Browsing Category

Purjehdus

Matkustaminen Noora K:sta Purjehdus

Purjehdushaaveita à la Solsidan

Noora K.

Kuten jo edellisessä Tukholma-postauksessa mainitsin, meillä oli auto mukana. Jos kerran lähtee laivalla matkaan, voi hyvin pakata sitten kulkuvälineenkin mukaan. Yhtenä päivänä teimme retken Saltsjöbadeniin, jonne kaimani lähti Solsidanin ja minä purjeveneiden houkuttelemana.

Saltis oli ihanan herraskainen, mutta ei niin öky, että olisi tullut sellainen olo, ettei ole tarpeeksi hieno sinne. Grand Hotel oli vaikuttava, mutta sen edessä pönöttänyt joogastudio taas lähinnä herttainen. Vierasvenesatamassa oli henkilökuntaa kruunutakit päällä köysiä vastaanottamassa, mutta näimme paljon myös ihan tavallisia veneitä hienompien jahtien lisäksi. Päätin, että tänne on pakko päästä vielä joskus.

Tykkäämme monesti olla luonnonsatamissa, mutta joskus on kiva olla oikein kunnon marinassa. Tämä olisi juuri se paikka, jossa kaivettaisiin raitamekko esille, lähdettäisiin ihanaan rantaravintolaan syömään ja heitettäisiin yöllä veneeseen palatessa miehen klubitakki hartioille lämmittämään. Olisi syöty vähän gravlaxia ja juotu vittviniä.

Henri Lloydin raitamekko saatu blogin kautta.

Onhan meillä Suomessakin paljon todella hienoja paikkoja, mutta ajeltuamme ensin tulopäivän aamulla ympäri Vaxholmia (laivamme oli jo 6.30 Tukholmassa) Hoon pariskuntaa odotellessamme ja suunnattuamme sitten lähtöpäivänä kaksin Nynäshamniin, tuli sellainen fiilis, että taas ne svenssonit vetivät pidemmän korren. Heillähän on näitä ihania, idyllisiä ja hienoja mestoja vähän joka nurkan takana. Päätimme siis, että myös Nynäshamniin purjehditaan joskus.

Yhden suomalaisen veneen bongasimmekin, siinä yhdistyi kaksi aarrekarttajuttua: purjehdus Ruotsiin ja tuo unelmavene. Istuskelimme ravintola Krokenin terassilla, söimme erinomaisen lounaan ja suunnittelimme omia, tulevia retkiämme.

Ruuan jälkeen kävelimme ja ajelimme vielä vähän, toinen toistaan upeampia taloja ihaillen. Nynäshamnissa näytti olevan muuten paljon liikuntarajoitteisia kesäpäivästä nauttimassa, joten oletan, että se on esteettömyyden hyvin huomioinut satamakylä. Oli myös aivan ihanalta vaikuttanut kalakauppa, monta jädekiskaa, kreppipaikka ja pieni tori.

Sekä Saltiksessa että Nynäshamnissa kannattaa minusta ilman muuta käydä kesäaikaan, jos on Tukholmassa auton kanssa. Ja mainittakoon, että reissun parhaan kanelipullan söin sillä Vaxholm-ajelulla takaisin päin tullessamme Värmdössä, Systrarna Delselius -nimisessä leipomokahvilassa. Herramunjee, mikä pulla se olikaan ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että kaikki rantakahvilassa tarjolla ollut näytti ihan ylihyvältä.

Noora K:sta Purjehdus

Paras siirtopurjehdus ikinä

Noora K.

No menihän se veneen veteen saaminen vähän myöhään tänä vuonna, mutta toisaalta… Varsin myöhäisen siirtopurjehduksen etuja olivat muun muassa se, ettei ollut kertaakaan kylmä ja se, että matkan varrella oli auki olevia kesäkauppoja, joista saattoi hakea muun muassa jätskin. Pipot unohtuivat kotiin, mutta se ei haitannut mitään ja ilman pitkiä kalsareitakin pärjättiin. Juhannusperjantain ansiosta meillä oli yksi ekstrapäivä aikaakin normiviikonlopun sijaan, joten pääsimme myös ajelemaan ilman aikataulupaineita. Meillä kävi myös niin hyvä tuuri, että yhtä pikku sumua ja yhtä lyhyttä, mutta lämmintä kesäsadetta lukuunottamatta säät olivat ihanat.

Tiskit saattoi pestä ja kuivattaa auringossa, jolloin koko homma on oikeastaan aika kivaa. Söimme kaikki ateriat veneessä, matkan varrelle sattui vain yksi satama, jossa olisi ollut ravintola ja se oli juhannushulinoiden vuoksi vähemmän kiinnostava vaihtoehto.

Illallakin tarkeni kannella ilman takkia. Edellisvuonna siirtopurjehduksen tokana päivänä oli neljä astetta lämmintä, nyt oli siis aika paljon miellyttävämpää. Ensimmäisen yön vietimme Pyhtään Kaunissaaressa ja toisen Lillfjärdissä, jossa sattumalta vietimme myös edellisen juhannuksen. Nyt vain valitsimme toisen rannan. Lillfjärd on aivan huippukaunis saarirykelmä itäisellä Suomenlahdella, suosittelen todella kaikille, jotka pitävät luonnon rauhasta.

Kuvan mainion paidan olen saanut blogin kautta, samaiseen pursiseuraan halajavat voivat tilata omansa täältä. Näin paidan ensimmäistä kertaa työkaverini päällä ja minun oli heti pakko saada oma, koska ainakin minusta tuntuu siltä, että joka kerta kun sanoo tai tekee jotain veneeseen liittyvää, tukku satasia leijailee kohti uutta omistajaa.

Kolmannen yön – siis kolmen yön retki, mitä luksusta – olimme miehen työpaikan venekerhon saaressa, joka on yksi lempparipaikkojani koko maailmassa. Saunoimme, mies ja Laivis uivat ja ihastelimme lämmintä kesäiltaa. Vaikka loppukesän tunnelmallisissa ja pimeissä illoissa on oma taikansa, on pakko sanoa, että omia suosikkejani ovat kyllä nämä valoisat yöt.

Sipoon saaristo oli sijainniltaan juuri sopiva viimeistä legiä ajatellen. Ei tarvinnut hosua aamulla kiireessä, vaan heräilimme rauhassa, nautimme aurinkoisesta aamusta, söimme aamiaista ja trimmasimme vielä mastonkin ennen kotimatkaa. Viimeisenä päivänä pääsimme nostamaan purjeetkin ja purjehdimme niin pitkään kuin tuulta riitti. Tämän kesän uusi purjehdusmuoti näytti olevan genoan puomittaminen virsikirjalle ja mekin heti apinoimme tämän, kun oli niin hyvä myötäinen, mutta spinnu makasi vielä varastossa. Useampi bongaamamme vene oli keksinyt tämän ja toden totta, kyllä siitä apua oli.

Helsingin editse tulimme sisäkautta, Hevossalmen sillan reittiä ja kävimme ohimennessämme vilkaisemassa tänä keväänä yleisölle avautunutta Vallisaarta. Emme kiinnittyneet, mutta totesimme, että tänne tullaan iltaretkelle heti, kun on aikaa. Onko Vallisaaressa muuten mitään kahvilaa tai ravintolaa vielä auki vai pitääkö pakata omat eväät mukaan?

Kotisatamaan Haukilahteen puksutellessamme teki melkein mieli itkeä onnesta. Vihdoinkin! Nyt vene on siellä missä pitääkin, odottelemassa kaikkia spontaaneja retkiä, iltapurjehduksia, ihan vain vaikka kahvitteluitakin. Sain sen vielä katsastettuakin juuri ennen Tukholman reissua, joten ainakin tarrojen liimausta olisi ohjelmassa jollekin arki-illalle.

Ja ai niin, arvatkaa mitä! Minä ajoin laituriin siellä Sipoossa, woop woop! Olen ollut parina viime kesänä luvattoman laiska rantautumishaasteen kanssa ja manööveristä oli taas ehtinyt tulla kunnon peikko. Nyt edessä oli tyhjä laituri, eikä tuullut paljoa, joten rohkaistuin. Mies kommentoi suoritustani varsin diplomaattisesti, kun penäsin arvosanaa, joten rantautumisharjoitukset voisi kyllä palauttaa ohjelmaan.

Purjehdus Toivepostaus

Vesille venosen mieli

Noora K.

Jotkut teistä ovat jo vähän kyselleet purjehduspostausten perään. Tottahan se on, että kesä on ainakin oman mittapuuni mukaan jo ties kuinka pitkällä. Tilanne on kuitenkin se, ettei Feni ole edelleenkään vedessä. Siitäkin huolimatta, että kulunut toukokuu oli kerrassaan upea, olisi ollut ihanaa olla vesillä ja vene nyt vain kuuluu laskea veteen toukokuussa. Kulunut kevät on kuitenkin ollut niin täyteen ammuttu ja rankka, että meillä ei ole yksinkertaisesti ollut mitään mahdollisuutta edistää laskuhommia. Meillä on ollut mieheni kanssa yhteinen vapaa viikonloppu kai maaliskuussa ja seuraava on viikkoa ennen juhannusta.

Voitte uskoa, että harmittaa. Muutaman viime vuoden aikana mailit ovat jääneet niin vähiin, että itkettää. Viime vuonna vene hajosi kesken loman. Mutta eihän näille mitään voi ja täytyy toivoa, että kesää on vielä juhannuksen jälkeenkin. Sitä edeltävänä viikonloppuna laitamme kaiken kuntoon (ja toivottavasti teemme pienen miniretken) ja juhannuksena on tarkoituksena, pitkän vapaan turvin, siirtää Feni Kotkasta kotisatamaan Espooseen.

Tänä vuonna meillä on kesäloma aikaan, joka on perinteisesti ollut säiltään aika ässä, nimittäin elokuun alussa. Tuskin heti palaamme itäiselle Suomenlahdelle, kun olemme vasta sieltä lähteneet, joten ehkä sitten suuntaamme pitkästä aikaa Saaristomerelle. Se ei petä koskaan. Brännskär kiinnostaisi kovasti, mutta muuten on ihan sellainen olo, että kunhan nyt pääsisi jonnekin. Ihan sama minne.

Venekuulumiset ovat siis, ettei niitä ole. Tosin jos kesä etenee samaa tahtia kuin tähänkin mennessä, niin äkkiähän se juhannuksenaluskin on. Tänä vuonna lupaan muuten palauttaa rantautumishaasteenkin voimaan, viime vuonna en tainnut ajaa laituriin kertaakaan.

Varustuksen puolesta Feni on good to go, vaikka joka vuosi ne lazy jackit houkuttelevat. Emme nyt kuitenkaan tuhlaa niistä haikailuun kallista aikaamme vaan näillä mennään. Köysiä on ostettu vähän uusia, samoin fendarinsuojuksia. Tänä vuonna olisi mukavaa saada myös kaimani puolisoineen mukaan jollekin retkelle. Kaveripurjehdus on meille tosi kivaa, mutta tosi harvinaista herkkua.

P.S. Aavistuksen, mutta vain aavistuksen. Myönnän. Metrikuume.