Browsing Category

Matkustaminen

Lapset Matkustaminen Yhteistyö

Yli laaksojen ja vuorten tule kanssain kulkemaan

Noora H. 

Yhteistyössä Jollyroom

Toivottavasti kukaan ei tee otsikoiden perusteella johtopäätöksiä musiikkimaustani, muuten ansaitsisin lisänimen Iskelmä-Noora. En ikinä kuuntele iskelmää, mutta kun pitäisi keksiä otsikko, niin jostain ne biisien sanat kumpuavat mieleeni.

No mutta asiaan! Nimittäin Babyzen YOYO+ -arvosteluun numero kaksi. Noora K. kirjoitti aiemmin ratasosasta, ja meillä oli nyt testissä vaunukoppa. Babyzen YOYO+ -malliin voi siis ostaa myös vaunukopan, jolloin se käy vastasyntyneestä aina siihen asti, kunnes lapsi osaa istua tai kasvaa yli kopasta. Jollyroomilla koppaa myydään osana yhdistelmää tai erikseen.

Baby H. on tällä hetkellä noin 68 cm ja 7 kg, ja hän mahtui koppaosaan hyvin. Valjaat olivat tarpeeksi pitkät, jotta ne eivät puristaneet tai kiristäneet mistään kohtaa, eivätkä vauvan varpaat tulleet patjan yli, vaikka jalat olivat nukkuessa ojennettu ihan suoriksi. Muistelen, että jossain kerrottiin vaunuosan käyvän siihen asti kunnes lapsi on 73 cm tai yli. Vaunukoppa sopii varmasti myös ihan pienelle vauvalle, mutta silloin käyttäisin vällyjä tukemassa vauvaa enkä rytyyttäisi pahimmilla mukulavikivillä. Vaunukopan mukana tulee paksu peitto, joka suojaa pieniä matkustajia kylmältä. Me jätimme peiton suosiolla kotiin, sillä Italiassa oli tosi lämmin.

Vauva viihtyi koppaosassa hyvin. Hän nukkui siinä päivä- ja yöunia, iltaisin vaihdoimme vauvalle pyjaman ja pakkasimme hänet iltapalan jälkeen rattaisiin nukkumaan. Kuomu tarjosi tarpeeksi suojaa lapsen unille, eikä hän häiriintynyt, vaikka joskus astiat kilisivät tai viereisessä pöydässä oli naurunremakka. Päiväunille parkkeerasimme vauvan mahdollisimman varjoisaan ja tuuliseen paikkaan tai sitten menimme suosiolla sisälle. Todella lämpimissä kohteissa kannattaa huomioida, ettei kuomu juurikaan hengitä eikä sitä voi laskea kokonaan alas, eli vauvalla voi tulla kopassa aika kuuma. Vaunukopan kankaaksi kannattaa valita mahdollisimman vaalea väri.

Etelässä piti myös suojata vauvaa auringolta ja hyttysiltä. Päivisin käytimme aina aurinkovarjoa ja tarvittaessa viritimme varjoon vielä lisäsuojan harsosta ja pyykkipojista (Clas Ohlsonilta löytyy muuten kivoimmat pyykkipojat, prikulleen vaunujen väreihin sopivat). Iltaisin vauva nukkui hyttysverkon alla, joka oli vitosen löytö marketista. Matkasänkyyn tarkoitettu verkko peitti hyvin koko kärryt ja yöksi se siirrettiin Baby H:n matkasängyn ylle.

Babyzen YOYO:jen pienet renkaat toimivat yllättävän hyvin myös mukulakivillä. Lähes kaikki kohteemme olivat vanhoja kaupunkeja, joten mukulakiviä löytyi joka lähtöön. Tajusin vasta tällä reissulla, että harvoin vanhat kadut koostuvat pelkistä mukulakivistä. Usein niiden välissä menee isompien, sileiden kivien muodostama reunus, jota pitkin on hyvä rullailla kapeilla matkarattailla. Ainoastaan Malcesinen sileät, pienet ja epäsäännölliset luonnonkivet osoittautuivat mahdottomaksi esteeksi. Silloin vauva napattiin syliin ja kärryt taitettiin kasaan. Kevyet YOYO:t painavat vähemmän kuin vauva, joten kummallekaan ei tullut kohtuuttoman painavaa kantotaakkaa.

Edellisessä postauksessa oli myös keskustelua siitä, hyväksyykö Norwegian YOYO:t käsimatkatavaraksi. Me lensimme Norwegianilla eikä mitään ongelmaa ollut, vaikka virallisten mittojen mukaan käsimatkatavaraksi hyväksyminen on parista sentistä kiinni. Kysyin asiasta vielä erikseen lähtöselvityksessä ja yhdessä virkailijan kanssa mittailimme vaunuja käsimatkatavaraboksiin. Näin siis ainakin tällä kertaa Helsingin päässä.

Babyzen YOYO:t käyvät hyvin myös pidemmälle työntäjälle. Mieheni on yli 190 cm ja työnsi mielellään rattaita. Vaunukopan kanssa rattaat näyttävät nukenrattaille, etenkin jos työntäjä on vähän pidempi, joten huvittuneisiin ilmeisiin saa varautua. Muutenkin vaunut herättivät ihastusta ja keskustelua, joka toinen tarjoilija kommentoi niitä ja ihmetteli, kuinka pienet ja kätevät rattaat ovat.

Matkustaminen Noora H:sta Yleistä

Hetkiä Italiassa

Noora H. 

Kerroin pari viikkoa sitten, että reissussa tykkään miettiä, millaista kohteessa olisi asua.
Arvaatte varmaan, kuinka innoissani olin kun pääsin kyselemään elämästä italialaisen palazzon emäntänä. Yövyimme Villa Sagramoso Sacchettissa, jonka nykyinen omistaja Chiarastella on perinyt isältään.

Chiarastella kertoi, että hänen vanhempansa ostivat palazzon 60-luvulla ja restauroivat sen perinpohjaisesti. Rakennus oli sodissa lähes tuhoutunut ja kaikki irtaimisto oli myyty kattoparruista ja ovista lähtien. Perhe restauroi palazzon entiseen loistoonsa ja piti sitä kesäasuntonaan (melkoinen mökki!). Tulimme Chiarastellan kanssa erinomaisesti juttuun, ja viikon aikana tuli keskustelua kaikenlaista italialaisesta kaupunkisuunnittelusta yhteiseen inhoon ostoskeskuksia kohtaan.

Kesäasunnon pihalta löytyi tietysti myös uima-allas. Uin harvoin, sillä vesi on mielestäni melkein aina liian kylmää, mutta 35 asteen helteessä tyhjä allas alkoi houkuttaa. Pulahdin veteen ja siitä tuli niin hyvä olo, että nauroin ääneen.

Aamuisin kello yhdeksän koitti henkilökohtainen aamupalataivaani. Chiarastella oli innokas leipuri ja se näkyi aamupalapöydässä. Joka aamu oli itsetehtyjä kakkuja, piirakoita ja leipiä. Suosikkini oli croissantin ja pullan risteytystä muistuttava ruusukakku.

Tryffeleitä, voita, pastaa. Tai simpukoita. Parhaat ateriat koostuvat vain muutamista ainesosista. Ja yksinkertaisista asioista syntyy myös lapsen ilo: pastan pyörittäminen haarukan ympärille oli Baby H:sta suorastaan lumoavaa.

Kuumimpina päivinä hyppäsimme autoon ja lähdimme Gardalle. Järven rannalla tuuli ja lämpötila putosi viitisen astetta. Kivoimpia olivat pohjoisen pienet rantakaupungit, niissä ei ollut ihan yhtä paljon turisteja kuin etelässä. Vaikka turisteja Gardalla on kyllä vaikea välttää. Sama homma koskee Mamileja.

Reissun aikana ehdimme Gardalla viiteen eri kaupunkiin. Tässä kaupungit paremmuusjärjestyksessä: 1. Malcesine 2. Verona 3. Bardolino 4. Garda 5. Lazise.

Viikon yllättäjä oli Vicenze matkalla Venetsiasta Gardalle. Pieni kaupunki oli lähes täydellinen, sanoisin, että ysi miinus. Varjoisia kujia, vanhoja taloja, viihtyisiä kahviloita, hyviä ravintoloita ja kivoja putiikkeja. Ja mikä kummallisinta, turisteja oli todella vähän, etenkin iltaisin kadut tyhjenivät lähes täysin. Jos kaupungin läheltä löytyisi ranta, niin se miinus ysin perästä tippuisi pois.

Matkoilla minulla on tapana inspiroitua paikallisesta tavasta sisustaa. Tällä kertaa oli pakko pistää jäitä hattuun. Uudesta kerrostalokolmiostamme ei saa palazzoa, ei kerta kaikkiaan.

Kylmä Aperol Spritz helteisenä iltana oli ihan mukiin menevä valinta, en valita. Viineistä nyt puhumattakaan. Jos katukylteissä lukee Valpolicella ja ajettaessa viiniköynnökset viistävät auton peilejä, niin asiat viinirintamalla ovat hyvin.

Nyrkkiä tuli ajessa puitua muutaman kerran. Italialaiset ovat auton ratissa hullua kansaa. Mieluiten ajetaan kahden kaistan välissä, vilkku on tuntematon käsite ja sieltä ohitetaan, mistä omasta mielestä parhaiten mahtuu, viis liikennesäännöistä. Vuokra-autoa palauttauessa lausuin hiljaisen kiitoksen kun pelti ei ollut kolissut.

Baby H. oli reissussa elementissään. Hän hurmasi hymyllään rouvan toisensa perään, tietysti myös äitinsä. Minua myös rouviteltiin ensimmäistä kertaa. Vaistomaisesti meinasin korjata lentoemäntää, mutta onneksi vasen käteni oli ojentautunut kohti mustikkamehumukia.

Matkustaminen vauvan kanssa alkaa sujua jo lähes rutiinilla, jos niin voi todeta kahden pidemmän matkan jälkeen. Meistä on myös vauvan myötä kuoriutunut varsinaisia MacGyvereita. Tuttipulloille tehtiin vesihaude poikki leikattuun 1,5 l pulloon, ja itkuhälytin syntyi jättämällä toisen puhelin pinnasänkyyn ja soittamalla siihen alakerran terassilta.

Kotiin palatessa matkalaukun paino oli noussut vain yhden sandaaliparin verran. Maltoin mieleni viinien, paikallisten salamien ja oliivipuiden suhteen. Ja myös sen sisustuksen, olohuoneen seinä on toistaiseksi vielä valkoinen. Mutta ehkäpä jotain rottinkista, jos sen verran saisin tuoda palazzon pihalta parvekkeelle…

Lapset Matkustaminen Noora K:sta

Kun Baby K. lähti New Yorkiin

Noora K.

Meille tarjoutui Baby K:n kanssa tilaisuus lähteä mukaan mieheni työreissulle, minkä otin tietysti avosylin vastaan. Viime sunnuntaina suuntasimme sitten koko perhe New Yorkiin. Pitkät lentomatkat kahdestaan vauvan kanssa vähän mietityttivät, mutta päätin, että vaikka lento olisi mitä sekoilua, niin kohde olisi todellakin kaiken sen arvoinen. Täpötäydellä menolennolla Baby K. oli hereillä melkein koko ajan, hän ei millään malttanut nukkua kuin parit pienet pätkät, vaikka saimme vauvakopankin. Vauva oli kuitenkin oikein mallikkaasti. Hän seurusteli vieruskaverini kanssa, tutki välillä pahvimukia ja välillä lelujaan ja välillä vain katseli ympärilleen. En vieläkään ihan tajua, miten onnistuin itse syömään vauva sylissä, mutta onnistuin kuitenkin, vaikka Baby K. yritti tarttua ihan kaikkeen, mitä tarjottimella oli. Yksi onnistumisen avain oli, että ystävällinen lentoemäntä avasi ruuan kannen ja aterinpussin minulle valmiiksi. Onnistuin myös käymään vessassa vauvan kanssa. Siinä onnistumisen avain olivat ei liian tiukat housut, joissa on vetoketju.

Ekana iltana emme tehneet mitään sen kummempaa, koska superväsynyt vauva oli saatava yöunilleen, emmekä tietenkään itsekään olleet järin pirteitä. Kävimme siis WTC:n viereen valmistuneen ostarin yläkerrassa sijaitsevassa Eatalyssa iltapalalla ja palasimme hotelliin. Harvoin muuten pääsee sanomaan ostarista, että onpa makean näköinen, mutta nyt pääsi. Westfield oli todella hyvännäköinen, oli pakko käydä aamulenkin lomassa nappaamassa kuva tyhjästä ostarista, kun se oli näyttävimmillään.

Niin, se aamulenkki. Aamulenkkien aamulenkki. Koska tällaiset matkat ovat minulle nykyään harvinaisempaa herkkua, mies tarjosi minulle lenkkivuoroa. Olin niin onnellinen Brooklyn Bridgeä kohti hölkötellessäni, että olisin voinut pakahtua. Kun Manhattanille johtavat sillat alkoivat yksi kerrallaan piirtyä näkyviin, taisin huokailla muutakin kuin hengästymistä. Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon taas: jos yhtään tykkää lenkkeilystä ja matkustaa New Yorkiin, tämä on ihan ykköstekeminen. Kello 5.30 sillalla ei ollut kuin muutama valokuvaaja ja pari muuta juoksijaa. Paria tuntia myöhemmin se olisi täpötäynnä. Nuo aamun varhaiset tunnit ovat ihan maagisia, kun aurinko nousee ja kultaa pilvenpiirtäjät.

Lenkin jälkeen kävin nopeasti suihkussa ja lähdimme sitten koko porukka ulkoilemaan. Kävelimme Hudson-joen rantaa ylöspäin ja nautimme edelleen varhaisen aamun ilmasta, joka oli kuin linnunmaitoa. Baby K. katseli tyytyväisenä ympärilleen, kun vaelsimme ohi TriBeCan. West Villagesta löytyi kiva terassillinen deli, jossa söimme aamupalaa.

Meillä oli kävelyn varsinaisena pääkohteena High Line. Tämä entisten rautatiekiskojen paikalle tehty puisto kulkee Manhattanin yläpuolella ja on mukava reitti, josta on mahtavat näkymät Hudsonille. High Linen kasvillisuus tarjoaa varjoa, vaikka olisi tosi kuumakin päivä (niin kuin meillä oli). Olin käynyt täällä edellisen kerran vuosia sitten, enkä kävellyt silloin koko matkaa, koska oli hyytävän kylmä talvipäivä. Nyt kuljimme loppuun saakka ja päädyimme parin korttelin päähän Intrepidistä. Mietimme hetken aikaa, mennäkö, mutta emme olleet varmoja, miten aluksella pääsisi liikkumaan rattaiden kanssa, joten päätimme jättää museon toiseen kertaan. Joimme limut ja jatkoimme kävelyä.

Sitten alkoi tulla jo kuuma, nälkä, jano ja Baby K:nkin piti saada evästä ja puhdas vaippa. Arvelin, että ostareilla nyt ainakin olisi lastenhoitohuoneita, joita Manhattanilta on muuten vähän vaikea löytää. Näin olikin, Columbus Circlen ostoskeskuksen vessoissa oli hoitopöydät ja alakerran Whole Foodsin ruokailualueelta löytyi mikro, syöttötuoleja ja hallelujaa, käsienpesuallas, jossa sai tuttipullonkin huuhdeltua.

Sitten totesimme, että Baby K:n pitäisi päästä leikkeihinsä vähäksi aikaa, joten huristelimme metrolla takaisin hotellille. Yoyo-matkarattaat olivat ihan ykköset, kun ne oli helppo kantaa metron portaita alas ja ylös ja välttyä hissien etsiskelyltä.

Loppuillan ohjelma ei ollut sen ihmeellisempi kuin että kävimme viereisessä Shake Shackissa syömässä iltapalan. Jos ensimmäinen yö oli ollut vähän levoton, niin toinen sujui kuin unelma. Baby K. nukkui iltakuudesta aamuviiteen, mikä on kyllä todellinen suoritus.

Varhaisissa herätyksissä oli se hyvä puoli, että vauva sai hyvin leikkiaikaa huoneessa ennen päivän puuhia. En tykkää hotelleissa laittaa häntä lattialle niin kauan kuin hän ei liiku kovasti ja ei ole pakko. Leikkipaikka rakennetaan sängylle ja toinen meistä valvoo vauvaa koko ajan. Tulevaisuudessa täytyy pyytää joku ekstralakana tai muu vastaava peittämään likaista lattiaa.

Tällä kertaa söimme aamiaisen hotellilla ja suuntasimme sitten ihmettelemään itsenäisyyspäivän meininkejä. WTC:n muistomerkit sijaitsivat aivan vieressä ja olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan ja pienten USA:n lippujen koristamina tosi koskettavat. Minulla menee täällä joka kerta pala kurkkuun. WTC:n terrori-iskut ovat varmaan oman sukupolveni se kokemus, josta jokainen muistaa, mitä oli tekemässä kun kuuli uutiset.

Muistomerkkien luona oleva museo on meillä molemmilla myös vielä käymättä, mutta päätimme, että ehkä mennään museoihin, kun Baby K. on vähän isompi. Nyt pidimme tekemiset yksinkertaisina ja suuntasimme kävellen kohti SoHoa.

Siellä touhusimme vakiojuttuja, katselimme kauniita katuja ja shoppailimme kevyesti. Kun mies lähti hotellille lepäämään ennen paluulentoa, jatkoimme Baby K:n kanssa vielä South Street Seaportiin. Halusin hakea parit uudet kotiverkkarit Abercrombie&Fitchiltä ja nähdä, joko alue alkaisi olla entisensä. Sandy-myrskyn jälkeen meni nimittäin todella pitkä aika ennen kuin fiilis alkoi normalisoitua. Nyt ei näkynyt enää pahvitettuja ikkunoita vaan alue oli täydessä terässä. Muutenkin koko Lower Manhattanin alue oli päässyt raksoista eroon ja kaikki näytti valmiilta ja viimeistellyltä. Pistin myös tulevaisuutta varten merkille, että täällä oli tosi hieno leikkipuisto.

Iltapäivästä suuntasimmekin sitten jo kohti lentokenttää ja kotia. Baby K:n ensimmäinen Nykin reissu sujui kyllä uskomattoman hyvin, olimme molemmat ihmeissämme siitä, miten hyvin tyttö jaksoi ja miten kiinnostuneena hän tarkkaili kaikkea. Metrossa oli kova meteli, mutta hän ei ollut moksiskaan.

Paluulento oli kaiken huippu. Vauva kävi nukkumaan oikeastaan heti lähdön jälkeen. Meillä oli oma penkkirivi vajaassa koneessa, joten sain hänet pötkölleen viereeni. Siinä hän viihtyikin huomattavasti paremmin kuin vauvakopassa ja nukkui koko matkan Helsinkiin saakka ja heräsi vasta, kun vyövalot syttyivät ja otin hänet syliin. Itse sain torkuttua jonkin verran, mutta en varsinaisesti nukkunut. Kotiin tultuamme olin ihan kuolemanväsynyt ja mietin, että mitähän päivästä mahtaisi tulla. Onneksi Baby K. oli aamupalan ja hetken aamuleikkien jälkeen sitä mieltä, että päikkärit maistuisivat taas. Menin itsekin heti nukkumaan ja jee, saimme reilun kolmen tunnin päiväunet molemmat. Matkasta toipuminenkin siis alkoi hyvin. Palattuamme meni pari päivää, että Baby K:n rytmi oli pari tuntia normaalista myöhässä ja sitten hän palasi tavallisiin tapoihinsa. Paitsi yhteen juttuun. Nyt nimittäin näyttää siltä, että samassa imussa pääsimme eroon yösyötöstä. On se New York vain aika paikka.