Browsing Category

Matkustaminen

Lapset Matkustaminen Noora K:sta

Berliini muille kuin hipstereille

Noora K.

Matkustimmepa tässä Berliiniin. Pidin pitkään kaupunkia hipsterikohteena, jonka en uskonut tarjoavan tällaiselle epäcoolille helmiä käyttävälle rivitaloasujalle sitä ominta matkailuelämystä. Sitten katsoimme vuosi, pari sitten (en oikeasti muista, kauanko tästä on) Deutschland 83 -sarjaa ja yhtäkkiä alkoikin kovasti tehdä mieli Berliiniin. Matkapäätös syntyi lopulta hyvin nopeasti. Kun Rooma alkoi tuntua ikävältä Italian tuhkarokkoepidemian vuoksi ja olisi kuitenkin ollut kiva juhlistaa 10-vuotishääpäivää matkalla, Berliini tuli oikeastaan ensimmäisenä mieleen. Ja kylläpä se olikin kiva kohde!

Otimme tällä kertaa huoneistohotellin, lapsen kanssa oma keittiö tuntui hyvältä ajatukselta, samoin erilliset olo- ja makuuhuoneet. Kaimani suositteli meille Charlottenburgia sanoilla “se on Berliinin Töölö” ja se olisikin varmasti ollut tosi ihana. Päädyimme kuitenkin Mitteen, koska yhdistelmä huoneistohotelli + lyhyet matkat tiettyihin nähtävyyksiin tuotti vastaukseksi sen. Pidin Mittestä heti – Flower’s Boardinghouse oli tosi hyvällä paikalla ja näkymät ikkunoista olivat kivan urbaanit, mutta eivät ollenkaan rumat tai rosoiset, niin kuin kaupunkia usein kuvaillaan. Olin itse asiassa tosi yllättynyt, miten paljon Berliinissä oli nättiä, monesti kun kuulee, että se ei sitten ole mikään kaunis kaupunki.

Saavuimme perille tiistaina iltapäivällä ja kävimme aluksi kävelyllä lähiympäristössä, kun suuntasimme ruokakauppaan. Kotikadun varrella oli vaikka mitä kivoja ruokapaikkoja, mutta kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että vietnamilaisia ravintoloita oli paljon. Hinnat olivat tosi kohtuullisia, kaikissa suurin osa annoksista oli alle kympin. Vau. Insta-kelpoisia kahviloita oli pilvin pimein. Jossain kohtaa ymmärsin, että jos yritän kuvata jokaisen, olen paluulennolla niin, että minulla on muistikortilla 400 kuvaa laattaseinäisistä tiloista, eikä mitään muuta.

Luin Berliiniä googlaillessani tämän Tripsterin postauksen berliiniläisestä kuonosta ja vaikka en kohdannut ketään kovin töykeää ihmistä, huomasin tämän tunnelman erinäisissä kylteissä ja tarroissa pitkin kaupunkia. Nimesin päässäni Berliinin statementtien kaupungiksi. Statementit eivät olleet ilkeitä tai pahansuopia vaan sellaista älykästä kuittailua. Tripsterissä on muuten tosi hyviä vinkkejä Berliiniin. Olisi pitänyt lukea niitä etukäteen enemmänkin, nyt nimittäin hävettää, että taksinkuljettajan tippi jäi antamatta.

Kaupasta haettiin aamupalatarvikkeita, vauvalle ruokaa ja meille iltanaposteltavaa. Lisäksi kävin vielä myöhemmin hakemassa meille kiviuunissa paistettua pizzaa ja bruschettaa. Huoneiston pohja oli tosi hyvä, makuuhuone oli hiljainen ja viileä. Olohuoneen puolella saattoi istuskella rauhassa kun vauva oli mennyt nukkumaan.

Ainoan kokonaisen päivän käytimme kävellen. Ensin DDR-museoon, sitten Brandenburgin portille, Potsdamer Platzin muurinpalasia katsomaan. Kuljimme Topographie des Terrorsin läpi ja lopulta Checkpoint Charlielle. Siellä kävimme myös museossa. Sekä DDR-museo että Checkpoint Charlien museo olivat mielenkiintoisia, mutta vähän sekavia. Jälkimmäisessä olisi voinut viettää vaikka kuinka paljon aikaa, mutta Baby K. alkoi selvästi jo tympääntyä itäsaksalaisiin muistoihin, joten yritimme haravoida kiinnostavimmat nurkat kohtuullisen nopealla aikataululla. Vauva jaksaa kyllä katsella kaupunkia pitkäänkin, mutta pysähtyneissä rattaissa hän tylsistyy pian.

Halusimme koluta nimenomaan näitä nähtävyyksiä, koska ne tuntuvat jollain tapaa meille merkityksellisiltä. Saksojen yhdistyminen ja itäblokin kaatuminen pala palalta ovat sellaisia historianmullistuksia, jotka ovat tapahtuneet omana elinaikana ja ne muistaa hyvin. Silti tuntuu hullulta, miten toisenlainen maailma on ollut vielä vasta aika vähän aikaa sitten. Samaan aikaan kun itse on leikkinyt Barbieilla, itäsaksalaiset lapset ovat leikkineet puisilla käsikranaateilla, harjoitelleet niiden heittämistä ja valmistautuneet ydinsotaan. Että vaikka maailman on todella ollut ydinasetäystuhon partaalla 80-luvulla, niin toisen lapsuus on silti naiivi ja no, lapsellinen niin kuin kuuluukin olla ja toista on ohjattu leikin varjolla oppimaan sodassa tarvittavia taitoja. Ja niin lähellä!

Sosialismista hyppäsimme kerralla kapitalismin keskelle, kun suuntasimme kävelyn lomassa Marriottiin. Yritimme ostaa miehelle tyynyä sieltä. Joku ehkä muistaa meidän perheen ikuiset tyynyongelmat aiemmistakin matkakertomuksista ja kyllä, viisainta olisi aina pakata oma tyyny mukaan. Se kuitenkin tuntuu aina unohtuvan. Tällä kertaa hotellista ei voinut ostaa tyynyä mukaan, mutta onneksi läheltä löytyi vuodevaatteita myyvä kauppa. Muuten niin kiva hotellimme tyynyt olivat nimittäin varmaan huonoimmat ikinä. Minä pärjään pari yötä kämäisemmälläkin pieluksella, mutta mies menettää yöunensa kokonaan. No, loppu hyvin kaikki hyvin, mutta superhuonosti nukutun ekan yön jälkeen sovimme, että tästä eteen päin yövytään vain ketjuhotelleissa, joista tiedetään, että nukkumavälineet ovat hyviä. Jep. Ei tule omaleimaisia budjettimatkaajia meistä, ei.

Tendenssi jatkui, kun jatkoimme Marriotista lounaalle Vapianoon. Meidän perheessämme ei siis karsasteta myöskään ketjuravintoloita. Sen, mikä persoonallisuudessa uupui, loistavasti varusteltu hoitopöytä korvasi. Harvoin nimittäin näkee, että ravintolan vauvanhoitopöydällä olisi ekstravaippoja tarjolla, samoin baby wipeseja ja hoitoalustan puhdistusainetta. Myös syöttötuolit olivat tosi, tosi hyvät.

Kaupoissa emme tällä reissulla käyneet muuten ollenkaan, kumpikaan ei ollut shoppailun tarpeessa. Shoppailtavaa olisi kyllä ollut, ohi kulkiessa näkyi vaikka mitä liikkeitä Mujista ja Uniqlosta Aesopiin. Hyvin Berliini siis sopisi siihenkin tarkoitukseen.

Checkpoint Charlien jälkeen Baby K. kaipasi jo leikkejään ja lattia-aikaa, joten kipitimme pikavauhtia takaisin hotellille, jossa vauva pääsi konttausharjoituksiin ja päivälliselle. Kello oli vielä sen verran vähän, että tein virhearvion, että vauveli jaksaisi vielä meidänkin päivällisemme ravintolassa ja lähdimme lähikadun burgeripaikkaan. Mies vähän epäili ja olisi pitänyt uskoa häntä ja hakea taas take awayta. Purilaiset hotkittiin pikavauhtia, kun Baby K:lla loppui kärsivällisyys ihan kokonaan ja minä lähdin häntä nukuttamaan ja mies suuntasi vielä ruokakauppaan täydennysostoksille. Tämä on kyllä minusta vauvan kanssa toimiva konsepti – lounas ravintolassa ja illallinen hotellissa.

Torstaiaamuna flaneerasimme vailla sen kummempaa määränpäätä. Olin lukenut myös Tässä kaupungissa tuulee aina -blogista Berliini-vinkkejä ja niiden siivittämänä suuntasimme Monbijou-puistoon, joka olikin kyllä tosi kiva. Kesäpäivänä varmasti ihan täydellinen paikka.

Kävelimme myös dönerin perässä, pitihän nyt sellainen saada, kun kerran Berliiniin matkustettiin. Mies valkkasi omansa Baba Kebabista ja minä falafelit viereisestä Dada Falafelista. Molemmat olivat tosi tyytyväisiä omiin annoksiinsa. Seuraavalla reissulla pitää sitten saada sitä vietnamilaista.

Sanon seuraavalla, koska Berliiniin mennään ihan varmasti uudelleen, niin kiva kohde se oli. Lento on lyhyt ja saksaakin ymmärtää yllättävän paljon ruotsin perusteella. Seuraavalla kerralla tytärkin varmasti ymmärtää jo enemmän kaikkien superhienojen leikkipuistojen päälle. Pikaisiin näkemisiin siis, Berliini!

Matkustaminen Noora H:sta

Perjantain parhaat New York -tunnelmissa

Noora H.

Reissun parhaat asukuvat otti minulle tuntematon bloggari Brooklyn Bridge taustanaan. Ilmeisesti kyseessä oli joku isompi blogistara, sillä hänellä oli mukanaan paitsi Ikea-kassillinen asusteita ja vaatteita myös valokuvaaja ja stailisti. New York Fashion Week oli käynnissä kun palasimme Bostonista Nykkiin ja sen kyllä huomasi. Asukuvia otettiin joka toisessa kadunkulmassa, metrossa näkyi malleja ja tehdasrakennuksissa oli muotinäytöksiä. Osa näytöksistä oli avoimia, eli luomuksia olisi päässyt ihastelemaan myös tavallinen kansalainen.

Reissun paras aamiainen oli Tiny’s and the Bar Upstairsissa. Tosi hyvät pannarit ja jugurttiannos, tummapaahtoista kahvia ja ystävällinen palvelu. Myös viereisen pöydän munkit näyttivät ja tuoksuivat herkullisille. Terassilta oli hyvä vakoilla ohikulkevia ihmisiä. Koiria ulkoilutettiin Guccin karvatohveleissa, yleisin vaunumalli oli Bugaboo Cameleon ja Lululemon on edelleen se suosituin trikoomerkki.

Reissun parhaat housut olivat Banana Republicin Girlfriend-malliset farkut. Kuten kuvista näkee, niin minulla oli ne loppulomasta joka päivä päällä. Farkut ovat yhtä mukavat kuin verkkarit, etenkin kun nappasin vahingossa yhden koon liian isot pöksyt. Banana Rebuplicilla on muitakin kivoja löysiä malleja, jotka kannattaa katsastaa, jos liike tulee matkan varrelle.

Reissun parhaat vauvahavainnot sai leikkipuistoissa ja ruokakaupoissa.  Manhattanilaisten vauva-arjessa vaikutti olevan samoja elementtejä kuin meillä Suomessakin. Arkisin tosin ruokakaupoissa ja puistoissa näkyi lähinnä nannyja, ihan pientenkin vauvojen kanssa, joka ei ole ihme äitiyslomien ollessa vain parin kuukauden pituisia.

Puistot olivat samanlaisia kuin Suomessa, mutta miniatyyriversioita. Meidän leikkipuistomme kokoiselle maapläntille oli Manhattanilla saatu mahtumaan leikkipaikka, urheilukenttä ja koirapuisto. Viikonloppuisin puistoissa näkyi myös äitejä ja isiä. Isillä oli yleensä sanomalehdet mukanaan ja äitien timantit kiiltelivät auringossa, kun lapsille annettiin keinuissa vauhtia. Näissä puistoissa leikkivät olivat varmaan toki keskimääräistä varakkaampia, mutta kurkkikaapa seuraavalla reissulla ihmisten nimettömiä, Amerikassa sormukset ovat melko mahtipontisia myös ihan taviksilla.

Keinuttaessa Baby H:ta salakuuntelin röyhkeästi ihmisten keskusteluja ja päivähoito tuntui puhututtavan sielläkin. Ongelmat tosin olivat erilaisia, sillä viereiset äidit pohtivat sitä, mihin yksityiseen päiväkotiin lapsi kannattaisi laittaa, miten häntä prepattaisiin hakua varten ja olisiko päiväkodista etua myöhemmin koulua valittaessa. Molemmat äidit totesivat keskustelun päätteeksi, että Manhattanilta muutetaan pois heti kun vain voidaan. Bongasin myös yhden muskarin Central Parkista. Tätä muskaria veti mies kitaran kanssa ja vain joka kolmas laulu oli lastenlaulu, muuten hoilattiin kuorossa muun muassa Hansonia ja Oasista. Aika hauskaa!

Reissun paras hotelli oli Nomo Soho. En ole ikinä tajunnut, miksi maksaa hotellihuoneen näköalasta, siellähän vain nukutaan. Nyt tajuan. Näköala 16. kerroksesta oli mieletön. Hotellissa viihtyi muutenkin kuin pakollisen ajan, sillä maisemasta löysi aina uutta ihasteltavaa. Aamuisin lenkkivuorolainen (eli onnekseni joka kerta minä, sillä mieheni on toivottoman aamu-uninen) kävi juoksemassa ja haki aamupalaa läheisestä delistä tai Starbucksista. Rakastan bageleita, joiden välissä on juustoa, kinkkua ja kananmunaa, pelkällä tuorejuustobagelilla ei lähde nälkä. Aamiainen nautittiin ison kahvin ja näköalan kera.

Reissun paras kahvi oli viimeisenä aamuna Battery Parkissa. Kävimme vielä pikaisella kävelyllä ennen lentoa, koska pitihän päivän askeleet saada kokoon. Puiston olivat kansoittaneet lenkkeilijät, joista yllättävän moni juoksi ilman paitaa, miehet siis. Ilman paitaa juoksevat olivat poikkeuksetta erittäin lihaksittaita, lieköhän niin, että lihaksikkaille tulee helpommin kuuma viileässä syyssäässä…

Reissun paras lenkki on kliseiden klisee, mutta silti niin ihana, eli juoksu Brooklyn Bridgelle aamutuimaan. Luotan ulkomaan reissuilla joka kerta siihen, että olen nopeampi juoksemaan kuin ne ohikulkijat, joita pyydän ottamaan kuvan. Joskus minulle käy vielä kalpaten ja puhelimeni lähtee nopeajalkaisen voron matkaan, toistaiseksi olen kuitenkin monta lenkkikuvaa rikkaampi ja puhelin on edelleen tallessa.

Matkustaminen Noora H:sta

Mistä on unelmaloma Bostonissa tehty?

Noora H. 

Junamatkasta upeissa maisemissa Yli neljän tunnin matka meni hujauksessa. Baby H. torkkui kantorepussa sylissäni ja itse olin liimautunut junan ikkunaan. Juna puksutti upeiden pikkukaupunkien ohi, muun muassa Old Greenwichin, joka näytti Desperate Housewifesin kuvauspaikalta. Välillä vastaan tuli purjeveneiden täyttämiä puisia satamia ja tuulessa liehuvia Amerikan lippuja. Yhtään käsiasetta, huumesalkkua tai jengitatuointia ei näkynyt, vaikka muutama meiltä ennen reissua kyseli, mahtaako Amerikassa junalla matkustaminen olla turvallista.

Syksystä Boston lunasti lupaukset heti kättelyssä. Viileä ilma sai vetämään neuleen t-paidan päälle ja kevyt sade kasteli Brownstoneja. Syksykaupunkien syksykaupungissa oli syksy. Ja niitä brownstoneja todella oli joka puolella. Asuimme yhdessä sellaisessa, ja hotellille saapuessa tuntui siltä kuin olisi tullut kotiin. Sytytimme valot, laskimme Baby H:n leikkeihin lattialle ja keitimme kahvit. Hotellin jokaisessa huoneessa oli keittiö ja alakerrassa pystyi pesemään pyykkiä, täydellinen järjestely vauvan kanssa.

Pienestä reippaasta turistista Jos vauvalle hymyillään Suomessa usein, niin Amerikassa se oli potenssiin sata. Joka päivä joku kommentoi vauvan näyttävän söpöltä tai onnitteli. Se tuntui tosi kivalle. Baby H. oli reipas pieni turisti ja jaksoi istua rattaissa yllättävän hyvin. Hotellihuoneessa hän sitten harjoitteli uusia etenemismuotoja, tutki pöydän jalkoja ja yritti syödä kaiken löytämänsä. Yöt olivat hänelle vähän hankalia, sillä kahdessa hotellissa vauvansängyn laidat olivat metallisista pinnoista, joihin pienen jalat ja pää yöllä osuivat. Ja poruhan siitä syntyi.

Juoksusta Boston on juoksijan kaupunki. Onneksi pakkasin lenkkarit mukaan, muuten olisi iskenyt paha lenkkikateus. Aamuisin joka toinen vastaan tuleva oli lenkillä ja iltaisin ruokakaupan täyttivät treeneistä palaavat ihmiset. Keväisin Bostonissa juostaan legendaarinen maraton, jolle pääsee osallistumaan kun alittaa iän ja sukupuolen määrittämän aikarajan. Tämä on myös se sama maraton, jonka maaliviivalla tehtiin jokunen vuosi sitten pommi-isku. Maaliviiva on maalattu katuun ja sen vieressä on katukivetyksessä lista maratonin voittajista, mukana oli myös muutama suomalainen. Maraton näkyy kaupungin lukuisissa juoksuliikkeissä, Adidaksen liike myy Bostonin maratonin logolla varustettuja treenivaatteita ja yksi juoksutarviketju on nimetty Marathon Sportsiksi. Matkalla päätin, että kun täytän 35 vuotta, niin juoksen Bostonin maratonin. Nykyisillä aikarajoilla se voisi olla mahdollista, vaikka maratonajan tiputtaminen kymmenellä minuutilla vaatii valtavasti töitä.

Leikkipuistoista Kävelimme kymmeniä kilometrejä ympäri Bostonin katuja ja puistoja. Kävelimme niin paljon, että loman lopussa mieheni totesi kaipaavansa viikon palautumista järjestämästäni kävelyleiristä. Mieheni onneksi pysähdyimme aina välillä leikittämään ja ruokkimaan Baby H:ta. Puolivuotias innostui Boston Commonin ankkapesuetta esittävistä patsaista ja nautti keinumisesta Beacon Hillin leikkipuistossa. Minä puolestani ihmettelin erilaisia vessakäytäntöjä. Puistossa parilla äidilla oli mukanaan vessanpöntön rengasta muistuttavat renkulat, jotka asetettiin puiston viemärin päälle. Siinä lapset kävivät sitten kaiken kansan keskellä pissalla. Tämä taisi olla jenkkiversio suomalaisesta puskapissasta.

Mielenkiintoisista nähtävyyksistä Bostonissa on Freedom Trail niminen hauska kävelyreitti, joka kulkee historiallisten nähtävyyksien ohi. Reitti on merkitty katukivetykseen ja reitin varrella olevien rakennusten historiasta voi lukea kartasta. Tai sitten voi osallistua opastetulle kierrokselle. Matkan varrella on esimerkiksi Paul Reveren kotimuseo, joka on sisustettu 1700- ja 1800-luvun tyyliin. Jokaisessa kerroksessa on opas, jolta voi kysellä lisää. Amerikkalaiset taitavat tämän kaltaiset museot, oppaat ovat yleensä viihdyttäviä ja kertovat mielenkiintoisia tarinoita. Ennen kierrosta kannattaa kerrata pääkohdat paikallisista historian merkkihetkistä, ainakin jos kiertää reitillä itsekseen, ne meinaan oletetaan jokaisen tietävän entuudestaan.

Retkestä Cape Codille Tiistaina teimme retken Cape Codille. Aluksi tarkoituksena oli tutustua useampaan kaupunkiin ja nähdä majakka, se kun elokuvien perusteella kuuluu asiaan. Baby H. kärsi tuona päivänä matkapahoinvoinnista, joten kävimme vain pikaisesti ensimmäisessä löytämässämme kylässä. Sandwich oli unelias pieni paikka ja esitelappusen mukaan myös Cape Codin vanhimpia kaupunkeja. Syyskuussa sesonki oli selkeästi ohi, eikä lounaspaikassamme ollut ruuhkaa. Söimme, tietysti, sandwichit pienessä delissä, jonka puutarhaan oli rakennettu baari ja pizzauuni. Lounaan jälkeen kävelimme autioiden puuhuviloiden ohi tuuliselle rannalle. Majakkaa ei näkynyt, mutta maisema oli leffoista tuttua karua ja kaunista rantaa.

Paluumatkalla piipahdimme myös lukijan vinkkaamassa Duxburyssa, joka teki minusta omakotitaloihmisen. Upeat talot olivat pienen rivitaloyhtiön kokoisia ja toinen toistaan kauniimpia. Taloista löytyi erkkereitä, kerroksia ja kuisteja. Ja kuisteilta tietysti puisia keinutuoleja. Hidastimme talojen kohdalla niin paljon kuin kehtasimme ja ajoimme myös paikkakunnan yksityiselle uimarannalle, jossa asukkaiden rantarauhaa valvoi kolme eri vartijaa.

Harvardista ja Googlesta Bostonissa pitää tietysti käydä myös Harvardissa. Harmiksemme opiskelijat eivät vierailupäivänä järjestäneet opastuskierroksia, joten jouduimme kiertää alueella ominpäin. Punatiilisten vanhojen talojen ikkunoista näkyi vilauksia dormien kerrossängyistä ja luentosaleista. Opiskelijoiden kiiruhtaessa pihamaan yli tuli sellainen fiilis, että haluan itsekin taas opiskella jotain. Tunnelma suorastaan kutsui kuluttamaan kirjaston penkkejä. Toinen samanlainen paikka oli Boston Public Library, kaunis vanha kirjasto, jonka luentosali oli kuin leffoista. Monta kertaa matkalla tuli sellainen olo, että kuljen elokuvan kulisseissa.

Ja jos Harvardissa iski innostus opiskelemaan, niin vierailu Googlella ei varsinaisesti helpottanut työkaipuuta. Mieheni sukulainen on Bostonissa Googlella töissä ja saimme lounaan yhteydessä pienen kierroksen toimistolla. Toimisto oli tietysti tosi makea, kerrokset oli sisustettu eri teemoilla ja firma tarjosi ruoat aamupalasta illalliseen, mutta isoimman vaikutuksen teki se, miten hyvin työntekijöistä pidetään huolta. Se ei ole itsestäänselvyys jenkkifirmoissa.

Noutoruoasta hotellihuoneessa Päivän puuhien jälkeen olimme niin poikki, että useimpina iltoina haimme ruokaa hotellihuoneeseen. Selasimme hotellin parinsadan kanavan valikoimaa (joista uutiskanavia oli kaksi) ja haarukoimme juustokakkua suoraan paketista. Yhtenä iltana kävimme lähellä sijaitsevassa Tremont 647:ssa syömässä. Ruoka oli todellista comfort foodia ja tosi hyvää sellaista. Tremont Streetin läheisyydessä näytti olevan monia muitakin hyviä ravintoloita. Ihana kahvilaketju oli Tatte, josta siitäkin vinkkasi lukijamme.

Yritimme reissun jälkeen pohtia, kumpi on kivempi, New York vai Boston. Vaikka molemmissa on paljon samaa, ovat ne silti ihan erilaisia kaupunkeja. New Yorkissa on ehkä turistina hauskempaa, mutta Bostonissa voisin kuvitella asuvani tai viettäväni pidempiä aikoja. Paljon jäi vielä näkemättä, muun muassa JFK-museo, joten Bostoniin on palattava. Viimeistään sitten maratonin yhteydessä.