Browsing Category

Noora K:sta

Lapset Matkustaminen Noora K:sta

Berliini muille kuin hipstereille

Noora K.

Matkustimmepa tässä Berliiniin. Pidin pitkään kaupunkia hipsterikohteena, jonka en uskonut tarjoavan tällaiselle epäcoolille helmiä käyttävälle rivitaloasujalle sitä ominta matkailuelämystä. Sitten katsoimme vuosi, pari sitten (en oikeasti muista, kauanko tästä on) Deutschland 83 -sarjaa ja yhtäkkiä alkoikin kovasti tehdä mieli Berliiniin. Matkapäätös syntyi lopulta hyvin nopeasti. Kun Rooma alkoi tuntua ikävältä Italian tuhkarokkoepidemian vuoksi ja olisi kuitenkin ollut kiva juhlistaa 10-vuotishääpäivää matkalla, Berliini tuli oikeastaan ensimmäisenä mieleen. Ja kylläpä se olikin kiva kohde!

Otimme tällä kertaa huoneistohotellin, lapsen kanssa oma keittiö tuntui hyvältä ajatukselta, samoin erilliset olo- ja makuuhuoneet. Kaimani suositteli meille Charlottenburgia sanoilla “se on Berliinin Töölö” ja se olisikin varmasti ollut tosi ihana. Päädyimme kuitenkin Mitteen, koska yhdistelmä huoneistohotelli + lyhyet matkat tiettyihin nähtävyyksiin tuotti vastaukseksi sen. Pidin Mittestä heti – Flower’s Boardinghouse oli tosi hyvällä paikalla ja näkymät ikkunoista olivat kivan urbaanit, mutta eivät ollenkaan rumat tai rosoiset, niin kuin kaupunkia usein kuvaillaan. Olin itse asiassa tosi yllättynyt, miten paljon Berliinissä oli nättiä, monesti kun kuulee, että se ei sitten ole mikään kaunis kaupunki.

Saavuimme perille tiistaina iltapäivällä ja kävimme aluksi kävelyllä lähiympäristössä, kun suuntasimme ruokakauppaan. Kotikadun varrella oli vaikka mitä kivoja ruokapaikkoja, mutta kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että vietnamilaisia ravintoloita oli paljon. Hinnat olivat tosi kohtuullisia, kaikissa suurin osa annoksista oli alle kympin. Vau. Insta-kelpoisia kahviloita oli pilvin pimein. Jossain kohtaa ymmärsin, että jos yritän kuvata jokaisen, olen paluulennolla niin, että minulla on muistikortilla 400 kuvaa laattaseinäisistä tiloista, eikä mitään muuta.

Luin Berliiniä googlaillessani tämän Tripsterin postauksen berliiniläisestä kuonosta ja vaikka en kohdannut ketään kovin töykeää ihmistä, huomasin tämän tunnelman erinäisissä kylteissä ja tarroissa pitkin kaupunkia. Nimesin päässäni Berliinin statementtien kaupungiksi. Statementit eivät olleet ilkeitä tai pahansuopia vaan sellaista älykästä kuittailua. Tripsterissä on muuten tosi hyviä vinkkejä Berliiniin. Olisi pitänyt lukea niitä etukäteen enemmänkin, nyt nimittäin hävettää, että taksinkuljettajan tippi jäi antamatta.

Kaupasta haettiin aamupalatarvikkeita, vauvalle ruokaa ja meille iltanaposteltavaa. Lisäksi kävin vielä myöhemmin hakemassa meille kiviuunissa paistettua pizzaa ja bruschettaa. Huoneiston pohja oli tosi hyvä, makuuhuone oli hiljainen ja viileä. Olohuoneen puolella saattoi istuskella rauhassa kun vauva oli mennyt nukkumaan.

Ainoan kokonaisen päivän käytimme kävellen. Ensin DDR-museoon, sitten Brandenburgin portille, Potsdamer Platzin muurinpalasia katsomaan. Kuljimme Topographie des Terrorsin läpi ja lopulta Checkpoint Charlielle. Siellä kävimme myös museossa. Sekä DDR-museo että Checkpoint Charlien museo olivat mielenkiintoisia, mutta vähän sekavia. Jälkimmäisessä olisi voinut viettää vaikka kuinka paljon aikaa, mutta Baby K. alkoi selvästi jo tympääntyä itäsaksalaisiin muistoihin, joten yritimme haravoida kiinnostavimmat nurkat kohtuullisen nopealla aikataululla. Vauva jaksaa kyllä katsella kaupunkia pitkäänkin, mutta pysähtyneissä rattaissa hän tylsistyy pian.

Halusimme koluta nimenomaan näitä nähtävyyksiä, koska ne tuntuvat jollain tapaa meille merkityksellisiltä. Saksojen yhdistyminen ja itäblokin kaatuminen pala palalta ovat sellaisia historianmullistuksia, jotka ovat tapahtuneet omana elinaikana ja ne muistaa hyvin. Silti tuntuu hullulta, miten toisenlainen maailma on ollut vielä vasta aika vähän aikaa sitten. Samaan aikaan kun itse on leikkinyt Barbieilla, itäsaksalaiset lapset ovat leikkineet puisilla käsikranaateilla, harjoitelleet niiden heittämistä ja valmistautuneet ydinsotaan. Että vaikka maailman on todella ollut ydinasetäystuhon partaalla 80-luvulla, niin toisen lapsuus on silti naiivi ja no, lapsellinen niin kuin kuuluukin olla ja toista on ohjattu leikin varjolla oppimaan sodassa tarvittavia taitoja. Ja niin lähellä!

Sosialismista hyppäsimme kerralla kapitalismin keskelle, kun suuntasimme kävelyn lomassa Marriottiin. Yritimme ostaa miehelle tyynyä sieltä. Joku ehkä muistaa meidän perheen ikuiset tyynyongelmat aiemmistakin matkakertomuksista ja kyllä, viisainta olisi aina pakata oma tyyny mukaan. Se kuitenkin tuntuu aina unohtuvan. Tällä kertaa hotellista ei voinut ostaa tyynyä mukaan, mutta onneksi läheltä löytyi vuodevaatteita myyvä kauppa. Muuten niin kiva hotellimme tyynyt olivat nimittäin varmaan huonoimmat ikinä. Minä pärjään pari yötä kämäisemmälläkin pieluksella, mutta mies menettää yöunensa kokonaan. No, loppu hyvin kaikki hyvin, mutta superhuonosti nukutun ekan yön jälkeen sovimme, että tästä eteen päin yövytään vain ketjuhotelleissa, joista tiedetään, että nukkumavälineet ovat hyviä. Jep. Ei tule omaleimaisia budjettimatkaajia meistä, ei.

Tendenssi jatkui, kun jatkoimme Marriotista lounaalle Vapianoon. Meidän perheessämme ei siis karsasteta myöskään ketjuravintoloita. Sen, mikä persoonallisuudessa uupui, loistavasti varusteltu hoitopöytä korvasi. Harvoin nimittäin näkee, että ravintolan vauvanhoitopöydällä olisi ekstravaippoja tarjolla, samoin baby wipeseja ja hoitoalustan puhdistusainetta. Myös syöttötuolit olivat tosi, tosi hyvät.

Kaupoissa emme tällä reissulla käyneet muuten ollenkaan, kumpikaan ei ollut shoppailun tarpeessa. Shoppailtavaa olisi kyllä ollut, ohi kulkiessa näkyi vaikka mitä liikkeitä Mujista ja Uniqlosta Aesopiin. Hyvin Berliini siis sopisi siihenkin tarkoitukseen.

Checkpoint Charlien jälkeen Baby K. kaipasi jo leikkejään ja lattia-aikaa, joten kipitimme pikavauhtia takaisin hotellille, jossa vauva pääsi konttausharjoituksiin ja päivälliselle. Kello oli vielä sen verran vähän, että tein virhearvion, että vauveli jaksaisi vielä meidänkin päivällisemme ravintolassa ja lähdimme lähikadun burgeripaikkaan. Mies vähän epäili ja olisi pitänyt uskoa häntä ja hakea taas take awayta. Purilaiset hotkittiin pikavauhtia, kun Baby K:lla loppui kärsivällisyys ihan kokonaan ja minä lähdin häntä nukuttamaan ja mies suuntasi vielä ruokakauppaan täydennysostoksille. Tämä on kyllä minusta vauvan kanssa toimiva konsepti – lounas ravintolassa ja illallinen hotellissa.

Torstaiaamuna flaneerasimme vailla sen kummempaa määränpäätä. Olin lukenut myös Tässä kaupungissa tuulee aina -blogista Berliini-vinkkejä ja niiden siivittämänä suuntasimme Monbijou-puistoon, joka olikin kyllä tosi kiva. Kesäpäivänä varmasti ihan täydellinen paikka.

Kävelimme myös dönerin perässä, pitihän nyt sellainen saada, kun kerran Berliiniin matkustettiin. Mies valkkasi omansa Baba Kebabista ja minä falafelit viereisestä Dada Falafelista. Molemmat olivat tosi tyytyväisiä omiin annoksiinsa. Seuraavalla reissulla pitää sitten saada sitä vietnamilaista.

Sanon seuraavalla, koska Berliiniin mennään ihan varmasti uudelleen, niin kiva kohde se oli. Lento on lyhyt ja saksaakin ymmärtää yllättävän paljon ruotsin perusteella. Seuraavalla kerralla tytärkin varmasti ymmärtää jo enemmän kaikkien superhienojen leikkipuistojen päälle. Pikaisiin näkemisiin siis, Berliini!

Noora K:sta Sisustus

Uutta olohuoneessa

Noora K.

Otsikko olisi yhtä hyvin voinut olla “vauva kalusti kodin uusiksi”. Tuli nimittäin tarve vaihtaa sohvapöytä sellaiseksi, joka ei varmasti kippaa. Ja sellaiseksi, jonka päälle voi kiivetä ja olla silti tippumatta kauhean korkealta. Valintaprosessi oli hyvin suoraviivainen – ostin sen, joka Laurallakin on. Tiesin, että ystäväni on taatusti kartoittanut parhaan mahdollisen vaihtoehdon ja makummekin menivät tässä ihan yksiin. Ihana pöytä, mulle kans.

Pöytä on Bo Conceptin Lugo. Varoituksen sana, jos joku muu aikoo tilata saman: kokoamiseen tarvitsee ehdottomasti ruuvarin, joka on magneetti. Muuten ei tule mitään. Omalla kohdallani myös tämä ongelma ratkesi Lauran kautta, kun Mr. Homevialaura lainasi ystävällisesti omaa ruuvinväännintään (se oli muuten mustavalkoinen :D).

Sisustuksen työlistalla olisi myös vihdoin saada seinälle tuo birth poster, joka nököttää edelleen olohuoneen nurkassa. Kirjahyllyynkin pitäisi kai lisätä vielä yhdet hyllyt, pian on nimittäin aika kerätä pöydältä kynttilälyhdyt ja vaasit kaappiin odottelemaan aikaa, kun “älä koske siihen” alkaa olla ilmaus, joka oikeasti toimii. Ja ne verhot, puuh. Standardimittaisia ei oikein löydy oikeanlaisia, joten taidan päätyä teettämään valelaskosverhot, kunhan saan aikaiseksi. Oikeita laskareita emme tarvitse, koska sälekaihtimet hoitavat verhojen varsinaisen tehtävän. Osaisiko joku suositella hyvää ja kohtuuhintaista ompelimoa pk-seudulla?

Näitä kuvia katseltuani taidan hakea olohuoneeseen takaisin Lauralta myös matkitut (tai oikeastaan bongasin ne kaimaltani, joka oli bongannut ne Lauralta) Ikean raitatyynyt. Meinasin ensin, että ne jotenkin tökkivät, mutta itse asiassa nehän tuovat juuri sopivasti särmää.

Noora K:sta Viikkokatsaus

Viikkokatsaus

Noora K.

Sunnuntaihuomenta ja pahoittelut ylläriblogilomasta, oikea elämä vei mennessään. Nyt kuitenkin entinen meno jatkuu. Kaimakin palaa pian reissultaan. Nämä matkat ovat meille aina vähän vaikeita. Olemme tottuneet viettämään niin paljon aikaa yhdessä, että olemme ihan hajalla, kun toinen on pidempään poissa. Tämä loppukesäinen jumppatuokio taisi olla edellinen kerta, kun hengasimme. Se oli muuten kiva päivä, kävelimme vauvojen kanssa reilusti yli 10 kilometria ja pysähdyimme vielä tuollaiselle ulkovoimailupisteellekin. Äänitimme myös pitkän podcastin hyvinvointiteemalla, jonka allekirjoittanut valitettavasti tuhosi, kun ei opetellut käyttämään puhelimen Garage Bandia ennen tallennusyrityksiä. Jäljelle jäi vain moi.

Mutta ehkä hyvinvointiteemasta voisi sanoa sen, että meidän liikkumiset ja syömiset ovat kunto ja terveys edellä suunniteltuja. Vastasimme podissa kysymykseen raskauskilojen karistamisesta, vaikka emme olleet ajatelleet ensin puhua siitä mitään. Syy on se, ettei kumpikaan meistä oikein pidä ilmapiiristä, jossa mahdollisimman pian raskauden jälkeen pitäisi jo tiputella kiloja ja jos ei, sitä joutuu vähän selittelemään. Kummallakin meistä oli toive päästä vauvavuoden aikana raskautta edeltäneeseen juoksukuntoon (toisin sanoen vauhtiin, hapenottokykyyn ja mitä näitä nyt on). Treenien pariin on siis palattu kuntotavoite edellä ja kroppa on sitten palautunut siinä sivussa ilman, että sitä on tarvinnut niin kauheasti miettiä.

Itselleni tulikin vähän yllätyksenä se, että mahduin eräänä päivänä raskautta edeltäneeseen farkkukokooni, vaikka pari ylimääräistä kiloa taitaa edelleen olla. Totta kai se tuntui mukavalta, en nyt yritä olla tekopyhä. Ostin kaksi paria sen kunniaksi. Mutta en olisi hajonnut palasiksi, vaikka olisin joutunut valitsemaan isomman koon. Olen kelannut asian niin, että olen lähemmäs 40-vuotias ja saanut vuoden sisään lapsen. Siihen nähden tilanne on riittävän hyvä. Ei minun tarvitsekaan olla missään fitness-kunnossa. Good enough is good enough on ollut lapsenkasvatusmantrani ja se pätee oikeastaan aika moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen.

Tosiaan, lähempänä 40 kuin 30 ikävuotta ihan reilusti. Täytin nimittäin kuluneella viikolla 37. Se tuntui yllättävän kivalta, tämä keski-ikä on parempi kuin olisin kaksikymppisenä tai edes kolmekymppisenä osannut arvatakaan. Ainakaan vielä mitään ikäkriisejä ei ole näkyvissä. Toivon pääseväni pälkähästä, koska minulla oli kaikkien kolmenkympinkriisien isä ja äiti ja se kesti melkein viisi vuotta. Nyt elämä on varsin kivaa, enkä oikein osaa keksiä mitään, mitä minulta puuttuisi. Sekä työ- että yksityiselämässä taidan olla just hyvässä paikassa.

Olin synttäripäivän alun kaksin kotona Baby K:n kanssa. Kävimme kaupunkihumputtelulla, minä ostin itselleni astetta fiinimpiä kukkia, söin sushia Stockalla ja nappasin vielä kardemummapullan kotiin vietäväksi. Mies palasi reissusta illemmalla. Vauvan mentyä nukkumaan hän kokkasi minulle lempipastaani ja tarjoili baroloa hyvin dekantoituna.

Muuten tällä viikolla on tullut kyläiltyä, lenkkeiltyä, katsottua Narcosin uutta kautta ja ihan uutta tuttavuutta, Lavastus-nimistä sarjaa FOXplaylta. Jälkimmäinen on ihan super. Sitä on kuvattu uudeksi Homelandiksi ja olemme mieheni kanssa molemmat ihan koukussa jo kahden jakson jälkeen. Töissäkin olen käväissyt näyttäytymässä ja osallistumassa yhteen palaveriin. En ole aivan vielä palaamassa, mutta kävinpähän kuitenkin.

Blogitöihin liittyen vastaanotin superihanan lähetyksen Iittalalta, siitä lisää myöhemmin. Sitten olimmekin taas kaksin Baby K:n kanssa. Pidimme pizzaperjantain, jossa toinen meistä söi pizzansa hyvällä ruokahalulla ja toinen söi hyvin pienen määrän ja muussasi loput pitkin pöytiä ja lattioita. Jälkimmäinen oli tietysti Laiviksen mieleen, mutta minä mietin tomaattikastiketta syöttötuolista hinkatessani, että mitä sormiruokailufanit tarkoittavat, kun he sanovat sen olevan niin helppoa. Minusta se on lähinnä sotkuista. Välillä ihmettelen, päätyykö mahaan asti mitään, mutta koska vauva on tyytyväinen ja tykkää, niin kai sentään jotain.

Synttäriviikon kunniaksi hemmottelin itseäni perjantaina kolmella lehdellä. Sateinen viikonloppu onkin mennyt niitä ja synttärilahjaksi saatua uutta Paul Austeria lukien. Alkava viikko on myös juhlaviikko, meillä on nimittäin 10-vuotishääpäivä. Olimme alunperin suunnitelleet lähtevämme Roomaan koko perhe, mutta Italian tuhkarokkoepidemia sai meidät muuttamaan suunnitelmiamme. Roomassa kun olisimme koko ajan paikoissa, joissa on tosi paljon ihmisiä ja ajatus infektioalttiin keskosen viemisestä sinne alkoi tuntua vähän nihkeältä, vaikka hän onkin saanut rokotteen. Tässä epidemiassahan on sairastunut sellaisiakin ihmisiä, joilla on rokote. Tämän päivän agendalla onkin siis pohtia, siirretäänkö Rooman matka vain myöhempään ajankohtaan vai lähdetäänkö nyt johonkin toiseen kohteeseen.

Kivaa sunnuntaita kaikki!