Browsing Category

Noora H:sta

Noora H:sta Vaatteet ja asusteet

Shop till you drop

Noora H.

Enpä tiedä ketään toista, joka ei saisi New Yorkissa shoppailtua. Tai no, sainhan minä, mutta ostoslistalle jäi edelleen kummittelemaan siistit housut ja konttorille sopiva mekko. Onneksi housut löytyivät kotimaan kamaralta Zaran rekistä.

Syytän puutteellisesta tuliaissaaliista kaupoissa tosi kovalla soivaa musiikkia, lapsi meinasi saada slaagin kun Topshopin DJ:t palasivat tauolta. Sama juttu Niken myymälässä, mies ja lapsi oli parkkeerattava kaupan ulkopuolelle. On myös myönnettävä, ettei puolivuotias ole ihanteellisin makutuomari. Hän kyllä mielellään tunnustelisi (ja maistelisi) materiaaleja, mutta sovistuskopissa ja jonoissa meinaa mennä hermot, vaikka kuinka kaivan hoitolaukun syövereistä leluja. Reissun ainoan outlet-visiitin hoidimme reilussa tunnissa, puoliksi juosten, jotta vauva ei menettäisi malttiaan. Autolle palatessa vastaan tuli toinen toistaan houkuttelevampia putiikkeja, mutta vauvan iltaunien vuoksi oli pysyttävä alkuperäisessä suunnitelmassa. Vauvan kanssa reissaaminen voi siis myös säästää rahaa.

Farkkuja ostin muutamat. Vanhat pillifarkut olivat parin vuoden takaa ja väri jo sen verran haalistunut, ettei niitä tunnistanut tummansinisiksi. Leviksen Skinny Jeansit olivat tarpeeksi tiukat reisistä, mutta mukavat vyötäröltä. Harvinainen kombinaatio.

Toiset farkut ovat Banana Republicin Girlfriend Jeansit, jotka ovat päällä kuin verkkarit. Etenkin kun ostin vahingossa yhden koon liian isot housut. Revityissä vaaleissa farkuissa isompi koko vielä menee, mutta minäpä ostin kahdet, joista toiset ovat siistimmät tummansiniset. Jos joku kaipailee löysähköjä farkkuja koossa 27/4, niin laita meiliä tai viestiä Instagramissa, voisin omistani luopua.

Lastenvaatekaupoista parhaaksi osoittautui Janie and Jack -merkki, jolla on ihanan klassisia vaatteita. Baby H. sai harmaan haalaripuvun ja Baby K. etukäteissynttärilahjaksi merikelpoisen collegen. Farkkuhaalarit Baby H:lle ostin OshKoshilta, jossa niitä oli useampaa eri mallia ja materiaalia.

Ja sitten piti tietysti tyhjentää Uniqlo alus- ja perusvaatteista. Perusvaatteita edustivat tällä kertaa harmaa merinovillaneule ja musta rento kauluspaita, niitä tulen käyttämään viikoittain. Aluspaidat tuottivat tällä kertaa pienen pettymyksen, malli on meinaan vaihtunut. Aluspaita on nykyään ohuempaa ja löysempää kangasta, jossa resoreita ei ole viimeistelty kunnolla. Paidat eivät istu yhtään niin hyvin kuin aiemmin.

Pitkän kaulakorun ja kengät ostin Banana Republicista. Kaulakorun voi kyllä unohtaa vauvavuoden ajaksi, sen verran kiehtova se on Baby H:n mielestä. Loaferit ovat tosi mukavat jalassa, enkä muistanutkaan, kuinka kivoja kenkiä Bananasta saa. Nyt jäi harmittamaan, etten napannut mukaan myös toisia. Muutenkin Banana Republic pesi tällä matkalla J.Crew:n mennen tullen, en löytänyt J.Crew:lta mitään, vaikka kävin muutamassa eri liikkeessä.

Eräs lukija kyseli aiemmin vinkkejä Jenkeissä shoppailuun. Vanhojen tuttujen kauppojen lisäksi pitää vinkata Nordstrom Rack. Kyseessä on Nordstromin tavaratalon outlet-kauppa, josta olen tehnyt joka reissulla hyviä löytöjä DKNY:n alusvaatteista Calvin Kleinin siisteihin duunipaitoihin. Yritämme kaimani kanssa saada asukuvat otettua tällä viikolla, niin näette sitten loputkin löydöt.

P.S. Meillä pyyhitään pölyjä, vaikka kuvien perusteella ei siltä näytä. Syytän kuvien filtteriä.

Espresso-kuppi, Leimu-valaisin ja vitriini ovat osa vuosiyhteistyötä Iittalan kanssa.

Matkustaminen Noora H:sta

Perjantain parhaat New York -tunnelmissa

Noora H.

Reissun parhaat asukuvat otti minulle tuntematon bloggari Brooklyn Bridge taustanaan. Ilmeisesti kyseessä oli joku isompi blogistara, sillä hänellä oli mukanaan paitsi Ikea-kassillinen asusteita ja vaatteita myös valokuvaaja ja stailisti. New York Fashion Week oli käynnissä kun palasimme Bostonista Nykkiin ja sen kyllä huomasi. Asukuvia otettiin joka toisessa kadunkulmassa, metrossa näkyi malleja ja tehdasrakennuksissa oli muotinäytöksiä. Osa näytöksistä oli avoimia, eli luomuksia olisi päässyt ihastelemaan myös tavallinen kansalainen.

Reissun paras aamiainen oli Tiny’s and the Bar Upstairsissa. Tosi hyvät pannarit ja jugurttiannos, tummapaahtoista kahvia ja ystävällinen palvelu. Myös viereisen pöydän munkit näyttivät ja tuoksuivat herkullisille. Terassilta oli hyvä vakoilla ohikulkevia ihmisiä. Koiria ulkoilutettiin Guccin karvatohveleissa, yleisin vaunumalli oli Bugaboo Cameleon ja Lululemon on edelleen se suosituin trikoomerkki.

Reissun parhaat housut olivat Banana Republicin Girlfriend-malliset farkut. Kuten kuvista näkee, niin minulla oli ne loppulomasta joka päivä päällä. Farkut ovat yhtä mukavat kuin verkkarit, etenkin kun nappasin vahingossa yhden koon liian isot pöksyt. Banana Rebuplicilla on muitakin kivoja löysiä malleja, jotka kannattaa katsastaa, jos liike tulee matkan varrelle.

Reissun parhaat vauvahavainnot sai leikkipuistoissa ja ruokakaupoissa.  Manhattanilaisten vauva-arjessa vaikutti olevan samoja elementtejä kuin meillä Suomessakin. Arkisin tosin ruokakaupoissa ja puistoissa näkyi lähinnä nannyja, ihan pientenkin vauvojen kanssa, joka ei ole ihme äitiyslomien ollessa vain parin kuukauden pituisia.

Puistot olivat samanlaisia kuin Suomessa, mutta miniatyyriversioita. Meidän leikkipuistomme kokoiselle maapläntille oli Manhattanilla saatu mahtumaan leikkipaikka, urheilukenttä ja koirapuisto. Viikonloppuisin puistoissa näkyi myös äitejä ja isiä. Isillä oli yleensä sanomalehdet mukanaan ja äitien timantit kiiltelivät auringossa, kun lapsille annettiin keinuissa vauhtia. Näissä puistoissa leikkivät olivat varmaan toki keskimääräistä varakkaampia, mutta kurkkikaapa seuraavalla reissulla ihmisten nimettömiä, Amerikassa sormukset ovat melko mahtipontisia myös ihan taviksilla.

Keinuttaessa Baby H:ta salakuuntelin röyhkeästi ihmisten keskusteluja ja päivähoito tuntui puhututtavan sielläkin. Ongelmat tosin olivat erilaisia, sillä viereiset äidit pohtivat sitä, mihin yksityiseen päiväkotiin lapsi kannattaisi laittaa, miten häntä prepattaisiin hakua varten ja olisiko päiväkodista etua myöhemmin koulua valittaessa. Molemmat äidit totesivat keskustelun päätteeksi, että Manhattanilta muutetaan pois heti kun vain voidaan. Bongasin myös yhden muskarin Central Parkista. Tätä muskaria veti mies kitaran kanssa ja vain joka kolmas laulu oli lastenlaulu, muuten hoilattiin kuorossa muun muassa Hansonia ja Oasista. Aika hauskaa!

Reissun paras hotelli oli Nomo Soho. En ole ikinä tajunnut, miksi maksaa hotellihuoneen näköalasta, siellähän vain nukutaan. Nyt tajuan. Näköala 16. kerroksesta oli mieletön. Hotellissa viihtyi muutenkin kuin pakollisen ajan, sillä maisemasta löysi aina uutta ihasteltavaa. Aamuisin lenkkivuorolainen (eli onnekseni joka kerta minä, sillä mieheni on toivottoman aamu-uninen) kävi juoksemassa ja haki aamupalaa läheisestä delistä tai Starbucksista. Rakastan bageleita, joiden välissä on juustoa, kinkkua ja kananmunaa, pelkällä tuorejuustobagelilla ei lähde nälkä. Aamiainen nautittiin ison kahvin ja näköalan kera.

Reissun paras kahvi oli viimeisenä aamuna Battery Parkissa. Kävimme vielä pikaisella kävelyllä ennen lentoa, koska pitihän päivän askeleet saada kokoon. Puiston olivat kansoittaneet lenkkeilijät, joista yllättävän moni juoksi ilman paitaa, miehet siis. Ilman paitaa juoksevat olivat poikkeuksetta erittäin lihaksittaita, lieköhän niin, että lihaksikkaille tulee helpommin kuuma viileässä syyssäässä…

Reissun paras lenkki on kliseiden klisee, mutta silti niin ihana, eli juoksu Brooklyn Bridgelle aamutuimaan. Luotan ulkomaan reissuilla joka kerta siihen, että olen nopeampi juoksemaan kuin ne ohikulkijat, joita pyydän ottamaan kuvan. Joskus minulle käy vielä kalpaten ja puhelimeni lähtee nopeajalkaisen voron matkaan, toistaiseksi olen kuitenkin monta lenkkikuvaa rikkaampi ja puhelin on edelleen tallessa.

Matkustaminen Noora H:sta

Mistä on unelmaloma Bostonissa tehty?

Noora H. 

Junamatkasta upeissa maisemissa Yli neljän tunnin matka meni hujauksessa. Baby H. torkkui kantorepussa sylissäni ja itse olin liimautunut junan ikkunaan. Juna puksutti upeiden pikkukaupunkien ohi, muun muassa Old Greenwichin, joka näytti Desperate Housewifesin kuvauspaikalta. Välillä vastaan tuli purjeveneiden täyttämiä puisia satamia ja tuulessa liehuvia Amerikan lippuja. Yhtään käsiasetta, huumesalkkua tai jengitatuointia ei näkynyt, vaikka muutama meiltä ennen reissua kyseli, mahtaako Amerikassa junalla matkustaminen olla turvallista.

Syksystä Boston lunasti lupaukset heti kättelyssä. Viileä ilma sai vetämään neuleen t-paidan päälle ja kevyt sade kasteli Brownstoneja. Syksykaupunkien syksykaupungissa oli syksy. Ja niitä brownstoneja todella oli joka puolella. Asuimme yhdessä sellaisessa, ja hotellille saapuessa tuntui siltä kuin olisi tullut kotiin. Sytytimme valot, laskimme Baby H:n leikkeihin lattialle ja keitimme kahvit. Hotellin jokaisessa huoneessa oli keittiö ja alakerrassa pystyi pesemään pyykkiä, täydellinen järjestely vauvan kanssa.

Pienestä reippaasta turistista Jos vauvalle hymyillään Suomessa usein, niin Amerikassa se oli potenssiin sata. Joka päivä joku kommentoi vauvan näyttävän söpöltä tai onnitteli. Se tuntui tosi kivalle. Baby H. oli reipas pieni turisti ja jaksoi istua rattaissa yllättävän hyvin. Hotellihuoneessa hän sitten harjoitteli uusia etenemismuotoja, tutki pöydän jalkoja ja yritti syödä kaiken löytämänsä. Yöt olivat hänelle vähän hankalia, sillä kahdessa hotellissa vauvansängyn laidat olivat metallisista pinnoista, joihin pienen jalat ja pää yöllä osuivat. Ja poruhan siitä syntyi.

Juoksusta Boston on juoksijan kaupunki. Onneksi pakkasin lenkkarit mukaan, muuten olisi iskenyt paha lenkkikateus. Aamuisin joka toinen vastaan tuleva oli lenkillä ja iltaisin ruokakaupan täyttivät treeneistä palaavat ihmiset. Keväisin Bostonissa juostaan legendaarinen maraton, jolle pääsee osallistumaan kun alittaa iän ja sukupuolen määrittämän aikarajan. Tämä on myös se sama maraton, jonka maaliviivalla tehtiin jokunen vuosi sitten pommi-isku. Maaliviiva on maalattu katuun ja sen vieressä on katukivetyksessä lista maratonin voittajista, mukana oli myös muutama suomalainen. Maraton näkyy kaupungin lukuisissa juoksuliikkeissä, Adidaksen liike myy Bostonin maratonin logolla varustettuja treenivaatteita ja yksi juoksutarviketju on nimetty Marathon Sportsiksi. Matkalla päätin, että kun täytän 35 vuotta, niin juoksen Bostonin maratonin. Nykyisillä aikarajoilla se voisi olla mahdollista, vaikka maratonajan tiputtaminen kymmenellä minuutilla vaatii valtavasti töitä.

Leikkipuistoista Kävelimme kymmeniä kilometrejä ympäri Bostonin katuja ja puistoja. Kävelimme niin paljon, että loman lopussa mieheni totesi kaipaavansa viikon palautumista järjestämästäni kävelyleiristä. Mieheni onneksi pysähdyimme aina välillä leikittämään ja ruokkimaan Baby H:ta. Puolivuotias innostui Boston Commonin ankkapesuetta esittävistä patsaista ja nautti keinumisesta Beacon Hillin leikkipuistossa. Minä puolestani ihmettelin erilaisia vessakäytäntöjä. Puistossa parilla äidilla oli mukanaan vessanpöntön rengasta muistuttavat renkulat, jotka asetettiin puiston viemärin päälle. Siinä lapset kävivät sitten kaiken kansan keskellä pissalla. Tämä taisi olla jenkkiversio suomalaisesta puskapissasta.

Mielenkiintoisista nähtävyyksistä Bostonissa on Freedom Trail niminen hauska kävelyreitti, joka kulkee historiallisten nähtävyyksien ohi. Reitti on merkitty katukivetykseen ja reitin varrella olevien rakennusten historiasta voi lukea kartasta. Tai sitten voi osallistua opastetulle kierrokselle. Matkan varrella on esimerkiksi Paul Reveren kotimuseo, joka on sisustettu 1700- ja 1800-luvun tyyliin. Jokaisessa kerroksessa on opas, jolta voi kysellä lisää. Amerikkalaiset taitavat tämän kaltaiset museot, oppaat ovat yleensä viihdyttäviä ja kertovat mielenkiintoisia tarinoita. Ennen kierrosta kannattaa kerrata pääkohdat paikallisista historian merkkihetkistä, ainakin jos kiertää reitillä itsekseen, ne meinaan oletetaan jokaisen tietävän entuudestaan.

Retkestä Cape Codille Tiistaina teimme retken Cape Codille. Aluksi tarkoituksena oli tutustua useampaan kaupunkiin ja nähdä majakka, se kun elokuvien perusteella kuuluu asiaan. Baby H. kärsi tuona päivänä matkapahoinvoinnista, joten kävimme vain pikaisesti ensimmäisessä löytämässämme kylässä. Sandwich oli unelias pieni paikka ja esitelappusen mukaan myös Cape Codin vanhimpia kaupunkeja. Syyskuussa sesonki oli selkeästi ohi, eikä lounaspaikassamme ollut ruuhkaa. Söimme, tietysti, sandwichit pienessä delissä, jonka puutarhaan oli rakennettu baari ja pizzauuni. Lounaan jälkeen kävelimme autioiden puuhuviloiden ohi tuuliselle rannalle. Majakkaa ei näkynyt, mutta maisema oli leffoista tuttua karua ja kaunista rantaa.

Paluumatkalla piipahdimme myös lukijan vinkkaamassa Duxburyssa, joka teki minusta omakotitaloihmisen. Upeat talot olivat pienen rivitaloyhtiön kokoisia ja toinen toistaan kauniimpia. Taloista löytyi erkkereitä, kerroksia ja kuisteja. Ja kuisteilta tietysti puisia keinutuoleja. Hidastimme talojen kohdalla niin paljon kuin kehtasimme ja ajoimme myös paikkakunnan yksityiselle uimarannalle, jossa asukkaiden rantarauhaa valvoi kolme eri vartijaa.

Harvardista ja Googlesta Bostonissa pitää tietysti käydä myös Harvardissa. Harmiksemme opiskelijat eivät vierailupäivänä järjestäneet opastuskierroksia, joten jouduimme kiertää alueella ominpäin. Punatiilisten vanhojen talojen ikkunoista näkyi vilauksia dormien kerrossängyistä ja luentosaleista. Opiskelijoiden kiiruhtaessa pihamaan yli tuli sellainen fiilis, että haluan itsekin taas opiskella jotain. Tunnelma suorastaan kutsui kuluttamaan kirjaston penkkejä. Toinen samanlainen paikka oli Boston Public Library, kaunis vanha kirjasto, jonka luentosali oli kuin leffoista. Monta kertaa matkalla tuli sellainen olo, että kuljen elokuvan kulisseissa.

Ja jos Harvardissa iski innostus opiskelemaan, niin vierailu Googlella ei varsinaisesti helpottanut työkaipuuta. Mieheni sukulainen on Bostonissa Googlella töissä ja saimme lounaan yhteydessä pienen kierroksen toimistolla. Toimisto oli tietysti tosi makea, kerrokset oli sisustettu eri teemoilla ja firma tarjosi ruoat aamupalasta illalliseen, mutta isoimman vaikutuksen teki se, miten hyvin työntekijöistä pidetään huolta. Se ei ole itsestäänselvyys jenkkifirmoissa.

Noutoruoasta hotellihuoneessa Päivän puuhien jälkeen olimme niin poikki, että useimpina iltoina haimme ruokaa hotellihuoneeseen. Selasimme hotellin parinsadan kanavan valikoimaa (joista uutiskanavia oli kaksi) ja haarukoimme juustokakkua suoraan paketista. Yhtenä iltana kävimme lähellä sijaitsevassa Tremont 647:ssa syömässä. Ruoka oli todellista comfort foodia ja tosi hyvää sellaista. Tremont Streetin läheisyydessä näytti olevan monia muitakin hyviä ravintoloita. Ihana kahvilaketju oli Tatte, josta siitäkin vinkkasi lukijamme.

Yritimme reissun jälkeen pohtia, kumpi on kivempi, New York vai Boston. Vaikka molemmissa on paljon samaa, ovat ne silti ihan erilaisia kaupunkeja. New Yorkissa on ehkä turistina hauskempaa, mutta Bostonissa voisin kuvitella asuvani tai viettäväni pidempiä aikoja. Paljon jäi vielä näkemättä, muun muassa JFK-museo, joten Bostoniin on palattava. Viimeistään sitten maratonin yhteydessä.