Browsing Category

Noora H:sta

Noora H:sta Vaatteet ja asusteet Yleistä

Päivän asu!

Noora H. 

Näitä näkee niin harvoin, että otsikko kaipasi huutomerkkiä. Mutta tässä tulee: perinteinen päivän asu -postaus. Asu tosin ei ole tältä kolealta tiistailta, vaan viimeiseltä illalta Italiasta, mutta tämän pukisin, jos säät sallisivat.

Enpä olisi arvannut, että kesän suosikkivaate on H&M:sta parillakympillä löytynyt puuvillamekko. Mekossa on kaikki kohdallaan: materiaali, malli ja väri. Eikä se juurikaan rypisty; ennen näiden kuvien ottoa olin istunut monta tuntia autossa. Rypistymättömyys onkin ihan ehdoton vaatimus vauvan kanssa, kauluspaidan saa meinaan siivottoman näköiseksi sillä, että nostaa ja laskee vauvaa kaksi kertaa.

Kengät ovat tuliaisostos Italiasta, Geoxit. Vannon tuon merkin nimeen. Geoxin kengät ovat todella hyviä, jopa korkokengillä pystyy kävelemään tuntitolkulla. Ensimmäisenä brändistä tulevat mieleen mummomaiset tennarit, mutta kannattaa käydä liikkeessä, heillä on nimittäin yllättävän kivoja kenkiä.

Geoxit istuvat hyvin leveään jalkaan, itselläni on hankala löytää sopivia sandaaleja, sillä jalkaholvini on olematon. To do -listalla on roikkunut jalkajumppa ala-asteelta saakka, mutta joka iltaisen viisitoistaminuuttisen löytäminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Ehkä sitten eläkkeellä.

Baby H:lla on päällään Newbien kesäasu, yksi harvoista kivoista poikien helleasuista. Vauvojen ihoa on hyvä suojata auringolta ja monet tekevät sen vaatteilla, jotka tietysti suojaavat lapsen ihoa parhaiten. Italiassa oli kuitenkin niin lämmin, ettei pitkien housujen ja paitojen pukeminen tullut kysymykseen. Niinpä taiteilimme aurinkovarjojen ja harsojen kanssa, ja vauva sai kelliä pelkässä vaipassa tai shortsiasussa. Onnistuimme tavoitteessamme ja bebbe tuli takaisin ilman rusketusrajoja.

Mekko H&M, aurinkolasit RayBan, Sandaalit Geox, vauvan asu Newbie.

Matkustaminen Noora H:sta Yleistä

Hetkiä Italiassa

Noora H. 

Kerroin pari viikkoa sitten, että reissussa tykkään miettiä, millaista kohteessa olisi asua.
Arvaatte varmaan, kuinka innoissani olin kun pääsin kyselemään elämästä italialaisen palazzon emäntänä. Yövyimme Villa Sagramoso Sacchettissa, jonka nykyinen omistaja Chiarastella on perinyt isältään.

Chiarastella kertoi, että hänen vanhempansa ostivat palazzon 60-luvulla ja restauroivat sen perinpohjaisesti. Rakennus oli sodissa lähes tuhoutunut ja kaikki irtaimisto oli myyty kattoparruista ja ovista lähtien. Perhe restauroi palazzon entiseen loistoonsa ja piti sitä kesäasuntonaan (melkoinen mökki!). Tulimme Chiarastellan kanssa erinomaisesti juttuun, ja viikon aikana tuli keskustelua kaikenlaista italialaisesta kaupunkisuunnittelusta yhteiseen inhoon ostoskeskuksia kohtaan.

Kesäasunnon pihalta löytyi tietysti myös uima-allas. Uin harvoin, sillä vesi on mielestäni melkein aina liian kylmää, mutta 35 asteen helteessä tyhjä allas alkoi houkuttaa. Pulahdin veteen ja siitä tuli niin hyvä olo, että nauroin ääneen.

Aamuisin kello yhdeksän koitti henkilökohtainen aamupalataivaani. Chiarastella oli innokas leipuri ja se näkyi aamupalapöydässä. Joka aamu oli itsetehtyjä kakkuja, piirakoita ja leipiä. Suosikkini oli croissantin ja pullan risteytystä muistuttava ruusukakku.

Tryffeleitä, voita, pastaa. Tai simpukoita. Parhaat ateriat koostuvat vain muutamista ainesosista. Ja yksinkertaisista asioista syntyy myös lapsen ilo: pastan pyörittäminen haarukan ympärille oli Baby H:sta suorastaan lumoavaa.

Kuumimpina päivinä hyppäsimme autoon ja lähdimme Gardalle. Järven rannalla tuuli ja lämpötila putosi viitisen astetta. Kivoimpia olivat pohjoisen pienet rantakaupungit, niissä ei ollut ihan yhtä paljon turisteja kuin etelässä. Vaikka turisteja Gardalla on kyllä vaikea välttää. Sama homma koskee Mamileja.

Reissun aikana ehdimme Gardalla viiteen eri kaupunkiin. Tässä kaupungit paremmuusjärjestyksessä: 1. Malcesine 2. Verona 3. Bardolino 4. Garda 5. Lazise.

Viikon yllättäjä oli Vicenze matkalla Venetsiasta Gardalle. Pieni kaupunki oli lähes täydellinen, sanoisin, että ysi miinus. Varjoisia kujia, vanhoja taloja, viihtyisiä kahviloita, hyviä ravintoloita ja kivoja putiikkeja. Ja mikä kummallisinta, turisteja oli todella vähän, etenkin iltaisin kadut tyhjenivät lähes täysin. Jos kaupungin läheltä löytyisi ranta, niin se miinus ysin perästä tippuisi pois.

Matkoilla minulla on tapana inspiroitua paikallisesta tavasta sisustaa. Tällä kertaa oli pakko pistää jäitä hattuun. Uudesta kerrostalokolmiostamme ei saa palazzoa, ei kerta kaikkiaan.

Kylmä Aperol Spritz helteisenä iltana oli ihan mukiin menevä valinta, en valita. Viineistä nyt puhumattakaan. Jos katukylteissä lukee Valpolicella ja ajettaessa viiniköynnökset viistävät auton peilejä, niin asiat viinirintamalla ovat hyvin.

Nyrkkiä tuli ajessa puitua muutaman kerran. Italialaiset ovat auton ratissa hullua kansaa. Mieluiten ajetaan kahden kaistan välissä, vilkku on tuntematon käsite ja sieltä ohitetaan, mistä omasta mielestä parhaiten mahtuu, viis liikennesäännöistä. Vuokra-autoa palauttauessa lausuin hiljaisen kiitoksen kun pelti ei ollut kolissut.

Baby H. oli reissussa elementissään. Hän hurmasi hymyllään rouvan toisensa perään, tietysti myös äitinsä. Minua myös rouviteltiin ensimmäistä kertaa. Vaistomaisesti meinasin korjata lentoemäntää, mutta onneksi vasen käteni oli ojentautunut kohti mustikkamehumukia.

Matkustaminen vauvan kanssa alkaa sujua jo lähes rutiinilla, jos niin voi todeta kahden pidemmän matkan jälkeen. Meistä on myös vauvan myötä kuoriutunut varsinaisia MacGyvereita. Tuttipulloille tehtiin vesihaude poikki leikattuun 1,5 l pulloon, ja itkuhälytin syntyi jättämällä toisen puhelin pinnasänkyyn ja soittamalla siihen alakerran terassilta.

Kotiin palatessa matkalaukun paino oli noussut vain yhden sandaaliparin verran. Maltoin mieleni viinien, paikallisten salamien ja oliivipuiden suhteen. Ja myös sen sisustuksen, olohuoneen seinä on toistaiseksi vielä valkoinen. Mutta ehkäpä jotain rottinkista, jos sen verran saisin tuoda palazzon pihalta parvekkeelle…

Matkustaminen Noora H:sta

Haaveet, kaikki turhat haaveet

Noora H.

Olen henkeen ja vereen helsinkiläinen (koska ratikat, meri ja mukulakivet), mutta nyt rakas kotikaupunkini on saanut kilpailijan ja se on, rumpujen pärinää, Porvoo! Miten ihmeessä en ole aiemmin ymmärtänyt, millainen helmi aivan naapurissa sijaitsee. Olen muistaakseni käynyt Porvoossa joskus lapsena, mutta aikuisena tehty kesäretki on tietysti aivan eri asia kuin lapsena tehdyt luokkaretket.

Ihastuin Porvooseen niin perinpohjin, että se nousi potentiaalisten asuinpaikkojen listalle. Tällä listalla on parikymmentä paikkaa Singaporesta San Franciscoon, eli kovin realistinen tai ainakaan ihan lähitulevaisuuden lista se ei ole, mutta nyt Porvoolla on siellä oma paikkansa.

Minun unelmointini liittyy yleensä asumiseen ja sitä kautta elämäntapaan. Matkustaessa mietin usein, millaista jossakin paikassa olisi asua, mitä harrastaisin, miten kotini sisustaisin, missä kävisin kahvilla ja mitä iltaisin kokkaisin. Haaveissani pidän sujuvasti Bed & Breakfast -paikkaa Etelä-Ranskassa, teen pitkää päivää New Yorkissa tai joogaan Thaimaassa.

En oikeastaan koskaan haaveile ökyjahdeista tai pingispallon kokoisista timanteista, vaan päiväunissa eletään aina paikallista arkea. Tietysti turistina näen usein vain kaupungin paraatipaikkoja, joten eivät  unelmieni asunnot ihan halvimmasta päästä ole. Eikä haaveissa ikinä mietitä sairasvakuutuksia, harrastusmaksuja tai paikallisen luomupuodin hintatasoa.

Vauva on muuten muuttanut unelmointia. Ennen saatoin ajatella, että jos kaikki elämässä menisi mönkään, niin myisin omaisuuteni, ostaisin pelkän menolipun ja pestautuisin hanttihommiin. Enää ei voi ajatella ihan samalla tavalla, kun huolehdittavana on pieni ihminen.

Porvoossa asuisin mieluusti Länsirannalla aivan joen vieressä. Vanhat puutalot ovat ihania, mutta nikkarointitaidoillani koti ränsistyisi vuodessa. Länsiranta on sopivasti syrjässä pahimmasta turistivilinästä, mutta sillan yli kävelisi hetkessä vanhaankaupunkiin.

Porvoolaisena yrittäisin tietysti tukea paikallisia yrittäjiä. Joisin aamukahvini perinteikkäässä kahvilassa, ostaisin Baby H:n lahjat lelukauppa Riimikosta ja söisin päivällistä ihanissa ravintoloissa. Iltaisin juoksisin jokirannassa ja kiihdyttäisin kohti mäen päällä sijaitsevaa Porvoon Tuomiokirkkoa. Lenkin jälkeen kävisin saunassa ja istuisin terassilla katselemassa vanhankaupungin valoja.

Onneksi pääsen pian jatkamaan haaveilua, sillä suunnittelemme “äitikerhomme” retkeä Porvooseen.

Mistä te haaveilette ja ovatko haaveet muuttuneet vuosien varrella?

P.S. Pahoittelen otsikon aiheuttamaa korvamatoa.

Save

Save