua käsiteltiin lähes jokaiselle itsestään selviä asioita: syö terveellisesti, juo vettä, nuku tarpeeksi ja liiku säännöllisesti. Höh. Oppaan lopussa perehdyttiin japanilaisten työmoraaliin ja yhteisöllisyyteen hieman enemmän, mutta mitään maata mullistavaa ei kirja tarjonnut. Kirjan sanoman voisi tiivistää siihen, että terveellisen elämän lisäksi kannattaa löytää itselle mieleistä ja järkevää tekemistä, kuten kiva työ, joka pitää virkeänä myös vanhuuden päivinä.

Kirjat Lapset Noora K:sta

Kuinka kasvattaa itsestään maman?

Noora K.

En ole lukenut kovinkaan paljoa kasvatuskirjallisuutta tai vauvanhoito-oppaita. Tytärtäni odottaessani ajattelin, että ovat sitä varmaan tyhmemmätkin oppineet vauvaa hoitamaan ja syntymän jälkeen saimme tosi kädestä pitäen -opastusta hänen hoitoonsa sairaalassa. Muutaman kirjan olen kuitenkin lukenut ja niistä nyt sananen tässä.

Laura Anderssonin Voit nukkua -kirjan tilasin oikeastaan heti sen jälkeen, kun siitä oli ollut juttua Hesarissa. Joskus sydäntalvella siis. Virhe. Vaikka kirjassa on monta varsin hyvää neuvoa vauvan iltarutiineista päiväunien määrään ja ajoitukseen, luin sen aivan väärään aikaan. Kun vauva on ihan pieni, omat mustat silmänaluset valuvat poskille asti, eikä bebeli todellakaan tajua yön ja päivän erosta vielä yhtään mitään, oli ihan turhaa kiusata itseään opastuksilla rutiinien tärkeydestä. Päin vastoin, tunsin itseni ihan idiootiksi, kun en osannut opettaa vauvaani nukkumaan. Tein kaiken “oikein”, mutta vauvaa ei olisi voinut vuorokausirytmi vielä vähempää kiinnostaa. Toisaalta sitten kun vauvalla oli valmiuksia hiffata, että yö on yö ja päivä on päivä, moni ohje oli varsin järkeenkäypä.

Mitä tekisin toisin: Lukisin tämän joko jo raskausaikana tai sitten, kun vauva alkaa olla kolmisen kuukautta vanha. En keskellä niitä pahimpia hormonihuuruja ja väsymystiloja. Siinä kohtaa kokee ihan tarpeeksi riittämättömyyttä niin monessa asiassa, että turha ladata itselleen enää enempää vaatimuksia. Ja pitäisi muistaa koko ajan, että tässä kirjassa puhutaan yli puolivuotiaista vauvoista!

Kuinka kasvattaa bébén luin raskausaikana ja hihittelin sille. Teksti oli hauskaa ja soljuvaa, mutta ei niin kevyttä, etteikö kirjasta olisi saanut vaikka mitä ajatuksia. La pause kuulosti viisaalta ja ajatus kolmikuisena yönsä tekevästä vauvasta houkuttelevalta. Tästäkin ehdin vauvan synnyttyä kokea muutamat alemmuuskompleksit. Miten ihmeessä ranskalaiset vauvat nukkuivat yönsä kokonaan jo tuon ikäisinä? No, onneksi osaan sen verran ranskaa, että saatoin googlata asiaa alkuperäiskielellä. Kävi ilmi, että öiden tekemisellä tarkoitetaan 5-6 tunnin yhtäjaksoista unipätkää (muistaakseni) jossain klo 22 ja 06 välillä. No niin. Eivät ne bébés francaiseskaan mene siis nukkumaan iltakahdeksalta ja herää seuraavana aamuna iloisina sanoen bonjour maman. Kiitos Google.

Mitä tekisin toisin: Enpä paljon mitään, kirja oli tosi mukavaa luettavaa raskausaikana ja la pause tosiaankin toimii. Samoin koen, että vauvan huolellisessa tarkkailussa piilee yksi onnistumisen ainesosa. Mitä paremmin sitä oppii oman vauvansa tuntemaan, niin sitä paremmin hänen kanssaan tietysti menee. Suhtautuisin kriittisesti ainoastaan siihen, että ranskalaiset ovat lähtökohtaisesti supervanhempia, joilta onnistuu mikä vain. Kyllä pohjoisellakin geeniperimällä onnistuu ja taas kerran: paljon on kiinni vauvasta itsestäänkin.

Jatko-osaa Bébé päivästä päivään on ollut selailussa viimeiset pari kuukautta. Sain sen lahjaksi Lauralta. Kiitos ystävä! Ruokien esittely vauvalle on ajankohtainen ja hauska osio, mutta erityisesti haluan nostaa esille luvun Mitä pikemmin ei ole sen parempi. Tämä oli oma gut feelingini jo aiemmin ja olen patonkipäiden kanssa erittäin samaa mieltä tästä. Vauva (tai lapsi) oppii asiat omaan tahtiinsa. Kaikki kyllä tapahtuu, kun hän on valmis. On hyödytöntä ottaa paineita varpaiden löytymisestä, kääntymisestä tai tarttumisesta. Leikin kyllä vauvani kanssa ja esittelen hänelle leluja, mutta teen sen siksi, että se on mukavaa yhdessäoloa, enkä siksi, että hän oppisi pitelemään niitä aiemmin. Pakollinen disclaimer: sairaalan ohjeistamat jumppa- ja käsittelyohjeet ovat asia erikseen, mutta niihinkin yritän suhtautua koko ajan rennommin ja rennommin.

Baby K jätti hiljattain toisen yösyöttönsä pois itse. Ei siksi, että minä olisin osannut tehdä jotain erinomaista vaan siksi, että hän oli siihen valmis. Uskon kyllä, että vauvalle voi ja pitääkin opettaa maailmasta, mutta sitä ei voi kiirehtiä, koska hän alkaa näitä oppeja toteuttaa. Tietenkin sitä toivoisi, kun on keskellä niitä väsyneimpiä ja sumuisimpia ensikuukausia, että tiettyjä vaiheita voisi jouduttaa. Kukapa sitä ei haluaisi öitään nukkua. Omalla kohdallani viisain tekoni oli kuitenkin jossain kohtaa vain hyväksyä, että tätä tämä nyt on vielä jonkin aikaa ja yrittää vain jotenkin selviytyä siihen saakka. Yleispätevää vastausta siihen, koska rytmiasioissa alkaa helpottaa, ei varmasti ole olemassakaan, koska vauvat ovat yksilöitä. Meidän kohdallamme rytmi alkoi pikkuhiljaa rakentua kiinteiden ruokien myötä. Vauvan ollessa neljän kuukauden ikäinen tuli itselle sellainen fiilis, että hei, nythän tämä menee jo aika kivasti. Ja nyt kun hän on vähän yli 5 kuukautta, voin jo sanoa, että kyllä olen nukkunut, vauvalla on selvä rytmi, rutiinit toimivat ja arki rullaa usein ennustettavasti ja mukavasti. Eri vaiheet sitten hämmentävät kokonaisuutta vähän, mutta nyt sen onneksi jo tietää, että ne ovat vain vaiheita.

Näiden kirjojen lisäksi olen lukenut Jari Sinkkosen kirjasta Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun sen luvun, jossa käsitellään vauvan turvallisuudentunnetta. Siinäpä se. Näillä ajattelin nyt pärjätä aika pitkän aikaa.

Oletteko te sellaisia, että luette paljon oppaita vai lähdettekö ihan soitellen sotaan?

Kirjat Noora H:sta

Lukupäiväkirja: helmikuu 2017

Noora H.

Niinhän siinä sitten kävi, että helmikuun kirjalista on huomattavasti maaliskuun listaa lyhyempi. Helmikuun alussa syntynyt vauva toi mukanaan ihan muut puuhat, eikä iltaisin lukemisesta tule enää mitään: luen sängyssä kaksi riviä ennen kuin nukahdan kirja kädessä. Aiemmin sain sentään luettua kaksi sivua. Veikkaan, että lukulistat ovat lyhyen puoleisia myös tulevina kuukausina. No, tästä en ota turhaa stressiä, luen sen verran kuin ehdin ja hyvältä tuntuu. Onneksi molemmat helmikuun kirjat olivat hyviä. Tässä helmikuun lukulista, olkaapa hyvät!

Helmikuu

Mari Manninen, Yhden lapsen kansa
Kiinan yhden lapsen politiikasta kertova kirja sai Tieto-Finlandian viime vuonna. Kirjassa avataan Kiinan erikoista väestöpolitiikkaa usealta eri kannalta. Miten syntyvyyden säännöstely on vaikuttanut naisen asemaan, kiinalaisten parisuhteisiin ja lapsensa menettäneisiin? Tätä lukiessa tajuaa, että yhden lapsen politiikka on monitahoisempi juttu kuin on aiemmin ajatellut. Kirja on rakennettu eri puolilla maata asuvien kiinalaisten haastatteluista ja faktat on siroteltu niiden väliin. Mielenkiintoinen ja sujuva tietokirja saa yhden miinuksen: osa jutuista on tullut jo kertaalleen luettua, jos lukee Hesaria tai Suomen Kuvalehteä, sillä kirjailija on pitkään Kiinassa asunut toimittaja.

Fausto Brizzi, 100 onnen päivää
Helmikuun lista on aavistuksen erikoinen vastasyntyneen äidille. Yhden lapsen politiikkaa ja kuolemaa. 100 onnen päivää kertoo syöpään sairastuneen Lucion viimeisistä kuukausista. Jos tietää, että omaan kuolemaan on noin 100 päivää, niin miten ne päivät haluaa elää? Lucio päättää muun muassa herkutella, lepytellä vaimoaan ja seikkailla lastensa kanssa. Kirjan italialaiset ovat ihanan stereotyyppisiä: temperamenttisia ja kujeilevia kulinaristeja, jotka kiertävät välillä vähän sääntöjä. Synkästä aiheestaan huolimatta kirja on kepeä ja iloinen, sitä lukee mielellään keskellä yötäkin, kun pinnasängystä kuuluva tuhina pitää hereillä yön pimeinä tunteina.