Browsing Category

Noora K:sta

Noora K:sta Vaatteet ja asusteet

3 kertaa 3

Noora K.

Kolme huonoa tapaani

Kiroilu. Noloa, eikä sille ole mitään ihmeempää puolustusta. Olen välillä aika paha suustani. Lapsen kuullen yritän tietenkin hillitä itseäni, mutta välillä epäonnistun surkeasti. Pahin paikka on auto. Taitaakin olla niin, että yksityisautoilu on pilannut jalon suunnitelmani olla kiroilematta lapsen kuullen.

Unohdan pyykit koneeseen. Alan usein pestä pyykkiä vasta illalla, kun olen varma, etten enää lähde kotoa mihinkään. Niinhän siinä sitten käy, etten jaksa valvoa siihen, että pyykkikone lopettaisi. Tai sitten en vain jaksa enää nousta Netflixin tai HBO:n parista ja VANNON ottavani pyykit kuivumaan heti ensimmäiseksi aamulla. Just joo.

Saatan laittaa takaisin jääkaappiin jonkun vanhentuneen jutun, jos olen ottamassa sitä ja huomaankin samalla, että pilalla on. Tämä koskee varsinkin lasipurkkeja, koska ensin pitäisi tyhjentää se, sitten huuhdella ja sitten vielä viedä toiseen huoneeseen kierrätyskassiin. Se on liikaa vaadittu.

Kolme eniten käyttämääni vaatetta

Stockan alesta ennen juhannusta löytämäni Vilan v-aukollinen t-paita. Ostin kerralla kaksi mustaa, kaksi valkoista, yhden vaaleanpunaisen ja yhden tummansinisen. Se menee ihan kaiken kanssa!

Hollisterin ikivanhat harmaat vajaamittaiset verkkarit. Siitäkin huolimatta, että ostin Nykistä kahdet uudet ja raikkaat kotiverkkarit. Nämä vajaamittaiset nyt vain tuntuvat passaavan kesään parhaiten. Lupaan heivata ne syksyn alettua tai heti kun kangas kuluu haaroista puhki. Mahdotonta sanoa, kumpi tapahtuu ensin.

Zaran revityt boyfriend-farkut. Ostin nämä joskus loppukeväästä ja en ole paljoa muita farkkuja tainnut käyttää. vaikka vetäisin jalkaani mitä, tunnun aina loppupeleissä poistuvan ovesta näissä. Vakkariasuni tänä kesänä on ollut Vilan t-paidasta, revityistä farkuista ja joko Ted Bakerin rusettisandaaleista tai Converseista koostuva setti.


Kuva: Mustarttu

Kolme eniten käyttämääni lausetta

“No niin, reippasti nyt!” (Jumittavalle Laivikselle)

“Äiti ottaa lisää talouspaperia / kahvia.” (Vauvalle)

“Mitä sä haluat syödä tänään?” (Miehelle. Koska minulla on nykyään nolla omaa ideaa.)

Noora K:sta Sisustus

Ruokailutilan muodonmuutos

Noora K.

Kuka muistaa vielä tämän postauksen melkein kahden vuoden takaa? Aivan. Kun oli puhetta, että joskus voi mennä aika kauan ennen kuin kuvattu koti on lehdessä, niin tässä näette todisteet. Uusimmassa Koti ja Keittiö -lehdessä oli siis varsin tuttu koti. Jutusta tuli minusta lopulta kiva, mutta vähän pisti naurattamaan. Meillähän on sen kuvaamisen jälkeen mennyt lähes kaikki uusiksi sisustuksessa. Ja pari päivää sitten meni vielä enemmän.

Kaikki alkoi siitä kun toteutin viimein pitkäaikaisen sisustushaaveeni ja hankin keittiöön mustat Tolix-tuolit. Sitten ruskeakantinen pöytä alkoi tuntua tunkkaiselta. Suurimman osan siitä ajasta, kun olemme asuneet tässä, meillä on ollut valkoinen ruokapöytä. Se vain tuntuu oikeimmalta. Saatuani tuon lehden käsiin sain kimmokkeen tehdä asialle jotain. Eräänä iltana siis, kun Baby K. oli jo mennyt nukkumaan ja mies oli reissussa, vastustin Netflixin kutsua ja ryhdyinkin vahaamaan pöytää valkoiseksi. Yksi kerros Osmocoloria riitti ja tuli sopivan läpikuultava lopputulos. Olin tyytyväinen ja ehdin itse asiassa katsoa vielä pari jaksoa Suitsiakin ennen nukkumaanmenoa.

Sitten huomasin, että Laura oli luopumassa heidän edellisessä kodissaan eteisessä olleesta kattovalaisimesta. Olin ihaillut Mass Light NA5:ttä jo silloin, joten iskin heti kiinni ja hain valaisimen sovitukseen. Siihen se jäi. Yleensä ihailen marmoria mieluiten muiden kodeissa, mutta tämä määrä on juuri sopiva meille.

Musta pöytävalaisin taas jäi ilman omaa paikkaa sen jälkeen, kun luovuin olohuoneen lasipöydästä. Mallasin sitä ruokapöydälle ja luulenpa, että se saa jäädä.

Näinpä meillä on nyt entistä vähemmän mitään samoja kalusteita sisustuksessa kuin mitä lehden jutussa. Nauroimme, että eihän meillä ole enää purjevenettäkään, joten kyllä on tosiaan kaikki mennyt uusiksi. Venekuume on hurja, mutta olemme nyt tuumanneet, että niin iso hankinta on järkevämpää tehdä vasta, kun minäkin olen taas töissä. Toivottavasti ensi kesänä jutun veneosuus siis pitäisi taas paikkansa.

Kuvissa näkyvä Iittalan Taika-lasi on saatu osana vuosiyhteistyötä.

Lapset Matkustaminen Noora K:sta

Kun Baby K. lähti New Yorkiin

Noora K.

Meille tarjoutui Baby K:n kanssa tilaisuus lähteä mukaan mieheni työreissulle, minkä otin tietysti avosylin vastaan. Viime sunnuntaina suuntasimme sitten koko perhe New Yorkiin. Pitkät lentomatkat kahdestaan vauvan kanssa vähän mietityttivät, mutta päätin, että vaikka lento olisi mitä sekoilua, niin kohde olisi todellakin kaiken sen arvoinen. Täpötäydellä menolennolla Baby K. oli hereillä melkein koko ajan, hän ei millään malttanut nukkua kuin parit pienet pätkät, vaikka saimme vauvakopankin. Vauva oli kuitenkin oikein mallikkaasti. Hän seurusteli vieruskaverini kanssa, tutki välillä pahvimukia ja välillä lelujaan ja välillä vain katseli ympärilleen. En vieläkään ihan tajua, miten onnistuin itse syömään vauva sylissä, mutta onnistuin kuitenkin, vaikka Baby K. yritti tarttua ihan kaikkeen, mitä tarjottimella oli. Yksi onnistumisen avain oli, että ystävällinen lentoemäntä avasi ruuan kannen ja aterinpussin minulle valmiiksi. Onnistuin myös käymään vessassa vauvan kanssa. Siinä onnistumisen avain olivat ei liian tiukat housut, joissa on vetoketju.

Ekana iltana emme tehneet mitään sen kummempaa, koska superväsynyt vauva oli saatava yöunilleen, emmekä tietenkään itsekään olleet järin pirteitä. Kävimme siis WTC:n viereen valmistuneen ostarin yläkerrassa sijaitsevassa Eatalyssa iltapalalla ja palasimme hotelliin. Harvoin muuten pääsee sanomaan ostarista, että onpa makean näköinen, mutta nyt pääsi. Westfield oli todella hyvännäköinen, oli pakko käydä aamulenkin lomassa nappaamassa kuva tyhjästä ostarista, kun se oli näyttävimmillään.

Niin, se aamulenkki. Aamulenkkien aamulenkki. Koska tällaiset matkat ovat minulle nykyään harvinaisempaa herkkua, mies tarjosi minulle lenkkivuoroa. Olin niin onnellinen Brooklyn Bridgeä kohti hölkötellessäni, että olisin voinut pakahtua. Kun Manhattanille johtavat sillat alkoivat yksi kerrallaan piirtyä näkyviin, taisin huokailla muutakin kuin hengästymistä. Olen sanonut tämän ennenkin ja sanon taas: jos yhtään tykkää lenkkeilystä ja matkustaa New Yorkiin, tämä on ihan ykköstekeminen. Kello 5.30 sillalla ei ollut kuin muutama valokuvaaja ja pari muuta juoksijaa. Paria tuntia myöhemmin se olisi täpötäynnä. Nuo aamun varhaiset tunnit ovat ihan maagisia, kun aurinko nousee ja kultaa pilvenpiirtäjät.

Lenkin jälkeen kävin nopeasti suihkussa ja lähdimme sitten koko porukka ulkoilemaan. Kävelimme Hudson-joen rantaa ylöspäin ja nautimme edelleen varhaisen aamun ilmasta, joka oli kuin linnunmaitoa. Baby K. katseli tyytyväisenä ympärilleen, kun vaelsimme ohi TriBeCan. West Villagesta löytyi kiva terassillinen deli, jossa söimme aamupalaa.

Meillä oli kävelyn varsinaisena pääkohteena High Line. Tämä entisten rautatiekiskojen paikalle tehty puisto kulkee Manhattanin yläpuolella ja on mukava reitti, josta on mahtavat näkymät Hudsonille. High Linen kasvillisuus tarjoaa varjoa, vaikka olisi tosi kuumakin päivä (niin kuin meillä oli). Olin käynyt täällä edellisen kerran vuosia sitten, enkä kävellyt silloin koko matkaa, koska oli hyytävän kylmä talvipäivä. Nyt kuljimme loppuun saakka ja päädyimme parin korttelin päähän Intrepidistä. Mietimme hetken aikaa, mennäkö, mutta emme olleet varmoja, miten aluksella pääsisi liikkumaan rattaiden kanssa, joten päätimme jättää museon toiseen kertaan. Joimme limut ja jatkoimme kävelyä.

Sitten alkoi tulla jo kuuma, nälkä, jano ja Baby K:nkin piti saada evästä ja puhdas vaippa. Arvelin, että ostareilla nyt ainakin olisi lastenhoitohuoneita, joita Manhattanilta on muuten vähän vaikea löytää. Näin olikin, Columbus Circlen ostoskeskuksen vessoissa oli hoitopöydät ja alakerran Whole Foodsin ruokailualueelta löytyi mikro, syöttötuoleja ja hallelujaa, käsienpesuallas, jossa sai tuttipullonkin huuhdeltua.

Sitten totesimme, että Baby K:n pitäisi päästä leikkeihinsä vähäksi aikaa, joten huristelimme metrolla takaisin hotellille. Yoyo-matkarattaat olivat ihan ykköset, kun ne oli helppo kantaa metron portaita alas ja ylös ja välttyä hissien etsiskelyltä.

Loppuillan ohjelma ei ollut sen ihmeellisempi kuin että kävimme viereisessä Shake Shackissa syömässä iltapalan. Jos ensimmäinen yö oli ollut vähän levoton, niin toinen sujui kuin unelma. Baby K. nukkui iltakuudesta aamuviiteen, mikä on kyllä todellinen suoritus.

Varhaisissa herätyksissä oli se hyvä puoli, että vauva sai hyvin leikkiaikaa huoneessa ennen päivän puuhia. En tykkää hotelleissa laittaa häntä lattialle niin kauan kuin hän ei liiku kovasti ja ei ole pakko. Leikkipaikka rakennetaan sängylle ja toinen meistä valvoo vauvaa koko ajan. Tulevaisuudessa täytyy pyytää joku ekstralakana tai muu vastaava peittämään likaista lattiaa.

Tällä kertaa söimme aamiaisen hotellilla ja suuntasimme sitten ihmettelemään itsenäisyyspäivän meininkejä. WTC:n muistomerkit sijaitsivat aivan vieressä ja olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan ja pienten USA:n lippujen koristamina tosi koskettavat. Minulla menee täällä joka kerta pala kurkkuun. WTC:n terrori-iskut ovat varmaan oman sukupolveni se kokemus, josta jokainen muistaa, mitä oli tekemässä kun kuuli uutiset.

Muistomerkkien luona oleva museo on meillä molemmilla myös vielä käymättä, mutta päätimme, että ehkä mennään museoihin, kun Baby K. on vähän isompi. Nyt pidimme tekemiset yksinkertaisina ja suuntasimme kävellen kohti SoHoa.

Siellä touhusimme vakiojuttuja, katselimme kauniita katuja ja shoppailimme kevyesti. Kun mies lähti hotellille lepäämään ennen paluulentoa, jatkoimme Baby K:n kanssa vielä South Street Seaportiin. Halusin hakea parit uudet kotiverkkarit Abercrombie&Fitchiltä ja nähdä, joko alue alkaisi olla entisensä. Sandy-myrskyn jälkeen meni nimittäin todella pitkä aika ennen kuin fiilis alkoi normalisoitua. Nyt ei näkynyt enää pahvitettuja ikkunoita vaan alue oli täydessä terässä. Muutenkin koko Lower Manhattanin alue oli päässyt raksoista eroon ja kaikki näytti valmiilta ja viimeistellyltä. Pistin myös tulevaisuutta varten merkille, että täällä oli tosi hieno leikkipuisto.

Iltapäivästä suuntasimmekin sitten jo kohti lentokenttää ja kotia. Baby K:n ensimmäinen Nykin reissu sujui kyllä uskomattoman hyvin, olimme molemmat ihmeissämme siitä, miten hyvin tyttö jaksoi ja miten kiinnostuneena hän tarkkaili kaikkea. Metrossa oli kova meteli, mutta hän ei ollut moksiskaan.

Paluulento oli kaiken huippu. Vauva kävi nukkumaan oikeastaan heti lähdön jälkeen. Meillä oli oma penkkirivi vajaassa koneessa, joten sain hänet pötkölleen viereeni. Siinä hän viihtyikin huomattavasti paremmin kuin vauvakopassa ja nukkui koko matkan Helsinkiin saakka ja heräsi vasta, kun vyövalot syttyivät ja otin hänet syliin. Itse sain torkuttua jonkin verran, mutta en varsinaisesti nukkunut. Kotiin tultuamme olin ihan kuolemanväsynyt ja mietin, että mitähän päivästä mahtaisi tulla. Onneksi Baby K. oli aamupalan ja hetken aamuleikkien jälkeen sitä mieltä, että päikkärit maistuisivat taas. Menin itsekin heti nukkumaan ja jee, saimme reilun kolmen tunnin päiväunet molemmat. Matkasta toipuminenkin siis alkoi hyvin. Palattuamme meni pari päivää, että Baby K:n rytmi oli pari tuntia normaalista myöhässä ja sitten hän palasi tavallisiin tapoihinsa. Paitsi yhteen juttuun. Nyt nimittäin näyttää siltä, että samassa imussa pääsimme eroon yösyötöstä. On se New York vain aika paikka.