Browsing Category

Noora H:sta

Matkustaminen Noora H:sta

Haaveet, kaikki turhat haaveet

Noora H.

Olen henkeen ja vereen helsinkiläinen (koska ratikat, meri ja mukulakivet), mutta nyt rakas kotikaupunkini on saanut kilpailijan ja se on, rumpujen pärinää, Porvoo! Miten ihmeessä en ole aiemmin ymmärtänyt, millainen helmi aivan naapurissa sijaitsee. Olen muistaakseni käynyt Porvoossa joskus lapsena, mutta aikuisena tehty kesäretki on tietysti aivan eri asia kuin lapsena tehdyt luokkaretket.

Ihastuin Porvooseen niin perinpohjin, että se nousi potentiaalisten asuinpaikkojen listalle. Tällä listalla on parikymmentä paikkaa Singaporesta San Franciscoon, eli kovin realistinen tai ainakaan ihan lähitulevaisuuden lista se ei ole, mutta nyt Porvoolla on siellä oma paikkansa.

Minun unelmointini liittyy yleensä asumiseen ja sitä kautta elämäntapaan. Matkustaessa mietin usein, millaista jossakin paikassa olisi asua, mitä harrastaisin, miten kotini sisustaisin, missä kävisin kahvilla ja mitä iltaisin kokkaisin. Haaveissani pidän sujuvasti Bed & Breakfast -paikkaa Etelä-Ranskassa, teen pitkää päivää New Yorkissa tai joogaan Thaimaassa.

En oikeastaan koskaan haaveile ökyjahdeista tai pingispallon kokoisista timanteista, vaan päiväunissa eletään aina paikallista arkea. Tietysti turistina näen usein vain kaupungin paraatipaikkoja, joten eivät  unelmieni asunnot ihan halvimmasta päästä ole. Eikä haaveissa ikinä mietitä sairasvakuutuksia, harrastusmaksuja tai paikallisen luomupuodin hintatasoa.

Vauva on muuten muuttanut unelmointia. Ennen saatoin ajatella, että jos kaikki elämässä menisi mönkään, niin myisin omaisuuteni, ostaisin pelkän menolipun ja pestautuisin hanttihommiin. Enää ei voi ajatella ihan samalla tavalla, kun huolehdittavana on pieni ihminen.

Porvoossa asuisin mieluusti Länsirannalla aivan joen vieressä. Vanhat puutalot ovat ihania, mutta nikkarointitaidoillani koti ränsistyisi vuodessa. Länsiranta on sopivasti syrjässä pahimmasta turistivilinästä, mutta sillan yli kävelisi hetkessä vanhaankaupunkiin.

Porvoolaisena yrittäisin tietysti tukea paikallisia yrittäjiä. Joisin aamukahvini perinteikkäässä kahvilassa, ostaisin Baby H:n lahjat lelukauppa Riimikosta ja söisin päivällistä ihanissa ravintoloissa. Iltaisin juoksisin jokirannassa ja kiihdyttäisin kohti mäen päällä sijaitsevaa Porvoon Tuomiokirkkoa. Lenkin jälkeen kävisin saunassa ja istuisin terassilla katselemassa vanhankaupungin valoja.

Onneksi pääsen pian jatkamaan haaveilua, sillä suunnittelemme “äitikerhomme” retkeä Porvooseen.

Mistä te haaveilette ja ovatko haaveet muuttuneet vuosien varrella?

P.S. Pahoittelen otsikon aiheuttamaa korvamatoa.

Save

Save

Lapset Matkustaminen Noora H:sta

Kaupunkeja tulee ja menee, mutta Barcelona pysyy

Noora H.

Barcelona, ikuinen rakkauteni. Reissukohteita, kaupunkeja ja matkoja tulee ja menee, mutta yksi pysyy suosikkina. Rakkauteni Barcelonaa kohtaan alkoi vuonna 2004 tai 2005, kun tein sinne ensimmäisen “aikuisten matkan” silloisen poikaystäväni kanssa. Varasimme itse lennot ja hotellit, sitten merkkasimme Post-it-lapuilla matkaoppaaseen, mitä nähtävyyksiä halusimme kiertää. Ennen tuota matkaa reissut olivat olleet äkkilähtöjä kavereiden kanssa tai perhelomia vaihtelevalla kokoonpanolla.

Barcelonassa minua kiehtoo kaupungin monet kasvot. Eixamplen hienostokortteleissa upporikkaat jenkit kiipeävät mustista autoista portieerin ottaessa laukkuja vastaan. Paikalliset pukumiehet kiertävät rivakoin askelin luksuskauppoihin jonottavat aasialaiset, ja sinisiin essuihin pukeutuneet señorat kiillottavat koristeellisten kerrostalojen ovenripoja. Samaan aikaan El Ravalissa levitetään rukousmattoa rähjäisen kerrostalon lattialle, ripustetaan pyykkejä parvekkeelle ja myydään halpaa elektroniikkaa kapeilla kujilla. Barcelonetan rannalla tuhannet ja tuhannet kääntävät rantapyyhettä auringon mukaan. El Bornissa turistit huokailevat ihastuksesta, kun kulman takaa löytyy toinen toistaan söpömpiä aukioita.

Mobile World Congressin aikaan metrot täyttyvät sadoista tummanharmaista puvuista, taksit kuljettavat yritysjohtajia tapaamisesta toiseen ja hotellien aamupalapöydissä naputellaan läppäreitä kiihkeästi. Ja sitten on vielä se paikallisten Barcelona, joka jää minulta ja monelta muulta turistilta näkemättä.

Eikä kaikkia paikallisia miellytä meidän turistien jatkuva virta kaupunkiin ja kallistuvat vuokrat. Sen huomaa muun muassa vanhoilla bunkkereilla, joille johtavalla tiellä kehotetaan turisteja painumaan sinne missä pippuri kasvaa. Ymmärrän hyvin, kyllä minuakin olisi teininä harmittanut, jos lempipaikkamme olisivat valloittaneet aasialaiset turistit. Silti en malta olla suosittelematta bunkkereita, niiltä avautuu upea näköala kaupunkiin (vauvan tai pienen lapsen kanssa sinne ei kyllä pääse).

Vaikka olen käynyt Barcelonassa monen monta kertaa, niin joka reissulla löydän samoista kortteleista aina uutta ihmeteltävää. Yleensä yritän tutustua myös yhteen uuteen kaupunginosaan, mutta tällä kertaa vanhat tutut riittivät hyvin, vauvan kanssa kaikki oli muutenkin uutta ja ihmeellistä.

Vauvan ansiosta löysimme ihan uuden näköalapaikan, El Corte Inglésin yhdeksännen kerroksen ravintolan, josta oli huikeat näkymät koko kaupunkiin. Täällä istui sulassa sovussa paikallisia ja turisteja. Viereisessä pöydässä helmiin pukeutunut, ruskettunut hienostorouva dippasi churroja suklaakastikkeeseen ja sekoitti joukkoon vielä ylimääräisen pussin sokeria. Rouvan ilme oli churroa haukatessa niin autuas, että seuraavana päivänä mekin korvasimme välipalan churroilla. Tavaratalosta löytyy muuten yksi niistä harvoista lastenhoitopöydistä, joihin reissussa törmäsin.

Barcelonassa saimme myös vähän kahdenkeskistä aikaa, sillä äitini oli lentänyt minilomalle kaupunkiin. Yhtenä iltana äitini katsoi Baby H:ta meidän illallistaessa. Illallisella oli hassu olo, meistä molemmista tuntui, että jotain puuttui kun vauva ei ollut mukana. Nopeasti sitä tottuu uuteen perheenjäseneen. Vaikka Baby H. on ollut maailmassa vasta neljä kuukautta, tuntuu siltä, että hän olisi aina ollut osa perhettämme.

Vaunuissa vielä viihtyvän vauvan kanssa kaupunkilomailu oli helppoa. Totesimme, että kaupunkilomien aika on juuri nyt, kun Baby H. ei vielä kävele tai konttaa. Sitten kun vauva pääsee liikkumaan hän arvostaa varmasti enemmän rantalomia ja uima-altaita. Jotta vauvalle ei olisi tullut liian pitkiä aikoja vaunuissa, tauotimme kävelyretkiä museokäynneillä ja lepäämällä puistossa. Museoissa Baby H. oli sylissä ja pääsi näkemään maisemia uudesta perspektiivistä, puistossa filtin päällä taas oli hyvä pitää ryömimisharjoituksia.

Vauvoille ja vanhemmille voin suositella The Born Cultural Centeria, joka on vanhaan kauppahalliin rakennettu museo. Näyttely on toteutettu tosi kivasti, koneelta pääsee katsomaan vanhoja valokuvia kauppahallin elämästä ja museon kaupasta saa staileja tuliaisia. Täältä löytyy myös lastenhoitohuone, jos vaippabisneksiä pitää hoitaa El Bornin suunnalla.

Viimeisenä Barcelonan päivänä paistoi vihdoin aurinko. Söimme ihanan lounaan italialaisessa Gravinissa, kävelimme rannalla auringonpaahteessa ja uitimme varpaita Välimeressä. Illalla menimme hotellille hyvissä ajoin, söimme terassilla hampurilaiset ja pakkasimme tavarat. Summasimme ensimmäisen loman vauvan kanssa sanoihin “Lähdetään jatkossakin!”.

Save

Lapset Matkustaminen Noora H:sta

Reissun ensimmäinen etappi: Salou

Noora H.

Pidin lomalla rantatunikaani kerran. Istuin rantabaarissa vesisateen ropistessa markiisia vasten, kiedoin raidallisen tunikan helmoja tiukemmin säärien ympärille ja join päivän kolmatta cafe con lechea. Ja päivitin sääsovellusta taukoamatta. Vietimme lomamme ensimmäiset neljä päivää Saloussa, rantakohteessa, jossa satoi joka päivä. Aamusta iltaan.

Meillä on yleensä ollut hävyttömän hyvät säät lomamatkoilla, joten oli kai jo aikakin, että rantalomallamme satoi. Onneksi Baby H. nautti lomailusta täysin rinnoin, hän suorastaan säteili koko reissun ajan, joten meilläkin oli loppujen lopuksi leppoisaa, vaikka hieman kirosimme märkiä sandaaleja.

Lapsen myötä sitä osaa arvostaa pelkkää oleskelua ja asioiden helppoutta eri tavalla kuin aiemmin. Vuosi sitten olisin tullut hulluksi hotellihuoneessa istumisesta, nyt olin iloinen, ettei tarvitse tehdä itse aamupalaa ja voin sen jälkeen kömpiä vielä hetkeksi puhtaisiin lakanoihin lukemaan. Meillä oli reissussa sellainen diili, että molemmat saivat joka päivä pienet omat hetket, kun toinen leikki vauvan kanssa. Minä käytin sen lukemiseen, mieheni nukkumiseen.

Salou on vauvan kanssa kiva ja helppo kohde, esteettömyys on huomioitu tosi hyvin ja vaunujen kanssa on yhtä helppo liikkua kuin Helsingissä. Marketeista ja apteekeista löytyy kaikkea pulloharjoista vaippoihin ja tuttipulloille suunniteltuihin tiskiaineisiin. Salou on ensisijaisesti rantakohde, sateisella säällä siellä ei ole ihan hirveästi tekemistä. Onneksi bussilla ja junalla pääsee lähikaupunkeihin.

Veimme Baby H:n ihmettelemään Mirón taidetta Tarragonan modernin taiteen museoon. Tunnustan nyt julkisesti, että usein Baby H. tuntuu tajuavan modernista taiteesta enemmän kuin minä. Onnekseni olin juuri ennen reissua lukenut jostain, että Miró yrittää teoksissaan kertoa tarinan mahdollisimman vähillä elementeillä. Lyhyen taustoituksen jälkeen minäkin ymmärsin, mitä hän halusi kertoa Tapestry of Tarragona -teoksellaan.

Tarragona oli pieni ja sympaattinen kaupunki, jonne suosittelen tekemään päiväretken. Jopa juna-asema oli siisti. Niin siisti, ettei kakkavaippojen vaihtaminen aseman vessassa ällöttänyt yhtään. Aseman vessa hoitopöytineen oli muuten harvinainen poikkeus, niinpä vaippoja tuli yleensä vaihdettua puistoissa, rannoilla ja vessojen lattioilla.

Yhtenä iltana illallistimme naapurikylä Cambrilsissa, jossa on pari tähtiravintolaa ja yli kaksisataa muuta ravintolaa. Optimistisina esikoisen vanhempina päättelimme, että koska vauva nukkui eilen koko illallisen, niin tänään on varmaan sama juttu. Tutkimme ruokalistaa ja päätimme syödä pidemmän kaavan mukaan, maisteluannokset mukaan laskettuina yhteensä kuusi ruokalajia.

Arvatkaa, nukkuiko Baby H. sekuntiakaan tuosta illallisesta? Poika istui sylissäni koko ruokailun, seurasi kiinnostuneena haarukan matkaa lautaselta suuhun, jutteli seinillä oleville kalatauluille ja naureskeli tarjoilijoiden kanssa. Jos ravintola ei olisi ollut espanjalaisten lapsiperheiden suosiossa ja kello olisi ollut enemmän, niin hieman olisi hikoiluttanut.

Illallisen jälkeen kävelimme ristiin rastiin Cambrilsin vanhankaupungin katuja, pysähdyimme välillä korjaamaan vaunuihin nukahtaneen Baby H:n peittoa ja yritimme ottaa kuvia maiseman vaaleanpunaiseksi värjäävästä auringonlaskusta. Vaikka kadut olivat edelleen sateen kastelemat, niin ilmassa tuoksui ulkomaille. Se erityinen tuoksu, jota Suomessa ei ole ja joka tuo joka kerta lomafiiliksen.