Browsing Category

Viikkokatsaus

Lapset Noora K:sta Viikkokatsaus

Noora K:n viikkokatsaus

Noora K.

Pitkästä aikaa myös viikkokatsaus myös minulta. Vaikka pidemmän ajan kuulumisiahan nämä nykyään ovat meillä molemmilla. Täällä on nautittu vaunukävelyistä heti siitä lähtien, kun lupa tuli ulkoilla ihan kunnolla. Ihan joka päivä ei käydä, mutta pyrkimys siihen suuntaan on kova. Vauva viihtyy mainiosti ja nukahtaa usein kävelyillä. Ja jos ei nukahda, niin hengailee tyytyväisenä muuten vain.

Välillä kävelyillä on ollut mukana myös Laivis, mutta olen parhaani mukaan pyrkinyt ulkoiluttamaan sen erikseen. Hetki kahdestaan koiran kanssa, metsä ja mahdollisuus pitää koiraa hetken aikaa vapaana on tärkeää, vaikkei tietysti aina onnistukaan. Avuksi ovat tarjoutuneet niin kaima, isi kuin naapurustossa asuva ex-kollegakin. Vauvalla on ollut siis hyvää seuraa sillä aikaa kun olen ulkoillut Laiviksen kanssa. Nuoren ja energisen koiran kanssa olisin ihan pulassa, mutta vanhuksen kanssa riittää onneksi vähempikin lenkitys ja takapiha. Ilman sitä vasta olisinkin pulassa!

Niin kävelyillä kuin (harvoilla) juoksulenkeilläkin nastalenkkarit ovat olleet ihan ykköset. Sain omani eräästä PR-toimistosta tässä taannoin ja voisin kirjoitella kengistä jossain kohtaa lisää. Vannon nimittäin niiden nimiin ja varsinkin kun tämä talvi on ollut yhtä pääkallokeliä. Kengät ovat Haglöfsin ja niissä on sama lesti kuin Asicseissa, joilla yleensä juoksen. Juoksulenkit ovat olleet harvassa väsymyksen vuoksi. Kun on liian uupunut, ei vain voi treenata yhtään kävelyjuttuja kovempaa.

Silloin kun olen jaksanut juosta, se on kyllä ollut yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Ja matkatkin pikkuhiljaa pitenevät, vaikka olen tosiaan juossut aika harvakseltaan. Mutta kyllä se kunto siellä jossain on. Eiköhän tämä kevättä kohti helpota.

Tämänkaltainen näkymä toteutuu ehkä kerran kahdessa viikossa, mutta hyvä, että edes joskus. Oli ihan paras neuvo eräältä lukijalta, että päättää joka päivä yhden oman jutun, jonka haluaa tehdä, kun saa vauvan päiväunille. Tekee sitten sen ensimmäisenä, jotta se toteutuu varmasti, jos vauva herääkin aikaisin. Tätä neuvoa olen yrittänyt noudattaa ja yhtenä päivänä se oli rauhallinen, Insta-kelpoinen aamiainen Hesarin kera. Vaikka Baby K on varsin ihana, helppo ja lungi tapaus, niin silti vauvaelämän kuluttavuus tuli yllätyksenä. Minulla ei ollut kovin kummoisia odotuksia vauvavuodesta ja suoraan sanottuna vähän pelkäsinkin sitä jossain vaiheessa. Ja syystä näköjään, tämä on ollut henkisesti hyvin kuormittavaa, ei tosiaankaan mitään hattaraa tai kuplaa. Osasyynä on varmasti se, että liikkumisemme ja tekemisemme ovat niin rajoitettuja ja toisena isona tekijänä omat univaikeuteni. Niihin on nyt onneksi luvassa korjausta ja toivon, että pahin olisi pian ohi. Ja osan laitan tammikuun piikkiin, joka on aina ollut itselleni vaikea kuukausi.

Vähän olemme saaneet kuitenkin siimaa ja kun kävelymatkan päähän muutti ystäväni ja blogikollegamme Laura, niin mieliala sai piristystä. Baby K puki asiaankuuluvat röyhelöt päälle ja lähti kyläilemään.

Nämä olivat meidän ensimmäiset vauvatreffimme ja odotan todella, että voimme alkaa harrastaa näitä vapaammin. Niin mukavaa oli. Sisustusbebe on Baby K:n ensimmäinen kaveri. Ja pianhan vauvan posse kasvaa entisestään. Kevät näyttää siis varsin kivalta.

Mietin pitkään, sanonko tästä mielen mataluudesta mitään täällä. Mutta en halua olla mukana sen mielikuvan ylläpitämisessä, että joku ihana vaaleanpunainen tai -sininen vauvakupla olisi automaatio. Itselleni oli tosi kova paikka, kun tajusin, että kaikille ei välttämättä tule sitä. En mene tähän sen syvemmin, mutta tuo eräällä kävelyllä napattu kuva tuntui jotenkin edustavan fiiliksiä hyvin. On harmaata, hämärää ja kaikki kiva on vielä kaukana edessä päin. Se on siis siellä jossain, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että siihen on kamalan pitkä aika. Meidän vauvataipaleemme alku oli niin rankka, että sitä hauskuutta todella kaipaisi. No, kuten sanottu, korjaustoimenpiteet ovat jo työn alla ja nyt parin päivän ajan on tuntunut jo vähän paremmalta. Vauveli väläytti eilen sellaisen hymyn ja sain järjesteltyä lähitulevaisuuden nukkuma-asioita, niin tuli vain sellainen fiilis.

Baby K oppii kovaa vauhtia uusia taitoja. Syöttötuolissa istumisen harjoittelu on jo mennyttä kauraa ja hän on kasvanutkin sen verran, ettei tarvitse enää tuota tyynyliinaa peppunsa alle. Olemme aloittaneet soseiden maistelun ja päärynä ja mango uppoavat varsin kivasti ja kovalla mölinällä höystettynä. Seuraavaksi kokeillaan sitten bataattia.

Julian mainio postaus tuli juuri oikeaan saumaan, koska todellakin koen paineita vauvan vatsallaan olemisesta. Siinäpä lause, jota en koskaan uskonut sanovani. Näin kuitenkin on. Keskosen lihasjäntevyys on vähän huonompi kuin töysaikaisilla vauvoilla ja jumppahetket ovat erityisen tärkeitä ja mahallaan olo varsinkin. Vauvalla kuitenkin palaa pinna tosi nopeasti, jos jumppa ei heti onnistu (keneen lienee tullut). Ehkä nyt yritän kuitenkin relata tämän(kin) asian kanssa.

Tänään se oma juttuni oli Hesari rauhassa luettuna. Lakkasin kynsiäkin. No, yhden kerroksen, mutta lakkasin silti. Ja helmikuu alkoi, kevät on taas vähän lähempänä.

Noora H:sta Viikkokatsaus

Noora H:n viikkokatsaus

Noora H.

Pitkästä aikaa kuulumisia viikkokatsauksen muodossa, tai no, äitiyslomakatsauksen muodossa. Tässä kun on mukana useampi viikko. En tosin tietäisi sitä, ellen katsoisi perinteistä seinäkalenteria, johon nykyään merkkaan menoni. Kuukausi lomalla ja ajantaju on hävinnyt.

Remontti sujui yllättävän vaivattomasti. Odotin vähän kauhulla sitä, sillä inhoan epäjärjestystä, tavaroiden roudaamista ja toisten nurkissa asumista. Raha-asioiden lisäksi remontin siirtäminen johtui myös mukavuudenhalusta: ajatus remonttikaaoksesta työpäivien jälkeen ei houkutellut. Alkanut vanhempainvapaa oli siis erinomainen hetki remontin teettämiselle, oli aikaa ja energiaa eri vaihtoehtojen tutkimiselle.

Melkein joka päivä jompikumpi meistä toteaa, että onpas meillä kiva lattia. Onneksi ryhdyimme tuumasta toimeen.

Remontin jälkeen olen keskittynyt ystävien näkemiseen ja aamupalapaikkojen testaamiseen. Kavereita on tullut tavattua melkein joka päivä, joko kaupungilla tai jonkun kotona kyläilyn merkeissä. Ystävien luona kyläilyssä taitaa olla paikkakuntakohtaisia eroja. Mieheni on muualta Suomesta kotoisin, ja hän on tottunut piipahtamaan kavereilla ilman sen kummempia ennakkovaroituksia tai järjestelyjä. Minun kaveripiirissäni tapaaminen sovitaan yleensä kaupungille ja jos mennään kylään, niin tiedossa on jotain spesiaalimpaa, kuten bileet, brunssi tai illallinen. Sellainen spontaani kahvittelu puuttuu kokonaan.

Huomaan, että tähän on tulossa muutos, vaikka vauva ei ole vielä edes syntynyt. Olen parin viikon aikana käynyt enemmän kavereilla kylässä kuin viimeisen puolen vuoden aikana yhteensä. Kaimani luona olen ensimmäisenä hakemassa pienen kummityttöni syliini.

Raskauden aikaisten treenien osalta en tosiaankaan ansaitse mitään “fit mama” -palkintoa, mutta kävelykilometreistä tulisi varmasti kunniamaininta. Salikerrat ovat olleet niin satunnaisia, että melkein hävettää, mutta kävellyt olen paljon.

Olen vähän sellainen levoton sielu.En jaksa lueskella sängyssä puoleenpäivään asti tai maata sohvalla katsomassa tuntikaupalla sarjoja, vaikka kaikki kehottavat nyt lepäämään. Laiskottelu on hauskaa ehkä kerran kahdessa viikossa. Jos sitä tekee liian usein, niin iskee turhautuminen ja kiukku.

Niinpä olen kävellyt kymmeniä kilometrejä, joko yksin tai ystävän kanssa. Mieheni yritti puoliksi vitsillä saada minulle lääkäriltä liikuntakieltoa, hänelle ilmeisesti riittäisivät loskassa taitetut kilometrit. Pari päivää sitten kyllä tajusin, että nyt on vähän höllättävä puuhastelun ja kävelyn kanssa. Olen iltaisin ollut niin poikki, ettei synnytyksestä tulisi yhtään mitään.

Muutamien pakollisten menojen myötä pukeutuminen ei ole jäänyt pelkkiin trikoisiin, vaikka eilen luovutin ja kävin ostamassa toiset äitiyslegginsit. Ajattelin ensin, että pärjään mainiosti koko raskausajan yksillä trikoilla. Kunnes tajusin, että sairaalakassissa olisi varmaan syytä olla trikoot farkkujen sijaan, eikä legginssejä ehkä ehdi pyykkäämään lähdön koittaessa. Vaikka kiltisti kyllä silitin verhot loppuun, kun tässä muutama viikko sitten tuli väärä hälytys, joka vaati käyntiä sairaalalla.

Viime viikkoina on tullut syötyä hävyttömän monta laskiaispullaa, vaikka normaalisti en tykkää kermavaahdosta. Syytän tästä lähikahvilan Instagram-tiliä, jossa he julkaisevat päivittäin listan itse leipomistaan herkuista.

Pian leppoisat äitiyslomapäivät ilman vauvaa ovat ohi, sillä laskettu aika on aivan nurkan takana. Odotan sitä kyllä innolla, sitten ei ainakaan ole tekemisen puutetta.

Jos siis kaikki menee hyvin. Ystäväpiirissäni “normaalit” raskaudet ja synnytykset ovat harvinaisia sattumia. Tietysti riippuu, mitä normaalilla tarkoitetaan, mutta sellaiset maallikon mielestä normaalit. Joissa käydään kahdessa ultrassa, raskaus sujuu tavallisilla raskausvaivoilla höystettynä, vauva on mahassa noin 9 kk ja synnytyksestä ei päädytä sektioon. Ystävien kokemusten jälkeen sitä ei ota mitään itsestäänselvyytenä. Peukut ovat jatkuvasti pystyssä ja sitä muistaa olla kiitollinen siitä, että tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin.

Noora K:sta Viikkokatsaus

Viikkokatsaus

Noora K.

Iso kiitos kaikille onnitteluista ja tsempeistä! Ne lämmittivät todella paljon ja olen palannut moneen kertaan lukemaan niitä. Takana on nyt neljä viikkoa sairaalaelämää ja jäljellä on varmaankin vielä muutama, mutta ajattelin tulla kertomaan vähän välikuulumisia. Kaikki on mennyt kuin unessa ja säännöllisin väliajoin sanon itselleni, että tämä on nyt totta, meidän vauva-arki alkoi hyvin, hyvin erilaisena kuin suurimmalla osalla perheitä. Kuluneet viikot ovat olleet elämäni raskaimpia, vaikka olenkin ikionnellinen pienestä, suloisesta, terveestä, reippaasta ja lungista tytöstämme. Hän on vain niin kovin pieni ja keskeneräinen vielä. Kesken jäi kaikki muukin. Menin kesken työpäivän käymään synnytyspelkotapaamisessa lääkärin kanssa ja jouduin oikeastaan saman tien sairaalaan sisälle ja parin päivän päästä olinkin jo äiti. Sinä viikonloppuna, kun olin ajatellut, että voisin alkaa pestä pikkuisimpia vaatteita ja kodinhoitohuonettakin pitäisi raivata hoitopisteeksi, opettelinkin kenguruhoidon alkeita ja opin ymmärtämään, mitä eri arvot monitoreilla ovat. Totuin vastasyntyneiden teho-osaston äänimaailmaan ja muutuin hysteeriseksi käsihygienian suhteen. Maanantaina jäin äitiyslomalle, kolme päivää vauvan syntymän jälkeen.

Kotona vauvavalmistelut ovat jatkuneet. Ajat sitten tilaamani ruokapöytä, joka on edellistä vähän vähemmän hasardi vauvaperheeseen, saapui. Superkirppishai kaimani bongasi nettikirppikseltä meille haluamani syöttötuolin vastasyntyneen osineen ja anoppi kävi hakemassa sen. Funtsasin, että on hauskaa, että vauva voi sitten hereillä ollessaan seurustella kanssamme kun istumme pöydän ääressä, jos hän niin haluaa. Ja tuollainen korkeampi versio sitteristä on joka tapauksessa kätevä, niin eräs innokas naamapusujen antaja ei pääse hyökkäämään pakenemiskyvyttömien kimppuun pusuineen.

Pussailija kävi välillä kotona, kun minulle tuli oikein ikävä, mutta palasi hoitoon aika pian. Päivät ovat niin täynnä, että toinen olisi jäänyt turhan vähälle huomiolle. Minun vanhempieni luona ja anoppini luona se saa osakseen hemmottelua ja yhdessäoloa.

Vaikka tilanne on, mikä on, olen yrittänyt pitää mukana myös palasia ihan tavallisesta elämästä. Olen nauttinut raskauden aikana kielletyistä ruuista ja juonut pari kertaa lasillisen viiniä. Olen käynyt kävelyillä ja eilen otin muutamat varovaiset juoksuaskeleetkin. Kaikki sairaalassa työskentelevät ja keskosia itse saaneet ovat painottaneet sen tärkeyttä, että tässä vaiheessa on pidettävä omasta toimintakyvystä huolta ja levättävä, syötävä ja ulkoiltava, että jaksaa hoitaa vauvaa sitten kun hän pääsee kotiin. Tätä ohjetta olen yrittänyt noudattaa, vaikka tietysti tekisi mieli olla sairaalassa ihan koko ajan.

Juuri ennen sairaalaan joutumista olimme Hoon kanssa Tukholmassa, josta ostin itselleni palkintolaukun. Rebecca Minkoffin crossbody oli täysi heräteostos, jota harkitsin jopa viisi minuuttia. Saatesanani kassalla taisivat olla, että “kun olen niin tyytyväinen siihen, että olen jaksanut tsempata raskauden”. No joo. Laukkuun olen edelleen tyytyväinen, katsotaan koska pääsisin käyttämään sitä.

Kaikkien päivien paras hetki on kenguruhetki. Huomaan yhtäkkiä omistavani enemmän flanellipaitoja kuin Luke Danes. Ne ovat pehmeitä ja isokokoisina juuri täydellisiä kengurointivaatteita. Vauvaa ei voi vielä nostella ihan rajattomasti, joten nämä hetket ovat todella, todella arvokkaita. Nyt hänen hoitamisensa on kuitenkin jo vähän helpompaa, kun vaipan voi vaihtaa avopedillä tai hoitopöydällä, eikä enää tarvitse pysytellä keskoskaapissa. Itse syömistäkin olemme jo osalla syötöistä vähän harjoitelleet. Hienosti se menee, voimia vain tarvitaan vielä vähän lisää. Jos tästä kaikesta etsii hopeareunuksia, niin ainakin minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus kysellä koko ajan apua ja tyhmiä. Sen lisäksi, että hoitajat hoitavat pieniä mielettömällä ammattitaidolla ja hellästi, he jaksavat vastata uudelleen ja uudelleen kysymyksiini, joihinkin niistä monen monta kertaa. “Onko tää pää hyvässä asennossa?” “Meneekö tää kääntäminen nyt oikein?” “Teenkö jotain väärin?””Mistä mä nyt tiedän, että vauva ei enää jaksa syödä itse?”

Isänpäiväksi yöhoitajat olivat askarrelleet jokaisen vauvan isille kortit, joissa oli toivotukset ja kuva vauvasta. Tiedän, että sairaanhoitajan työ on tosi raskasta ja vuorot pitkiä. Ja silti he jaksavat tehdä tällaista ekstraa. Tälläkään kertaa sairaalasta ei selvitty kuivin silmin.

Tällaisia kuulumisia täällä. Katsotaan, koska palaan blogin pariin kunnolla. Toivottavasti pian, koska tämäkin on osa sitä normaalia, jota kohti toivon niin kovasti pääseväni. Että vauva olisi kotona ja että murheetkin alkaisivat olla sitä tasoa, että joku vaate meni pukluun tai joutui niskakakkaräjähdyksen uhriksi. Kaikki merkit onneksi viittaavat siihen, että ei tässä enää hirveän kauaa mene. Kotiinlähdön alla muutamme sitten sairaalaan muutamaksi yöksi. Joku sanoikin hyvin, että tämä on tällaista vähän niin kuin miinusaikaa. Raskausviikkoja lasketaan edelleen ja sitten, kun tietyt parametrit täyttyvät ja alkaa olla kotiinlähdön aika, ollaan koko porukka perhehuoneessa ja sitten lähdetään nyytin kanssa kotiin, niin kuin olisi alunperinkin kuulunut. Ja alkaa se vauva-arki, jonka oli tarkoituskin. Ehkä sitä sitten saa vielä palasen sitä kuuluisaa vauvakuplaakin.